Tällainen oli Milano: suomalaissuunnittelijat kertovat

Milanon muotoiluviikko on suunnittelijalle suuri ponnistus. Suomalaiset suunnittelijat Reeta Ek, Sebastian Jansson, Nino Hynninen ja Eetu Enqvist kertovat, mitä tänä vuonna jäi käteen. 

Milanon muotoiluviikko on suunnittelijalle suuri ponnistus. Suomalaiset suunnittelijat Reeta Ek, Sebastian Jansson, Nino Hynninen ja Eetu Enqvist kertovat, mitä tänä vuonna jäi käteen.

Milanon muotoiluviikko voi olla runsaudessaan helposti kaoottinen kokemus niin näytteilleasettajalle kuin vierailijallekin.

Salone del Mobile -huonekalumessujen ympärille kasvanut muotoiluviikko muuntaa huhtikuisen Milanon  muotoilukarnevaaliksi, jossa uutuuksiaan tuovat esiin niin vakiintuneet yritykset kuin uraansa aloittelevat lupauksetkin. Vilinää riittää.

Toimijat levittäytyvät erityyppisille alueille myös varsinaisten messujen ulkopuolelle. Keskustassa sijaitseva Breran alue kokoaa merkittäviä kaupallisia toimijoita ja teollisuushenkinen Zona Tortona tunnetuimpia muotoilualan yrityksiä ja nousevia lahjakkuuksia. Ventura Lambratenalue puolestaan tuo yhteen nuoria muotoilijoita niin Italiasta kuin pohjoisemmastakin Euroopasta.

Kaupungin ja toimintatapojen tuntemus, ennakkosuunnittelu ja aiempi kokemus auttavat muotoilijaa löytämään työlleen oikean ympäristön ja kontaktit.

Milanossa muotoiluaan esitelleet suunnittelijat Reeta EkSebastian Jansson ja Paja&Bureaun Nino Hynninen ja Eetu Enqvist kertaavat kokemustaan Milanon muotoiluviikosta ja jakavat vinkkinsä mahdollisesti ensi vuonna Milanoon suuntaaville suunnittelijoille. Tänä vuonna muotoiluviikko pidettiin 12.-17. huhtikuuta.

Reeta Ek

© MARKUS EK
© REETA EK

Tekstiili- ja pintasuunnittelija Reeta Ek osallistui Milanon Ventura Lambrateen yhtenä Noni-näyttelynnäytteilleasettajista Collin Townsend Velkoffin, Fanni Suvilan, Erin Turkoglun, Salla Luhtasela & Wesley Waltersin, Iseult Uhlemannin ja Anna Krivtsovan kanssa. Vuonna 2015 Aalto-yliopistosta valmistunut Ek on suunnitellut freelance-pohjaisesti kuoseja muun muassa Marimekolle, Lapuan Kankureille, Nansolle ja Samujille. Milanoon Ek toi kuoseja sisältävän, alun perin maisterin lopputyönä valmistuneen Luonnoskirjan sekä suurikokoisia julisteprinttejä.

 

Millainen kokemus Milano oli?

Erittäin hyvä. Ihmiset tuntuivat pitävän töistäni todella paljon ja kommentoivat paljon erityisesti värejä. Mietin etukäteen, miten työni erottuvat isosta massasta, mutta nyt jopa vielä paremmin kuin vuoden 2015 Helsinki Design Weekilla. Ryhmästämme muutama oli ollut aiemmin Milanossa näytteilleasettajina, joten tiesimme vähän mitä odottaa. Jokainen on tahoillaan työstänyt näyttelytöitään pidemmän aikaa, ja vuoden alussa alkoi tiivis käytännön asioiden järjestely ja sähköpostiruljanssi.

Mikä oli parasta Milanoon osallistumisessa? Entä haastavinta?

Sain paljon palautetta töistäni ja myös mielenkiintoisia uusia kontakteja, joista toivottavasti poikii jotain tulevaisuudessa. Ihmisten tapaaminen ja kontaktien saaminen tietysti edellyttää sitä, että jaksaa olla paikan päällä mahdollisimman paljon. Vaikka olisikin liikenteessä osana ryhmää, on ensiarvoisen tärkeää antaa omat kasvot työlleen ja jutella ihmisten kanssa.

Toki vastaan tuli myös asioita, jotka olisi ollut parempi tehdä toisin. Näitä asioita usein ymmärtää vasta paikan päällä. Itselläni tuli töideni esillepanossa pieniä ongelmia, jotka johtuivat suuremmasta ilmankosteudesta. Paperi kupruili, mitä ei ollut tapahtunut Suomessa.

Lisäksi oli täysin eri asia suunnitella näyttelyn sommittelua pohjapiirrosten perusteella. Paikan päällä tila tuntuikin paljon pienemmältä ja tavaraa oli helposti liikaa. Myös alueemme näyttelysuunnittelu aiheutti harmia runsaine värillisine elementteineen. Lambraten alue ei välttämättä myöskään ole paikka, jossa löytää työlleen valmistajan. Uskon kuitenkin, että jokainen kohtaaminen voi olla tärkeä.

Minkä neuvon antaisit ensi vuonna Milanoon suuntaavalle suunnittelijalle?

Mieti tarkkaan mitä haluat näyttää ihmisille ja kuinka paljon. Ota mahdollisimman paljon selvää etukäteen näyttelypaikasta, valaistuksesta, väreistä tai esimerkiksi saako seiniin porata. Hyviin tuotekuviin kannattaa panostaa, ne auttavat saamaan näkyvyyttä mediassa.

Mietin myös monta kertaa, miten kannattavaa järjestävän tahon olisi hankkia paikan päälle rakennusvälineitä, joita voisi vaikka vuokrata sen sijaan, että jokainen tuo mukanaan omat työkalunsa. Lisäksi muun muassa tulostuspalveluita voisi hoitaa Italiankin päässä sen sijaan, että raahaa papereita mukanaan.

Paja&Bureau

© NINO HYNNINEN
© NINO HYNNINEN

Muotoilijakaksikko Nino Hynnisen ja Eetu Enqvistin vuodenvaihteessa 2016 perustama Paja&Bureau toi Milanon Ventura Lambrateen kalevalaista ikimetsää huokuvaa keramiikkaa, ruokailuvälineitä, valaisimia ja sisustuselementtejä. Paja&Bureaun kokonaisuus Ventura Lambratessa erottui paitsi vahvalla visuaalisuudellaan, myös anteeksipyytelemättömällä asenteellaan. Alueen luova johtaja valitsikin Paja&Bureaun yhdeksi kolmesta mielenkiintoisimmasta osastosta yli 160 näytteilleasettajan alueella. Vuodenvaihteessa 2016 perustettu Paja&Bureau on erikoistunut metallitöihin ja suunnittelee ja tuottaa uniikkituotteita, mittatilaustöitä ja sisustusarkkitehtuuripalveluita.

Millainen kokemus Milano oli?

Nino Hynninen: Mikään muu kaupunki maailmassa ei varmasti muuntaudu luovien alojen messujen aikana niin kokonaisvaltaisesti tukemaan taidetta ja muotoilua kuin Milano Salone del Mobilen aikana. Vietimme suurimman osan ajastamme Lambraten teollisuusalueella, jossa saimme uskomattoman upean vastaanoton. Aikamme kului pitkälti omalla osastollamme, mutta pääsimme tekemään harkittuja täsmäiskuja myös muihin meitä kiinnostaneisiin showroomeihin, näyttelyihin ja tapahtumiin.

Ventura Lambrate on ollut aina alueena mielestämme mielenkiintoisin ja innostavin kokeilevan, taidepainotteisen ja konseptuaalisen muotoilun näkökulmasta. Halusimme tuoda esille uniikkeja one-off -töitä varsinaisten tuotteistettujen projektien sijaan, joten sijoittuminen Fuorisaloneen eli messualueen ulkopuolelle oli meille ilmeinen valinta.

Eetu Enqvist: Milano on minulle ennestään tuttu jo muutaman vuoden takaa. Siitä lähtien kaupunki on vienyt sydämen kerta toisensa jälkeen. Milanoon on aina hyvä fiilis palata, ja muotoiluviikon aikaan tohinaa riittää kellon ympäri.

Mikä oli parasta Milanoon osallistumiselle? Entä haastavinta?

NH: Parasta oli ilman muuta kansainvälisten kontaktien luominen ja keskustelu vierailijoiden ja kollegoiden kanssa. Etenkin Ventura Lambraten ainutlaatuisuus näkyy projektien ja tuotteiden kirjossa. Koskaan ei tiedä, mitä tulee vastaan. Tämän näkee positiivisella tavalla myös kävijöiden orientoitumisessa.

Haastavinta oli totuttelu päivärytmiin ja henkinen jaksaminen loppua kohti. Osastolla edustaminen kymmenen tuntia päivässä monta päivää putkeen on täysin eri tavalla raskasta kuin sama tuntimäärä käytettynä fyysisesti kuluttavaan verstastyöskentelyyn. Tämän lisäksi vielä päivien päätteeksi sähköposteihin vastailu toinen käsi näppäimistöllä, toinen pastaa suuhun lusikoiden, ja vielä illat erinäisissä avajaiskesteissä edustamassa vaativat kyllä veronsa.

Minkä neuvon antaisitte ensi vuonna Milanoon suuntaavalle suunnittelijalle?

EE: On syytä psyykata itsensä jo projektin alkuvaiheessa lähtemään täysillä paukuilla tykittämään. Muuten saattaa jäädä jalkoihin.

NH: Italian osaamisesta ei varmasti olisi haittaa. Ainakin puolet kävijöistä on Fuorisalone-tapahtumissa epäilemättä italiankielisiä. Toinen asia on yhteistyö muiden suomalaisten kanssa. Tänäkin vuonna Milanossa oli kymmenkunta erillistä näytteilleasettajaa Suomesta eikä juuri lainkaan synergiaa.

Suomalaisten tekijöiden olisi hyvä hakea kaikki kollektiivisuudesta saatava hyöty vaikka logistiikan ja tiedotuksen saralla. Myös vienninedistämisjärjestöt ja kansainvälistymispalveluita tarjoavat verkostot olisi hyvä saada kiinnostumaan. Kyseessä kuitenkin on monessa tapauksessa alan tulevista kotimaisista työllistäjistä.

Sebastian Jansson

© NINO HYNNINEN
© SEBASTIAN JANSSON

Teollinen muotoilija Sebastian Jansson osallistui Milanossa kolmeen näyttelyyn. Beacon Helsingin järjestämään suomalaisen muotoilun Wild Weird Wonderful -kokonaisuuteen Jansson toi ensi kertaa helsinkiläisessä SaariahoJärvenpää -galleriassa esitellyn Solveig-veistosobjektin. Näyttely sijaitsi Brera Design Districtilla muotoiluyritys Vitran naapurissa. Made by Choice -näyttely Zona Tortonan alueella esitteli Janssonin, Lasse Laineen ja Mikael Kivelän vuonna 2015 perustaman kalusteyrityksen mallistoa. Italialainen mattobrändi Nodus esitteli Janssonin saamelaismytologiaan ja shamanismiin pohjautuvan Noaidi-maton tunnelmallisessa luostariympäristössä kaupungin keskustassa. Arjen tuotteita, muotoilustrategioita, visuaalista viestintää ja tiloja suunnittelevan Janssonin asiakkaisiin kuuluvat myös muun muassa Isku, Temal, Woodnotes ja Tregren.

 

 

Millainen kokemus Milano oli? 

Olen opiskellut Milanossa, ja tutustuin ensimmäisen kerran Milanon messuihin vuonna 2008 kävijän roolissa. Siitä lähtien olen ollut läsnä joka vuosi, useimmiten esittelemässä omia töitäni. Valmistautuminen kestää yleensä noin vuoden, ja intensiteetti kasvaa mitä lähemmäs tapahtumaa päästään.

Milan Design Week on ollut minulle ehdottomasti vuoden kohokohta monella tapaa. Itselleni se on tuotelanseerausten vuoksi useimmiten kovan työn ja uurastuksen huipentuma. Messut ovat keskeisin areena tavata ja seurata valmistajayrityksiä sekä yritysten ja kollegoiden edistymistä. Se on myös ystävien kohtaamispaikka. Viikon aikana on aina mieletöntä energiaa ja positiivista hektisyyttä.

Mikä oli parasta Milanoon osallistumiselle? Entä haastavinta?

Tärkeintä osallistumisessa Milanon muotoiluviikolle on huolellinen valmistautuminen, yhteistyö oikeiden kumppanien kanssa ja fyysinen läsnäolo. Kaikki nämä luovat puitteet merkityksellisille kohtaamisille. Parasta olivat ehdottomasti sekä odotetut että odottamattomat kohtaamiset.

Ikävintä viikon aikana on se, ettei ehdi näkemään kaikkia haluamiaan näyttelyitä ja tapahtumia. Päivän aikana kertyy jopa 15 kilometriä kävelyä, yöunet jäävät helposti vähiin eikä ruokailullekaan helposti löydy aikaa.

Minkä neuvon antaisit ensi vuonna Milanoon suuntaavalle suunnittelijalle?

Jos ei ole koskaan käynyt Milan Design Weekillä, kannattaa sinne ehdottomasti suunnata. Havainnoimalla muita nuoria ja etabloituneita suunnittelijoita voi avartaa näkemyksiä sekä antaa uutta energiaa ja vahvistusta omalle työlle oman muotoilullisen työn suuntautumisesta riippumatta. Sopiva esiintymispaikka löytyy varmasti jokaiselle, oli se sitten Salone Satellite, Ventura Lambrate tai joku muu.

Kannattaa valmistautua huolella ja tehdä työnsä hyvin. Milanossa on sen verran kilpailevia tapahtumia ja sisältöjä, että viestintään on syytä satsata. Näyttelytila täytyy varata hyvissä ajoin, mieluiten jo ennen kesää tai viimeistään syksyllä. Meillä oli kumppanina paikallinen PR-toimisto, joka on ollut korvaamattomana resurssina järjestelyissä.

 

 

www.reetaek.com

www.pajabureau.fi

www.sebastianjansson.com