Weekly
  • Festivaali
  • Uutiset

Uusi päätoimittaja ja ohjelmajohtaja esittäytyvät

Helsinki Design Weeklyn päätoimittajana aloittaa muotoiluviestinnän moniosaaja Ida Kukkapuro. Anni Korkman siirtyy Luovi Productionsin ohjelmajohtajaksi. Radio Helsingiltä tuttu työpari kysyvät toisiltaan työsuunnitelmistaan sekä kertovat suhteestaan muun muassa Woltiin, julkisiin saunoihin sekä piimään.

Anni: Ida, tervetuloa tiimiin. Aivan ihanaa saada työpari! Aloitat Helsinki Design Weeklyn päätoimittajana. Miltä se tuntuu?

Ida: Totta puhuakseni unelmaduunilta. Olen jo kohta kymmenen vuotta erikoistunut toimittajana muotoiluun ja arkkitehtuuriin, ja Weeklyn päätoimittajana saan tehdä tätä omaa erikoisalaani täyspäiväisesti! Luksusta! Ja vielä niin hyvässä seurassa. Sunkin työnkuva muuttuu, minkälaiseksi?

Anni: Ohjelmajohtajana pääsen miettimään tuottamiemme sisältöjen kokonaisuutta. Tulen vahvistamaan yhdessä tekemistä yliopistojen, museoiden, yritysten ja muiden kumppaniemme kanssa entisestään, sekä paikallisesti että kansainvälisesti. Minua kiinnostaa myös meidän vastuumme alalla ja uusien, kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti toimivien tapojen löytäminen.

Ida: Anna joku esimerkki!

Anni: Festivaalin haasteena on muun muassa väliaikaisuus. Haluan miettiä tarkkaan, milloin väliaikaisuus on perusteltua, ja toisaalta mitä pysyvää voimme luoda kaupunkiin. Tulemme tarkastelemaan koko kentän toimintaa kriittisesti ja kannustavasti. Millaisia suunnitelmia sinulla on?

Ida: Mahtipontisia, haha. Koska Helsinki Design Week on Pohjoismaiden suurin designfestari, olisi vähintään loogista, että Weekly olisi pohjoismaiden suurin muotoilumedia. Siinä on paljon työtä, mutta se on hyvä pitkän tähtäimen tavoite. Nyt lähiaikoina keskitytään niin sanottuun monikanavaisuuteen, sun kanssa jatketaan ohjelmaa Radio Helsingillä ja kehitetään videosisältöjä. Sen lisäksi haluan kehittää meidän uutistuotantoamme. Mistä sä haaveilet työn tiimoilta?

Anni: Mä haluan, että kaikesta mitä me tehdään välittyy sellainen tunne, että ai, näinkin voi tehdä ja tällaistakin voi olla. Haaveilen siitä, että kaikenlaiset tyypit löytää toukokuussa avattavaan Fiskars Village Art & Design Biennaleen. Haaveilen myös siitä, että Helsinki Design Weekin aikaan kaupunkilaiset voivat olla paitsi ylpeitä kaupungistaan myös positiivisesti yllättyneitä siitä, mitä kaikkea muotoilu voi tehdä. Ja siitä haaveilen myös, että Weekly pääsisi tarjoamaan kuuntelijoille, katsojille ja lukijoille yhä enemmän oivalluksia. Nyt mä riehaannuin.

Ida: Haa! No nyt on siis hyvä tilanne ottaa tällaisia nopeita kysymyksiä. Wolt vai Whim?

Anni: Whim. Mä en ole koskaan tilannut Suomessa ruokaa kotiin. Mulla on aina kaapissa joku hätävarajuustonpala tai pinaattilettuja. Instagram vai romaani?

Ida: Molemmat. Luen kaunokirjallisuutta joka ikinen ilta, enkä koskaan e-kirjoja. Se on ollut mun tapa lapsesta asti ja unen tae. Instagram on ollut pitkään sovellus, joka viihdyttää eniten ja ruokkii uteliaisuuttani. Nyt olen kuitenkin pitänyt siitä taukoa, koska tiedostan miten se aiheuttaa minussa riippuvuutta enkä pidä siitä. R-Collection vai Samuji?

Anni: Samuji. Musta ois ihanaa olla Samuji-nainen, mutten tiedä olenko riittävän eteerinen. On mulla Chunky beanie. Löyly vai Kulttuurisauna?

Ida: Kulttuurisauna. Löyly vaikuttaa rakennukselta, jonka pienoismalli oli hienompi kuin itse toteutus. Savusauna siellä on ihana, mutta miksi saunasta ei ole kunnon merinäköalaa? Miksi pukkarit ovat niin surkeat? Kulttuurisaunassa arvostan hartaan tunnelman lisäksi soittolistaa ja menua. Paikka jossa saa keitetyn kananmunan tai lasin piimää on minun makuuni. Milano vai Dutch Design Week?

Anni: Milano. Molemmat ovat vaikuttavia festivaaleja ja keskenään tosi erilaisia. Milanon Fuorisalone on upea. Se huhtikuun valo ja värit ja ihmiset kaikkialta maailmasta. Tänä vuonna on erityisen jännittävää lähteä sinne, kun Jane Withersin ja Kari Korkmanin Wonderwater Café -projekti tuodaan takaisin ja osaksi Paola Antonellin kuratoimaa Broken Nature -näyttelyä Triennalessa. Pontus vai Sea Horse?

Ida: Molempien sisustus ilahduttaa. Haluan kaiken: Sea Horsen kaalikääryleet ja Pontuksen pehmisjätskin. Milloin mennään?

Tilaa Helsinki Design Weekly sähköpostiisi.

Helsinki Design Weekly -verkkojulkaisu esittelee muotoilukentän ajankohtaisia ilmiöitä eturivin kirjoittajien voimin ja herättää keskustelua alan tulevaisuudesta..