Weekly
  • Sarjat
  • Weekly Studio

Weekly Studio: Julia Lohmann merilevätiedekunnasta

  • Critical design
  • Julia Lohman
  • Kriittinen muotoilu

Muotoilija Julia Lohmann nimitettiin vasta Aalto-yliopiston nykymuotoilun työelämäprofessoriksi. Hän kertoo Weeklylle, mitä arvoa syntyy, kun studion perustaa määräaikaisesti julkiseen laitokseen, ja miksi merilevä voi olla viimeinen mahdollisuutemme vaikuttaa ympäristöön.

 

Uusi näyttelysi Critical Tide käsittelee muotoilun mahdollisuuksia vaikuttaa myönteisesti ihmisten ajatuksiin merestä. Näyttely avattiin Designmuseossa Helsinki Design Weekin aikana. Miten se sai alkunsa?

Muutimme Helsinkiin noin vuosi sitten, kun minut nimitettiin Aalto-yliopiston professoriksi. Tapasin yliopistola Pirjo Haikolan, joka on muotoilun tutkija ja sukelluksen opettaja. Kuulimme, että Designmuseo haki avoimella haulla kriittisen designin projektia. Aloimme heti keskustella, mitä voisimme tehdä ja miten ehdottaisimme museolle näyttelyä, joka käsittelisi kriittistä muotoilua ja lisäksi käyttäisi sitä osallistamiskeinona. Rakastamme kumpikin valtameriä, ja se yhdistää töitämme.

Merilevä muotoilulaboratorio Designmuseon Galleriassa

Lohmannin merilevä muotoilulaboratorio on Designmuseon Galleriassa, jossa hän rakentaa esineitä merilevästä ja esittelee aikaisempaa työtään materiaalin parissa. Merilevälaboratorio-projekti yhdistää muotoilijoita, suunnittelijoita, tekijöitä ja tutkijoita, jotka ovat kiinnostuneet levistä ekologisesti kestävänä materiaalina.

Soitin sen jälkeen Gillian Russellille, joka väitteli tohtoriksi Lontoon kuninkaallisesta taidekoulusta ja toimi V&A-museossa samaan aikaan kuin minä ja joka on erikoistunut kriittisen muotoilun kuratointiin. Kysyin, olisiko hän kiinnostunut osallistumaan projektiimme. Tällä välin Pirjo oli nimitetty Melbourneen, joten lopulta me kuratoimme näyttelyä Helsingistä, Vancouverista ja Melbournesta käsin. Siinä pidettiin aika monta Skype-kokousta!

Miten kokositte näyttelyn sisällön?

Otimme mukaan muutamia kriittisiä aiheita omista töistämme. Meille oli tärkeää osoittaa, että heti kun valtamerta käsittelee muotoilijan näkökulmasta, tajuaa ettei ihmiskeskeinen suunnittelu riitä; valtameressä ei asu ihmisiä. Jos otamme huomioon muut kuin ihmissidosryhmät, meidän on muotoilijoina työskenneltävä hyvin monitieteellisellä otteella. Työskentelemme siis paitsi muiden muotoilijoiden myös meritieteiden ja ekologien kanssa, ja meidän pitää lähestyä aihetta paitsi tiedon myös syvän empatian kautta.

Designmuseon Critical Tide -näyttely

Tärkeää oli myös ottaa huomioon, että valtamerta käsitellessä pitää tiedostaa oma vaikutus eli kehittää omaa valtamerilukutaitoa. Näyttelyssä on esimerkiksi Robertinan [Šebjanič] ääniteos, johon hän on nauhoittanut merenalaista äänimaisemaa saadakseen selville, kuinka paljon aiheutamme sinne melua. Aiheutamme melua, koska emme tiedosta sitä tai sen vaikutusta.

Kriittinen muotoilu on usein aika dystooppista, kuvitetaan tulevaisuuden ongelmia ja niin edelleen. Vaikka uskomme, että tämä on oikein ja tarpeellista, se ei ole ainoa oikea tapa toteuttaa kriittistä muotoilua. Halusimme näyttää tämän toisen puolen, jota kutsun kriittiseksi käytännöksi. Siihen sisältyy kaikenlainen suunnittelu ja se haastaa perinteisen ja teollisen viitekehyksen, jonka sisällä muotoilua usein tehdään.

Halusimme asettaa näytteille teoksia, joista jää käsitys, että ihmiset voivat vaikuttaa teoillaan. Emme väitä, ettei ongelmia ole vaan että meillä on vastalääkettä päivittäisiin kauhu-uutisiin, joiden mukaan mitään ei olisi tehtävissä.

Julia Lohmannin Critical Tide -näyttely Designmuseossa

Perustit Department of Seaweedin V&A-museoon ja se on nyt myös esillä Designmuseossa. Vaikuttaa, että vuorovaikutus suuren yleisön kanssa ja yleisön osallistaminen ovat tärkeä osa työtäsi.

Museo ei ole pelkästään paikka esitellä töitä vaan siellä voi myös testata. Minua kiinnostaa eniten prosessi, ja jakamalla prosesseja museoissa voin käydä vuoropuhelua ihmisten kanssa ja kuvitella yhdessä heidän kanssaan mahdollisia tulevaisuuksia. Kun on itse läsnä tilassa, näkee miten ihmiset reagoivat ja kuulee, mitä ajatuksia ja uutta tietoa he tilaan tuovat. Sitä kuulee sivukorvalla keskusteluja, mutta samalla voi olla suorassa yhteydessä; käyttäjä-tutkijan rooli on sisäänrakennettu prosessiin. Kun näyttelyssä kävijät näkevät, ettei kyseessä ole huijaus eikä kaikkea ole päätetty etukäteen vaan että heidän panoksensa todella vaikuttaa tapahtumiin, siinä pääsee rohkaisemaan tiedonvaihtoa. Se on todella rikastuttavaa kumminkin puolin.

Julia Lohmannin Critical Tide -näyttely Designmuseossa

Suuri osa työstäsi asettuu enemmän käsitetaiteen kuin kriittisen muotoilun puolelle. Miksi toimit design- eikä taidealalla?

Mietin sitä itsekin. Joskus tunnen oloni kotoisammaksi joissakin taidekonteksteissa, mutta joskus taas ei tunnu hyvältä kummassakaan. Se vaihtelee todella paljon.

Minulla on ystävä, joka tekee ympäristötaidetta, ja hän sanoi kerran, että taide edustaa vapautta ja ympäristö vastuuta. Se on minusta todella hyvin sanottu. Vaikka monet taidekäytännöt perustuvat empatiaan, moni on toisaalta hyvin itsekeskeinen. Minusta empatian pitää aina olla mukana muotoilussa, koska muotoilua tehdään toiselle. Haluan korostaa sitä työssäni.

Minusta on hyvä, jos työni ovat muotoilun äärilaidalla ja jos se hämmentää ihmisiä, kun ne esitellään muotoiluna. Haluan, että ihmiset haastavat itsensä. Annamme elämässämme niin paljon painoarvoa esineille, että esineillä pitäisi olla muitakin rooleja kuin tehdä olomme mukavaksi. Niiden pitäisi haastaa meidät, ja siinä muotoilu voi minusta auttaa.

Julia Lohmannin Critical Tide -näyttely Designmuseossa

Olet puhunut siitä, että merilevän kaltainen materiaali on yhtä lailla altis ympäristövahingoille ja riistolle, jos se nähdään nykyisessä teollisessa ja kapitalistisessa kontekstissa vain jonkin muun materiaalin korvikkeena.

Tämä on supertärkeää, koska merilevä edustaa minusta meille todellista tilaisuutta, eikä hyviä tilaisuuksia ole enää kovin monta jäljellä. Jos siirrymme maataloudesta meritalouteen nykyisellä asenteella, alamme rakentaa meren alle valtavia tehotuotantofarmeja emmekä välitä mitä sinne ja sieltä suolletaan.

Yksi merileväviljelyn parhaita mahdollisuuksia on minusta se, että voimme todella vaikuttaa asioihin ja myös kehittää uuden osallistumistavan, joka tukee ekosysteemiä eikä kuluta sitä niin paljon. Merileväfarmin voisi tietenkin perustaa tavoitteena mahdollisimman hyvä taloudellinen tulos, mutta tavoitteena voi olla yhtä hyvin paras mahdollinen tulos ekosysteemin kannalta, ja farmin voi perustaa alueelle, missä on lannoiteylijäämiä ja leväkukintoja, koska siellä merilevä voi toimia ympäristön puhdistusaineena. Jos voimme tehdä näin merilevällä, ehkä voimme oppia uudesta asenteesta ja siirtää sen maatalouteen orgaanisen viljelyn tai muiden mallien muodossa.

Julia Lohmannin Critical Tide -näyttely Designmuseossa

Onko tiettyjen materiaalien ja tuotteiden hypetyksestä sinusta enemmän hyötyä vai haittaa? Jos esimerkiksi sanotaan, että merilevä pelastaa maailman.

Minusta innostavia ideoita esittäviä ihmisiä painostetaan liikaa. Otetaan esimerkiksi vaikka Ocean Cleanupin perustaja Boyan Slat; jos projektissa joku juttu menee vikaan, ihmiset hylkäävät sen heti. Mutta on ihan luonnollista, että jotakin menee vikaan, kun kehitetään jotakin uutta. Teollisuudessa kaikki tutkimus ja kehitys tehdään suljettujen ovien takana, jotta ihmiset eivät näe, mikä kaikki menee pieleeni. Kaikki kunnia Slatille siitä, että hän kehittää ratkaisua ja vielä julkisesti.

Julia Lohmannin Critical Tide -näyttely Designmuseossa

Olet työstänyt merilevää materiaalina yli 10 vuotta. Miten ajattelusi on kehittynyt ja muuttunut sinä aikana?

Minulle merilevä on sekä menetelmä että materiaali. Menetelmä siinä mielessä, että sen kautta voin osallistaa monella eri vaikeustasolla. Richard Buchananin neljä ”designkäskyä” liikkuvat merkeistä ja symboleista esineisiin, työkaluihin, palveluihin ja vuorovaikutukseen. Ne laajentuvat makro- mutta myös mikrotasolla, ei vain esineisiin vaan myös materiaaleihin ja mikrorakenteisiin.

Meillä nykysuunnittelijoilla on entistä laajempi kenttä, jolla voi työskennellä monella tasolla. Työskentelen merilevän kanssa kaikilla tasoilla samaan aikaan, mikä on aika hidasta mutta tärkeää, koska ne ruokkivat toisiaan. Esimerkiksi ekologisissa kysymyksissä tiedän tämän perusteella, millaisia materiaaleja käyttää. En halua käyttää muovia ympäristökysymyksiä käsittelevässä projektissa.

Julia Lohmannin Critical Tide -näyttely Designmuseossa

Merilevän käsittäminen materiaalina on vasta alkutekijöissään, ja nämä tasot pätevät muillakin aloilla. Saksassa ei ole merileväfarmeja, ja kalastuslaitos sanoutuu irti niiden käsittelystä. Samoin maatalouspuoli, koska merilevä ei kasva maassa. Meidän pitää huolella sitoa työhömme riittävästi tieteellistä tietoa, jotta ilmiö ei paisu äkkiä kultakaivokseksi. Department of Seaweed -yhteisössä nostamme nämä kysymykset esiin.

Olemme parhaillaan osa Baltian alueen sinisen biotalouden Submariner Network -verkostoa. Sen puitteissa tehdään esimerkiksi värjäysainetta punalevästä, jotta meikkien valmistuksessa ei tarvitse käyttää kilpikirvoja. Olemme ainoat muotoilijat näissä piireissä, ja heti kun niihin astuu, tapaa ihmisiä, jotka haluavat kehittää merilevästä vaikka kasvovoidetta. Se on hyvä paikka oppia ja myös jakaa osaamista ja tietoa.

Julia Lohmannin Critical Tide -näyttely Designmuseossa

Kyse ei siis ole ainoastaan esineiden tekemisestä vaan toimimisesta isojen järjestelmien ja valtiovallan välimaastossa.

Juuri niin, ja siinä kohtaa homma muuttuu jännittäväksi. Koska meillä on suhteita gallerioihin, joihin tutkijat ja poliitikot eivät yleensä pääse, voimme auttaa heitä tarjoamalla poikkeuksellisen julkisen alustan. Minusta tämä on yksi tapa, jolla muotoilijat voivat oikeasti auttaa.

Tutkijat voivat pitää niin paljon ääntä kuin haluavat, mutta tieteellisiä julkaisuja lukee vain pieni joukko ihmisiä. Kaikki meribiologit halusivat tietää, miten rohkaista ihmisiä toimintaan. Yksi heistä työskentelee valtamerten hapettumisen parissa. Hän oli kasvattanut katkarapuja happamoitumisen eri tasoilla erilaisten tulevaisuuden ennusteiden perusteella. Sitten hän valmisti erilaisista katkaravuista ruokaa ja tarjosi sitä ostoskeskuksissa. Ihmiset kauhistuivat tajutessaan, miten lempiruoan maku voi muuttua. Tämä on muotoiluajattelua parhaimmillaan. Miten saada joku Keski-Ruotsissa asuva kiinnostumaan valtamerien hapettumisesta? Tutkijat ovat jo alkaneet ajatella muotoilijoiden tapaan, mutta voimme silti tehdä vaikka mitä yhdessä.

Julia Lohmannin Critical Tide -näyttely Designmuseossa

Muutit Suomeen, koska vastaanotit työelämäprofessuurin Aalto-yliopiston nykymuotoilun laitoksella. Mikä työpaikassa kiinnosti sinua?

Kävin Helsingissä ensimmäisen kerran vuonna 2012, kun se oli muotoilupääkaupunki. Kävin muotoilun maisterien lopputyönäyttelyssä, ja minuun teki vaikutuksen, miten opiskelijat olivat yhdistäneet teorian ja käytännön ja miten selkeästi he viestivät. Kun näin työpaikkailmoituksen, hain professorin paikkaa. Minusta on hienoa se, miten koulutusohjelmassa yhdistetään käsitteellinen ja kriittinen työ ja materiaalisuus – Central Saint Martinsissa tehdään ehkä vähän samaa, mutta muuten se on ainutlaatuista. Ja opiskelijoita on laajalla skaalalla. Osa tulee lasi- tai keramiikkapuolelta Lahden muotoiluinstituutista, heillä on hyvin artesaaninen lähestymistapa ja Aallossa he haluavat tehdä jotakin käsitteellisempää.

Aalto pystyy tarjoamaan ainutlaatuisia suhteita muihin laitoksiin, koska se on niin iso yliopisto. Jos työskentelee kestävän kehityksen projektissa, voi ottaa yhteyden kemian laitokselle, jotta saa laskettua hiilijalanjäljen tarkasti. Muotoilijamme hyödyntävät muiden alojen tietoa ja integroivat sen ymmärrettävään muotoon.

Paljon on tapahtunut tuloni jälkeen, ja on ollut hyvin intensiivistä. Juuri nyt tutkin opetus- ja oppimiskehysten avulla oppimistapoja opiskelijoiden kanssa. En siis ensin kokeile itse ja sitten anna kokemustani opiskelijoille, vaan me työskentelemme tiiviissä yhteistyössä. Opettaminen, käytäntö ja tutkimus liittyvät kaikki yhteen yhdeksi säikeeksi.

Julia Lohmannin Critical Tide -näyttely Designmuseossa

Siitä minun pitikin kysyä. Miten opettaminen ruokkii käytäntöä. Kiinnostavaa kuulla, että ne sulautuvat yhteen.

Tätä alkoi tapahtua kunnolla vasta Aaltoon tuloni jälkeen. Hampurissa opetin ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Olen aina tykännyt opettamisesta, mutta siellä se oli aika erillään tutkimuksesta. Nyt kun opetan maisteri- ja tohtoritason opiskelijoita, tutkimusta tehdään yhdessä.

Jos palataan Critical Tideen, niin siltä halusimme näyttelyn tuntuvan. Halusimme, että ihmisistä tuntuu, ettei meidän kuraattoreiden ja näyttelyvieraiden välillä ole selvää eroa näyttelyn käyttäjinä ja että heille on annettu työkalut ajatella ja tutkia rinnallamme.

 

Critical Tide -näyttely Designmuseossa 27.10.2019 asti.
Päätösseremonia lauantaina 26.10.

Tilaa Helsinki Design Weekly sähköpostiisi.

Helsinki Design Weekly -verkkojulkaisu esittelee muotoilukentän ajankohtaisia ilmiöitä eturivin kirjoittajien voimin ja herättää keskustelua alan tulevaisuudesta..