Weekly
  • Weekly Studio

Weekly Studio: Tero Kuitunen

Weekly Studio -sarjassa vierailemme kiinnostavien ihmisten työhuoneilla. Tällä viikolla Weekly jutteli Milanon Salone Satellite -messuille valmistautuvan Tero Kuitunen kanssa.  

Olet suorittanut alemman tutkintosi keramiikka- ja lasisuunnittelun ja ylemmän taideteollisuuden puolella. Miten tämä on muokannut työhösi vaikuttavia intressejä?

Kävin nuorempana taidekoulua. Rakastin keramiikkaa, koska savi on niin kolmiulotteinen ja helposti muokattava materiaali. Olen alun perin kotoisin Kotkasta, mutta kävin taidepainotteisen lukion Helsingissä. Minulla oli kannustava keramiikkaopettaja, joten hain lukion jälkeen Taikkiin opiskelemaan keraamista ja lasisuunnittelua.

Oliko TaiK sinulle hyvä ratkaisu?

No, olin päättänyt mennä sinne opiskelemaan. Tiesin aika tarkasti, mitä halusin tehdä, mutta olin vasta 19 ja varmaan aika naiivi. Mutta päättäväinen. Opiskelu oli kivaa, koska saimme jokseenkin vapaasti hyödyntää koulun työtiloja. Se oli hyvä tilaisuus kokeilla taiteellisempaa toimintatapaa.

Siihen aikaan oli luontevaa edetä taideteollisuuden puolelle, ja useimmat tekivät niin. Siellä pääsin tutustumaan muihinkin materiaaleihin. Teimme paljon tilaprojekteja. Suunnittelimme muun muassa näyttelyjä, ja se auttoi minua hahmottamaan tila- ja sisustussuunnittelun erilaista työtapaa. Se on vaikuttanut nykyiseen työtapaani. Tykkään pitää projektini avoimina, niin että teen muutakin kuin keramiikkaa, vaikka siihen on aina kiva palata.

Johtuuko kiinnostuksesi toiminnan laajentamiseen intressiesi moninaistumisesta vai onko se nykyisin välttämätöntä suunnittelualalla?

Vähän kumpaakin. Olin ja olen edelleenkin valmis työstämään eri materiaaleja ja tiloja, ja taloudellisesti ajatellen on tietysti helpompaa saada töitä, jos toimii usealla osa-alueella. Se oli selkeästi mielessäni, mutta ei ainoa motivaatiotekijä.

Aloitit taiteellisemmalla puolella, joten mitä muotoilu mielestäsi tarjoaa luovan ilmaisun kannalta verrattuna taideuraan? 

Tuo on kiinnostava kysymys, jota juuri mietinkin, koska olen kiinnostunut keräilyesineistä. Vaikka keräilykohteilla on yhä enemmän kysyntää design-maailmassa, ilmiö ei ole juurtunut Suomeen. Siis ajatus, että esine voi olla taidetta ja silti käyttökelpoinen. Taiteen ja muotoilun rajanveto on mielenkiintoinen kysymys. En ole koskaan kutsunut itseäni taiteilijaksi, ja tuntuu oudolta, jos muut kutsuvat, mutten aina tiedä, mitä eroa siinä on.

Olet siis edelleen kiinnostunut käyttöesineiden tekemisestä?

Kyllä. Se on kai tärkein ero, koska esineillä on aina jonkinlainen käyttötarkoitus. Käytön periaate kiinnostaa minua edelleen paljon.

Onko Frontin varhainen tuotanto hyvä esimerkki muotoilusta siltana käytännöllisyyden ja taiteellisen luovuuden välillä?

On todellakin. Nyt kun olen pohtinut muotoilun keräilykohteita, Suomessa on siinä vahva perinne keramiikan ja lasin osalta. Monet jollakin tavoin käytettävistä esineistä ovat silti pitkälti taide-esineitä.

Nämä kaksi suuntaa ovat aina risteilleet, mutta talouskriisi on ehkä kääntänyt isot valmistajat sellaisesta luovuudesta kohti turvallista muotoilua. Minusta tätä pitäisi ajatella Suomessa laajemmin, koska se, että käyttö ohjaa muotoa, ei ole muotoilun ainoa ohjenuora. Muotoilu voi antaa hyvää oloa tai herättää muita tunteita, mikä on iso osa työtäni.

Mistä kiinnostuksesi kosketukseen kumpuaa? Onko se osa laajempaa kiinnostusta aisteihin ja aistinvaraiseen tietoon vai liittyykö se vain fyysiseen ja materiaan?

Mitä enemmän mietin ja tutkin aihetta, sitä enemmän tutkittavaa kosketuksen ja muotoilun suhteesta löytyy. Ihmisten kokemukset ovat nykyisin visuaalisempia kuin koskaan aikaisemmin varsinkin älypuhelinten ansiosta. Ihmiset ovat luonnostaan työkalujen rakentajia, vaikka siitä on etäännytty varsin kauas. Työni liittyy osittain esineiden fyysisyyteen ja siihen, miltä ne tuntuvat kädessä ja mitä muistoja tai tunteita kosketus herättää.

Tutkin kosketusta periaatteessa kolmelta kantilta. Ensinnäkin materiaalin kannalta. Mikä houkuttelee koskettamaan? Millaisia materiaaleja ihmiset välttävät? Toisaalta pohdin tekijän kosketusta, varsinkin keramiikassa. Haluan, että tekijän kädenjälki näkyy. Kolmanneksi pureudun kosketukseen, joka ei ole fyysistä, kuten Healing Tables -työssä. Miten ihmisiä voi koskettaa tunteiden tai henkisyyden kautta?

Mainitsit, että älypuhelimet vaikuttavat muutokseen kohti visuaalisuutta. Esimerkiksi Apple on palkannut kalliita suunnittelijoita vuosikausiksi tutkimaan kosketusta. IPhonet on suunniteltu kosketussuhdetta ajatellen, mutta se on ihan eri asia kuin mistä sinä puhut…

Hyvä pointti, koska kyse on tosiaan kosketuksesta ja esineen toimimisesta käden jatkeena…

Toisaalta se synnyttää mieleemme jatkuvan kosketuksen tarpeen.

Joidenkin tutkimusten mukaan puhelinsormeen liittyvä osa aivoistamme laajenee. Esimerkiksi sillä tavalla suhteemme kosketukseen muuttuu nopeasti nykymaailmassa. Voi olla, että koskettelemme enemmän, mutta hyvin rajallisesti suhteessa esineeseen, joka rajaa maailmaa kuvien kautta.

Palataan vielä tekijän kosketukseen ja siihen liittyvään epätäydellisyyteen etenkin maljakkosarjassasi. Kun opiskelin Aalto-yliopistossa, tarkkailin usein keramiikan jatko-opiskelijoita työtiloissa. Moni haki kiihkeästi täydellisyyttä ja yritti hioa pois tekemisen jälkiä. Kappaleet, joiden lasitus ei ollut ihan täydellinen, heitettiin pois.

Hyvä huomio. Mietin tosiaan käsityötä ja pientuotantoa, kun valmistin maljakoita. Olisin hyvin voinut tehdä niistä viimeistellympiä, mutta halusin karkeaa ja orgaanista muotoa varsinkin reunaan. Minusta materiaalin ymmärtäminen ja sen luontaisen muodon salliminen on osa tekijän kädenjälkeä. En kilpaile Iittalan tai koneiden kanssa. Maljakot ovat käsitöitä, joten se on kiva näyttää niiden ilmeessä.

Tuntuuko sinusta, että ihmiset ovat ymmärtäneet tarkoituksesi, ettei karkeus ole ”virhe”?

Kyllä, minusta ihmiset ovat arvostaneet käsityömäisyyttä ja ymmärtäneet, mihin olen pyrkinyt. Teen tänä vuonna Milanoon erilaiset versiot maljakoista valamalla, joten ne näyttävät siellä hieman erilaisilta.

Teetkö terrakottaa?

Kyllä. Mielenkiintoista nähdä, millaisia niistä tulee.

Töitäsi on kuvattu ”skandinaavisen leikkisiksi”. Auttaako leikkisyys ihmisiä vuorovaikuttamaan ja reagoimaan tunnetasolla töihisi?

Kyllä varmasti. Skandinaavinen minimalismi ei ole minun juttuni. Rakastan värejä tiettyyn pisteeseen asti, joten mietin aina, miten niitä voisi soveltaa. Leikkisyyden idea liitetään ehkä enemmän eteläeurooppalaiseen muotoiluun, ja se on myös vähän rajoitetumpi. En halua tehdä hassua tai ironista. Haluan, että töissäni säilyy jokin järki.

Healing Table -työssä näkyy, että suhtaudut skeptisesti parantaviin kiviin. Miksi teit esineen, jos et usko, että se toimii?

Pointti on siinä, etten tiedä, uskonko energiakivien parantavaan voimaan vai en, mutta aihe ehdottomasti kiinnostaa minua. Kuka minä olen sanomaan, etteivät ne toimi? Pöytä sai alkunsa, koska minusta kivet olivat todella kauniita ja päätin hyödyntää niitä jollakin tavalla. Kun kävin kiviä myyvissä kaupoissa, hämmästyin niiden asiakkaiden määrästä. Se taisi avata mieleni näkemään kivien mahdollisuudet.

Mielessäni mietin, uskoinko niiden voimaan vai en, ja lisäksi kyselin itseltäni, mitä muut ajattelisivat projektistani ja oliko se ihan seko. Minusta tämä on kiinnostava lähtökohta työhön. Kun kysyy itseltään, ”onko tämä ihan hullu idea, olenko ihan hullu?”, tilanne on kiinnostava.

Mainitsit äsken Milanon. Osallistutko näyttelyyn?

Joo, minulla on oma ständi SaloneSatellitessa. Esittelen uuden version hapsupeilistä ja maljakkosarjasta. Pointtina on säilyttää esineiden henki mutta tehdä niistä vähän kaupallisempia, jotta niitä on helpompi valmistaa.

Matkalla Milanoon ajatteluani on muokannut Keskeneräiset Utopiat -näyttely, jonka kuratoin elokuussa Kotkassa. Siellä on vuonna 1937 rakennettu Alvar Aallon suunnittelema tehdasalue. Olen tuntenut paikan koko elämäni, koska olen Kotkasta kotoisin, mutta siellä ei tapahdu mitään eikä kukaan juurikaan piittaa alueesta. Tehtailijan talo on uskomattoman hieno kaksikerroksinen huvila, joka on ollut kaksi vuotta melkein tyhjillään.

Omien töideni lisäksi kutsuin näyttelyyn Karoliina Hellbergin ja Raimo Saarisen, ja ideana oli linkittää työt Alvar Aallon tuotantoon ja soveltaa joitakin hänen käyttämiään materiaaleja töissäni. Toivon voivani jatkaa projektia jossakin muodossa tulevaisuudessa.

Aalto-referenssistä puheen ollen: onko suomalainen muotoiluperinne sinulle innoituksen lähde vai taakka? 

Muistan, että opiskeluaikoina päätin heittää vesilinnulla suomalaista muotoiluperinnettä. Halusin kapinoida Aaltoa vastaan. Mutta tässä viimeisimmässä Sunilan näyttelyssä hain inspiraatiota hänen työstään, joten nykyisin kyllä kunnioitan kyseistä perinnettä enemmän, koska voin ammentaa siitä vaikutteita omaan työhöni.

Ruotsalaiset kuraattorit Daniel Golling ja Gustaf Kjellin pitivät vähän aikaa sitten puheen Design-museossa ja sanoivat, että suomalainen muotoilu on juuttunut menneisyyteen. Olen tietyllä tasolla samaa mieltä, koska joskus tuntuu, että isot yritykset julkaisevat vain uusia väriversioita klassikoistaan. Täysin uusia design-tuotteita ei kauheasti tueta. Ymmärrän, että isot brändit eivät voi viskata tuoteluetteloa ikkunasta ja aloittaa alusta, mutta nuoret suunnittelija ja pikkubrändit voivat tehdä ja ajatella eri tavalla. Rohkaisen siis suunnittelijoita kokeilemaan enemmän ja olemaan leikkisämpiä. Muotoilun piiriin tarvitaan ja sinne mahtuu monenlaisia näkemyksiä.

 

Tilaa Helsinki Design Weekly sähköpostiisi.

Helsinki Design Weekly -verkkojulkaisu esittelee muotoilukentän ajankohtaisia ilmiöitä eturivin kirjoittajien voimin ja herättää keskustelua alan tulevaisuudesta..