Weekly
  • Weekly Studio

Weekly Studio: Susan Elo

Weekly Studio vie meidät suunnittelijoiden työhuoneille. Joulukuussa pääsemme Helsingin Punavuoreen, kalustemuotoilija Susan Elon luo. 

Mistä urasi muotoilijana alkoi?

Tykkäsin nuorena urheilusta. Pelasin jalkapalloa, hiihdin ja tein kaikenlaista muutakin urheilullista. Samaan aikaan harrastin myös piirtämistä ja maalaamista ja rakensin pienoismalleja. Yläkoulussa tykkäsin sekä liikunnasta että kuvaamataidosta, mutta halusin liikunnanopettajaksi. Hain ensin yliopistoon lukemaan liikunnanopettajaksi, mutten päässyt sisään. Ajattelin, että siinä tapauksessa voisin ruveta arkkitehdiksi tai sisustusarkkitehdiksi, ja pääsin sitten taideteolliseen.

Mikä oli alempi tutkintosi?

Siihen aikaan järjestelmä oli erilainen ja tähdättiin heti alusta maisterintutkintoon. Opiskelin sisustus- ja kalustesuunnittelua. Minusta huonekalusuunnittelu oli tosi vaikeaa. Sisustusarkkitehtuuri ja arkkitehtuuri olivat ihan OK, mutta koska tunsin tarvitsevani lisätukea kalustesuunnittelussa, menin opiskelemaan sitä kahdeksi kuukaudeksi Leeds Polytechniciin Englantiin. Jatkoin harjoittelua vielä Erasmus-vaihdossa Lontoon kuninkaallisessa taidekoulussa. Hassua kyllä, opetan nyt Aalto-yliopistossa nimenomaan kalustesuunnittelua.

Olen aina ollut kiinnostunut asioista, joita en ymmärrä tai jotka tuntuvat vaikeilta. Minua kiehtoo oppia uutta. Varsinkin, jos en osaa jotain. Tekee mieli ratkaista ongelma.

Mielenkiintoista, että menit Englantiin opettelemaan kalustesuunnittelua, kun Suomella on niin kova maine alan opetuksessa ja Royal College of Art tunnetaan siitä, että se lähestyy muotoilun opetusta hyvin luovasti.

Minua on aina kiinnostanut kokeellisuus ja käsitteellisyys. Sekä opettaminen. Perinteinen kalustemuotoilu ei niinkään kiinnosta. Yritän oppilaiden kanssa aina löytää uusia luovia lähestymistapoja. Haluan nähdä virheitä ja kokeiluja. Tällä hetkellä opetan kalustesuunnittelun toisen vuosikurssin opiskelijoita. Saimme (minä ja Timo Ripatti) juuri päätökseen yhden kurssin. Parasta on se, kun opiskelijat tekevät tosi kokeellisiakin juttuja. On kiinnostavaa yrittää opettaa sillä tavalla, että opiskelijat lähtevät hakemaan tavallista omaperäisempiä lähestymistapoja.

Yksi projektisi liittyi vanhuksille muotoiluun, ja siinä tarkasteltiin kalusteiden lisäksi asumista ja sosiaaliturvaa; edustaako se lähestymistapaasi?

Kyllä. Projekti käsitteli monia asioita. Ensinnäkin kaikki vanhuksille suunnitellut tuotteet ja kalusteet ovat aika rumia. Ajattelin, etten halua ympärilleni rumia ja huonosti toteutettuja juttuja, kun olen vanha. Täytyy olla vaihtoehtoja. Keksin seniorimuotoilun vuonna 2010. Siitä voi tulla merkittävä, IKEAakin kattavampi konsepti mukeista asuntoihin ja kaikkeen siltä väliltä. Minusta se voi ja sen pitää olla iso bisnes, mutta Suomessa katsotaan asioita vähän eri kantilta. Ehkä konsepti toteutetaan Ruotsissa, kuka tietää.

Perustit oman studion vuonna 1998 eli heti valmistumisen jälkeen, eikö niin?

Joo, koska lopputyöni sisälsi paitsi käyttöesineitä, myös konseptituotteita, jotka olivat ennemminkin taidetta. Yksi kauppa, Skanno, halusi ostaa niitä, joten perustin oman yrityksen. Perheelläni oli jo yritys, joten tuntui aika luonnolliselta perustaa oma. Olen aina tiennyt, etten halua olla toimistoarkkitehti, koska se työ ei ole kovin kiinnostavaa. Halusin kovasti tehdä sellaista, mistä itse pidän. Tein lopputyöni vuonna 1996, mutta valmistuin virallisesti vasta 1997. Sain silloin työtarjouksia, joten tarvitsin oman yrityksen. Olin siinä vaiheessa jo opettanut jonkin verran osa-aikaisesti.

Milloin aloit ottaa vastaan enemmän opetustöitä?

Tämä taitaa olla kuudes vuoteni Aallossa, mutta aloitin vuoden 2000 tienoilla Lahden muotoiluinstituutissa. Tällä hetkellä Aalto-yliopistossa on mielenkiintoinen tilanne, koska olemme ensimmäistä kertaa arkkitehtuurin laitoksella ja asiat muuttuvat aika merkittävästi. Avautuu kaikenlaisia kiinnostavia tilaisuuksia.

Millaisia esimerkiksi?

En osaa vielä sanoa. Minulla on vain sellainen tunne, koska nyt tapahtuu niin paljon. Itse asiassa on aika kaoottista. Siitä voi syntyä jotakin uutta. Olemme nyt samalla kampuksella arkkitehtien ja insinöörien kanssa, ja se on jokseenkin lupaavaa.

Pidätkö opetustyön ja käytännön työt erillään vai vaikuttavatko ne toisiinsa?

Kyllä ne vaikuttavat toisiinsa. Minusta on kiva antaa opiskelijoille sellaisia aiheita, joista olen itsekin sillä hetkellä kiinnostunut.. Sillä tavalla opin aina itsekin. Muuten työ voisi käydä tylsäksi. Vähän aikaa sitten suunnittelimme puutuolia, jossa ei ole liimaa eikä metalliliitoksia. Sen voi elinkaaren päätteeksi jättää metsään hajoamaan. Se ei vahingoita ympäristöä eikä planeettaa. Ympäristöystävällisyys on minulle tärkeää, koska meidän pitää olla fiksuja ja hyödyntää materiaaleja uudelleen. Emme voi jatkuvasti vain ottaa ja ottaa tältä planeetalta.

Liittyykö tämä valtionapurahaprojektiisi Minä ja metsä?

Kyllä, sain valtiolta viisivuotisen apurahan. Kesämökkini lähellä meren rannalla on pieni mäntymetsä. Olen opetellut luonnonmukaista metsänhoitoa. Maaperä on hiekkaista, joten metsä kasvaa hitaasti. Isoja puita ei ole paljon, ja joitakin on pitänyt kaataa, jotta muut saavat valoa ja pääsevät kasvamaan. Nyt metsässä on sekä vanhoja että nuoria puita, mikä eroaa talousmetsistä, joista kaadetaan ja joihin istutetaan uusia puita aina samaan aikaan. Oikeassa metsässä on eri-ikäisiä ja -vaiheisia puita.

Minusta puu on ekologinen materiaali, koska se kasvaa aina uudelleen, jos metsästä vain pidetään huolta. Metsä antaa ihmiselle kaiken tarvittavan. Voimme nauttia sen kauneudesta ja toisaalta käyttää puuta materiaalina. Metsänhoitoprosessi on todella kiinnostava. Pitää suunnitella, mitkä puut kaadetaan ja mitä kaadetulla puulla tehdään. Myymme osan paikallisesti. Osan pidämme itse. Siinä on paljon työtä, ja se tulee aika kalliiksi. Kunnioitan puuta materiaalina, koska yksi puu on voinut kasvaa satakin vuotta. Materiaali on minua vanhempi, ja prosessiin menee paljon aikaa. Jos ihmiset ymmärtäisivät, mistä materiaali tulee ja kuinka paljon ihmistyötä sen prosessointi vaatii, alkaisimme ehkä kuluttaa fiksummin.

Teen tällä hetkellä huonekaluja omista puista. Yritän tuoda jokaiseen kappaleeseen metsän hengen, joten jalat ovat kuorittua runkoa. Materiaalia ei tarvitse pilkkoa tuhannen pirstaleiksi ja liimata taas yhteen. Minua kiinnostaa raakamuotoilu, jossa näkyy metsä.

Etkö siis käytä ollenkaan liimaa?

No, opettelen vielä tekniikkaa. Esimerkiksi perinteisiä puuliitoksia voi käyttää ilman liimaa. Koetan keksiä uuden tavan tehdä metsäpuusta huonekaluja. Sellaisen tavan, jolla metsä tulee näkyväksi. Tai ehkä kyse on sittenkin vanhasta tavasta. Minusta aina ei tarvitse kehittää uusia, ennen näkemättömiä valmistustapoja. Minusta riittää, että kalusteet henkivät vaivattomuutta ja kevyttä käsittelyä. Sellaisissa huonekaluissa on tietty tuoksu ja energia…

Metsäni rungot eivät ole kovin isoja, koska suurin osa alueen puista on kasvatettu talousmetsän menetelmillä. Kaatamamme puut eivät oikein menneet kaupaksi rakennustavaraksi, koska ne ovat liian pieniä. Olisin voinut myydä ne selluksi, mutten halunnut, koska Hangon seudun puut kasvavat niin hitaasti, että ne ovat hyvin tiheäsyisiä.

Kenelle ne loppujen lopuksi myytiin?

Möin osan puusta, jota en itse voinut käyttää, paikalliselle valtion metsänhoito-osastolle. Se huolehtii metsistä, joita omistajat eivät ole kiinnostuneita hoitamaan. He eivät millään ymmärtäneet, etten ollut kiinnostunut metsänhoitopalvelusta. Sieltä soiteltiin koko ajan, ja joka kerta sanoin, että hoidamme itse metsämme. Täällä oletus on, ettei metsää voi jättää olemaan. Sitä pitää hoitaa talousmetsänä tai se pitää myydä. Suomessa on mittava metsäteollisuus, mutta joskus se on aika vanhanaikainen.

Onko nyt menossa apurahasi toinen vuosi?

On. Puun käsittely on pitkä prosessi. Olen tehnyt vähän kokeiluja märällä puulla, ja nyt voin vihdoin alkaa työt, koska olen odotellut puun kuivumista. Melkein kolme vuotta on mennyt odottelussa, ja nyt työ voi alkaa. Minulle tällainen odottelu on ollut outo prosessi. En ymmärtänyt, ettei puuta voi alkaa työstää saman tien.

Verkkosivuillasi on vähän projekteja, kun ajattelee, että studiosi on ollut toiminnassa 20 vuotta.

Olen aika minimalistinen. Yritän keskittyä olennaiseen. Poistin kaiken tarpeettoman. Se on myös muotoilufilosofiani. Yritän aina riisua kaiken epäolennaisen. Haluan asian ytimen, en muuta.

Nuorempana otin yhteyttä huonekaluyrityksiin. Tein muutamalle isolle joitakin kalusteita, mutta se oli aikamoista sähläämistä. Teimme prototyyppejä, jotka vain harvoin päätyivät tuotantoon. En saanut palkkaa, vaikka käytin näihin yrityksiin tosi paljon energiaa. Lopulta päätin, etten enää tuhlaa energiaani ja lakkasin ottamasta niihin yhteyttä. Muotoilu on ammattini, jolla minun pitää elää. Voimani ovat rajalliset, ja haluan käyttää energiani minulle tärkeisiin ja minua kiinnostaviin asioihin.

Ovatko työsi ja varsinkin käsitteelliset projektit, niin kuin Minä ja metsä, muotoilua? Vai jotain taiteen ja muotoilun väliltä?

Ehkä jotain siltä väliltä. Olin nuorempana tosi kiinnostunut modernista taiteesta ja tein sitä itsekin. Teimme kahden muun suunnittelijan kanssa muotoilua ja viestintää käsitteleviä installaatioita kaupungilla oleviin tyhjiin tiloihin. Teimme aika monta installaatiota, mutta lopulta homma piti lopettaa, koska se ei lyönyt leiville. Olen kuitenkin loppujen lopuksi muotoilija.

Onko sinulle tärkeää, että prosessin päätteeksi syntyy toimiva tuote? 

Itse asiassa kyllä, se on minulle aika luonteva ajattelutapa. Mutta haluaisin yrittää oppia vähentämään kontrollia. Pidän totta kai toimivista asioista. Suunnittelin viimeksi pöydän. Minusta me tarvitsemme pöytiä. Ja on kiva, että nyt voin tehdä kestävän pöydän materiaalista, josta tiedän, ettei se ole vahingoittanut luontoa eikä ole myrkyllistä. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten luonnon kanssa voi tehdä yhteistyötä hyvin pienessä mittakaavassa.

Vuoden 2012 HDC:stä on video, jolla sanot, että muotoilu vaatii lapsellisuutta ja samaan aikaan tarkkuutta ja täsmällisyyttä; että pitää yhdistää runoilijan ja insinöörin taidot. Oletko edelleen samaa mieltä?

Ehdottomasti. Uskon edelleen niin, koska ideoita kehittäessä pitää ajatella eri tavalla luovasti. Sen pitäisi olla luonnollinen ajattelutapa, ettei tarvitse yrittää liikaa. Kun haluaa toteuttaa ideat, pitää olla insinööri ja käyttää persoonan tarkempaa ja rationaalisempaa puolta.

Miten työtilasi, joka on samalla kauppa, vaikuttaa työskentelyysi?  

Se on hyvin tärkeä. Minulla on ollut tämä sama työtila vuodesta 2000, eli olen ollut täällä 18 vuotta. Tämä on oma, en vuokraa. Varmaan siksi olen yhä täällä, koska tämä on tavallaan myös investointi. Kun sain tämän tilan, monessa lähitoimistossa oli verhot ikkunoissa. Minä otin kaikki verhot pois, koska ajattelin voivani esitellä työtäni. Minusta työn tekemisen näyttämisessä ei ole mitään hävettävää. Vaikka tila on aika pieni, vain 34 neliömetriä, julkisivu on lasia, joten kaikki näkyy. Tykkään siitä, että katu on niin lähellä.

Katsovatko ihmiset, mitä teet?

Olen tottunut siihen, mutta suomalaiset ovat aika ujoja ja välttävät katsomasta. Minua ei haittaa, vaikka katsovat. Olen luonut hyviä suhteita tämän tilan ansiosta. Minulla on Ruotsissa agentti, jonka löysin siksi, että he sattuivat kävelemään ohi, näkivät mitä tein ja tulivat sisään.

Näytätkö ikkunassa töitä, jotka eivät ole valmiita?

 Joskus, mutten tee itse kovin paljon prototyyppejä, ja tila on aika minimalistinen. En tykkää jättää sitä sotkuiseksi. Kehittelen ideoita päässäni ja suunnittelen, miten juttu toimii, ennen kuin valmistan prototyypin.

Jossakin vaiheessa minusta alkoi kuitenkin tuntua, että tilasta oli tulossa näyttämö, jonka halusin pitää tosi puhtaana ilman sotkua tai kaaosta. Minusta tuntui yhä enemmän siltä, että älkää häiritkö, kun teen työtä, ja sille piti tehdä jotain. Otin siis koiranpennun. En tiennyt mitään koirista, koska meillä ei koskaan ollut koiraa lemmikkinä, mutta koira pakotti minut uuteen tilanteeseen, luomaan yhteyden ja ottamaan vastaan ihan uuden kokemuksen.

Joskus se stressaa ja mietin, että miksi olen taas tässä tilanteessa. Muistutan aina itselleni, että pitäisi muistaa elää rauhallista ja helppoa elämää. Mutta ei se toimi, koska sellainen on tylsää. Keksin aina jonkin keinon vaikeuttaa elämääni.

Tilaa Helsinki Design Weekly sähköpostiisi.

Helsinki Design Weekly -verkkojulkaisu esittelee muotoilukentän ajankohtaisia ilmiöitä eturivin kirjoittajien voimin ja herättää keskustelua alan tulevaisuudesta..