Weekly Studio: Ateljé Sotamaa - Helsinki Design Week

Weekly tapasi sisarukset Kivi ja Tuuli Sotamaan, joiden suunnittelema CLT:stä rakennettu Meteoriitti-talo voitti äskettäin Puupalkinnon yleisöäänestyksen. Sotamaat kertovat toimiston pyörittämisestä pandemian aikaan ja asiakassuhteiden pitämisestä rattoisina.

On selvää, että tämä vuosi on ollut raskas kaikille, mutta miten se on vaikuttanut teidän toimistoonne?

Kivi Sotamaa: Kuten kaikki, mekin olemme oppineet, mitä etätyöskentely voi mahdollistaa – ja mitä ei. Tiimimme on tehnyt töitä yhdessä pitkään, ja yllätyimme, miten hyvin pystyimme toimimaan kevään tiukimman etätyöjakson ajan. Koimme myös, että projektin alkuvaihetta on mahdotonta tehdä täysin etänä. Ideoidessa, epämuodollisissa keskusteluissa ja luonnostellessa on nyansseilla ja sanattomalla kommunikaatiolla iso merkitys. Mutta kokeneen tiimin kesken toteutusvaihe on yllättävän helppoa myös etänä.

Tuuli Sotamaa: Pandemian alussa suurin osa projekteistamme oli onneksi vaiheessa, joka ei kärsinyt etätyöstä. Tilanne sai minut myös kyseenalaistamaan tapani tehdä töitä. Vaikka toimistomme on pieni, työtapamme ovat olleet aika perinteisiä esimerkiksi työaikojen suhteen. Nyt tarkkailen ajankäyttöäni paljon enemmän ja mietin, mitkä ajankohdat tai paikat sopivat parhaiten millekin tehtävälle. Pyrin pitämään aamut vapaina palavereista, ja työmatkan sijaan ulkoilutan kauniina aamuina koiriani metsässä ja keskityn ajattelemiseen. Usein kävelyllä satunnaiset ideat muuttuvat koherenteiksi konsepteiksi.

Millaisia vaikutukset ovat olleet filosofisella tasolla?

Kivi: Vaimoni on lääkäri ja hän oli pandemian alussa niin sanotusti etulinjassa. Meidän työllämme ei ole samanlaista välitöntä merkitystä tällaisessa kriisissä. Mietin silloin, mitä minä osaan: pitää huolta talosta, tehdä ruokaa ja metsästää. Vertasin sitä vaimooni, joka johtaa kunnan terveydenhuoltoa. Tilanne toi työhömme perspektiiviä kriisin alkuvaiheen aikana, meidän tekemisillämme ei tuntunut olevan niin suurta arvoa. Mutta mitä pidempään pandemia on jatkunut, sitä paremmin olen ymmärtänyt, että ihmiset tarvitsevat elämäänsä merkitystä. Ja hyvin konkreettisesti, me teemme ympäristöistä ja tiloista parempia. Niinpä me aloimme keskittyä koteihin, ja siihen, miten ne pitäisi suunnitella tilanteessa, jossa eristyksestä johtuen samassa tilassa toimii koulu, toimisto ja koti.

Tuuli: Pandemia on vaikuttanut myös asiakaskuntaamme. Aikaisemmin asiakkaitamme olivat pääasiassa yritykset ja instituutiot, mutta pandemian aikana yksityishenkilöt ovat olleet meihin yhteydessä liittyen esimerkiksi kesämökkeihin tai kodin laajentamiseen naapuriasuntoon. Ihmiset kiinnittävät paljon huomiota tiloihin, joissa he viettävät yllättäen paljon aikaa ja haluavat meidän kehittävän niitä. On myös ollut kiinnostavaa nähdä käänne ekologisempaan elämäntyyliin. Kenties tätä tapahtuu vain minun kuplassani, mutta vaikuttaa, että ihmiset käyttävät enemmän rahaa hyvinvointiin kuin tavaroihin.

Vaikuttaa siltä, että työnne on yhteisöllistä, kun painotatte yhteisiä lounashetkiä ja tunnelman merkitystä. Tästä on varmasti tullut haastavaa viimeisen yhdeksän kuukauden aikana?

Kivi: Olemme aina olleet tietoisia, että tästä työstä voi nauttia, jos sekä asiakkaat että kollegat ovat mukavia. Vaikka kilpailu alalla on kovaa, olemme nähneet vaivaa hyvän elämäntyylin ja viihtyisän työpaikan luomiseksi. Yhteisistä lounaista on kiittäminen italialaisia työntekijöitämme, jotka ovat ottaneet lounaan valmistuksen tehtäväkseen. Vitsailemme joskus, että meillä on alueen paras lounasravintola. Olemme jopa joskus leikitelleet ajatuksella ravintolan avaamisesta studioomme. Yhteiset lounaat ovat tosiaan kärsineet pandemian ja etätyön aikana.

Tämä on hyvä aasinsilta työhönne ravintoloiden parissa. Miksi ravintoloiden suunnittelu kiehtoo teitä?

Kivi: Yksi syy ravintoloitsijoiden kanssa työskentelyyn on mahdollisuus toimia monessa eri mittakaavassa. Toinen on elämyksen korostaminen. Illallinen huippuravintolassa on kuin teatteriesitys, jonka koreografia on laadittu tarkasti. Tällainen kokonaisvaltainen suunnittelu on kiehtovaa ja haastavaa. Se myös yhdistää ruoan osaksi luovaa prosessia.

Selitin vastikään asiakkaalle talosuunnittelun kolme vaihetta: ensin istutaan illalliselle ja keskustellaan haaveista ja referensseistä, sitten valitaan idea ja kehitetään sitä, kolmannessa vaiheessa suunnitelma toteutetaan. Uskon vakaasti, että vaihe yksi kannattaa suorittaa hyvän ruoan äärellä.

Hyvä tunnelma ja yhteinen ateria ovat paljon mukavampi mielikuva inspiraation hakemisesta kuin ajatus nero-suunnittelijasta yksin työhuoneellaan.

Tuuli: Suuri osa työstämme on kokemusten luomista ja se alkaa useimmiten ihmisten haaveista. Kun asiakkaan kanssa viettää aikaa tuttavallisesti esimerkiksi ruoan ääressä, keskustelu lähtee kohti ei niin hyvin muotoiltuja, mutta usein niitä kaikkein tärkeimpiä aiheita. Näissä hetkissä saa parhaiten näkemyksen asiakkaan mielikuvista: mitä he oikeasti haluavat ja mistä haaveilevat. Prosessiimme kuuluukin tällaisen tilanteen luominen.

Esimerkiksi Meteoriitin suunnittelu alkoi paljon ennen kuin idea rakennuksesta syntyi. Kävimme asiakkaan, Ullan, kanssa pitkillä kävelyillä. Puhuimme suhteesta luontoon, ihmisistä ja rakennetusta ympäristöstä. Meteoriitti-talo rakentui todella hänen haaveidensa ja toiveidensa ympärille, sen sijaan että näissä keskusteluissa keskeisiä olisivat olleet tekniset seikat tai talon pinta-ala.

Kerroitte saaneenne enemmän toimeksiantoja yksityiskodeiksi tänä vuonna. Ottaen huomioon toimistonne monipuolisuuden, olisitteko tyytyväisiä, jos suunnittelisitte vain asuintiloja?

Kivi: Minä en olisi. Kyllästyn liian nopeasti. Kun työskentelemme kokemuksellisten projektien parissa, kaikki mittakaavat on otettava huomioon. Esimerkiksi, jos tehdään ravintolaa, haluamme, että rakennus, esineet ja sisustus kaikki toimivat saumattomasti yhteen. Me voimme suunnitella kaikkia näitä tasoja. Vaikka meiltä ei olisi tilattu kaikkea, pyrimme silti saamaan niiden välisen koreografian toimimaan.

Muistan vierailleeni Wolf Prix’n BMW Weltissä, ja ajatelleeni, että rakennus on uskomaton insinööri- ja muotoilutaidonnäyte, aivan kuten itse autotkin. Mutta epäjohdonmukaisesti suunniteltu ja halpa autojen esillepanon ’näyttelyarkkitehtuuri’ heikensi kokemusta, johon oli muuten käytetty mijoonia.

Olet ammattilainen ja taatusti kiinnität huomiota tuollaiseen, luuletko, että keskiverto kävijää häiritsee huono näyttelyarkkitehtuuri?

Kivi: Voi olla ettei, mutta en halua aliarvioida ihmisiä. Kaikki eivät ehkä huomaa huonoa suunnittelua, mutta sen kyllä huomaa, kun asiat on tehty hyvin. Haluan myös sanoa, että vaikka työskentelemme eri mittakaavoissa, haluamme jättää tilaa myös käyttäjille, heidän mielikuvitukselleen ja odottamattomille tapahtumille.

Miten tasapainoilette yksityiskohtaisen suunnittelun, joka vaatii kontrolloimista, ja toisaalta käyttäjille tilan jättämisen välillä?

Kivi: Koreografialla tarkoitamme sitä, miten projektin eri osat sopivat yhteen. Tätä voi verrata teatteriin, miten esitys suunnitellaan niin, että tanssijat, puvustus, lavastus, musiikki ja valaistus luovat kokonaisuuden.

Se on orkesterointia ennemmin kuin katsojien kokemusten kontrollointia. Kaikki työmme perustuu sille, että ihmiset ja heidän taustansa ovat erilaisia. Sitä me emme voi kontrolloida ja olemme sinut sen kanssa. Olemme allergisia ajatukselle, että muoto seuraa käyttötarkoitusta. Meitä kiinnostaa luoda tiloja ja esineitä, jotka ovat täynnä mahdollisuuksia ja jotka ihmiset voivat kokea haluamallaan tavalla.

Tuuli: Viime aikoina olen suunnannut katseeni menneeseen ja miettinyt, mikä minua todella kiehtoo. Olen miettinyt lapsuuttani ja kiinnostustani eläinten käytökseen. Meillä oli lapsena lampaita ja yritin kouluttaa niitä. Lopulta pystyin ohjaamaan niitä vähän. Harrastin myös pitkään ratsastusta ja mitä enemmän kehityin, sitä hienovaraisemmin pystyin kommunikoimaan hevoselle. Tämän myötä aloin tehdä pieniä kokeita metsäreiteillä: minkä reitin hevonen valitsi risteyksessä ja oliko se esimerkiksi aina sama?

Olen alkanut miettiä, miten tämä voisi hyödyttää suunnittelua. Miten voisi suunnitella ympäristöjä, jotka ohjaavat ihmisiä, mutta eivät pakottaisi. Mitä olisivat tällaiset vaivihkaiset signaalit? Miten asioita voidaan viestiä käyttämättä kieltä? Lopulta me voimme vain rakentaa mahdollisuuksia ja sitten käyttäjät ottavat vallan. Ajattelen, ettei ole väärää tapaa käyttää tilaa.

Te olette sisarus- ja työpari, ja se on harvinaista. Teiltä varmasti kysytään tätä vähän väliä, mutta millaista on työskennellä yhdessä?

Kivi: Designin osalta taustamme ovat niin samanlaisia, että siltä osin on helppoa työskennellä yhdessä. Samankaltaisuus johtuu kasvamisesta samassa talossa.

Tuuli: Jos esimerkiksi kuvaan tiettyä taivutettua muotoa, tiedän, että Kivi ymmärtää tarkalleen mitä tarkoitan, eikä hänen tarvitse nähdä siitä visuaalista esitystä. Yhteinen historiamme vaikuttaa myös. Useimmissa tapauksissa se on hyvä, mutta diplomatian puutteessa on puolensa. Joskus olisi kiva, jos molemmilla olisi suodatin. Välillämme on myös erittäin vahva luottamus, ja on vaikea nähdä minkään rikkovan sitä.

Kivi: Meitä yhdistää luottamus ja viitekehykset, mutta meillä on myös ollut erilaisia elämänkokemuksia. Se on suotuisa pohja yhteistyölle.

Puhutaan työtilastanne. Koska prototyyppien tekeminen ja mallintaminen vaikuttavat tärkeiltä työllenne, kuvittelen, että teillä on hyvä puutyöpaja.

Tuuli: Toimistomme on Töölössä, vanhassa osassa kaupunkia, yksityisomistuksessa olevassa asuinrakennuksessa kaunista puistoa vastapäätä. Olemme vuokranneet koko ensimmäisen kerroksen ja kellarin. Alakerrassa tehdään prototyyppejä, testataan ja tutkitaan – siellä on myös vanhojen ideoiden hautausmaa. Yläkerta on enemmän suunnittelua ja tietokoneita varten. Olemme onnekkaita, että meillä on niin paljon tilaa. Olemme itse asiassa voineet työskennellä täällä fyysisesti niin, että olemme voineet pitää turvallisia etäisyyksiä.

Kivi: Meillä on myös mukava keittiö ja piha, jossa on grilli ja kasvihuone. Todennäköisesti toimiston paras ominaisuus on kuitenkin sauna. Mallityöpajalta voi avata oven ja kellarissa on sauna. Koska yksi rakennuksen omistajista on panimoyhtiön toimitusjohtaja, tilassa on yleensä myös kaksi hanaa, joista voi laskea tuopilliset. Sinne viemme potentiaaliset työntekijät, kun haluamme tehdä heihin vaikutuksen.

Tuuli: Kaikki talon ihmiset ovat hyvin sosiaalisia, ja yhtiössä järjestetään paljon epävirallisia tapahtumia, kuten grillijuhlia. Kun yksi italialaisista kollegoistamme, Pietro, päätti muuttaa takaisin kotiin ja talomme ihmiset kuulivat tästä, he järjestivät improvisoidut läksiäiset. Tänne tullessa ei tunnu että tulisi töihin, vaan kuin palaisi kotiin.

Mihin suuntaan toivotte Ateljee Sotamaan kehittyvän?

Kivi: Kehitymme studiona kahteen suuntaan. Meillä on asiakkaita, joita haluamme palvella mahdollisimman hyvin, mutta meillä on myös kulttuurinen asialista ja halu vaikuttaa laajempaan suunnittelu- ja arkkitehtuurikulttuuriin.

Koska teemme paljon spekulatiivisia projekteja ja työskentelemme eri mittakaavoissa, on joskus vaikeaa antaa ytimekäs vastaus kysymykseemme siitä, mitä teemme. Alalla esiintyy edelleen ajatus, että suunnitteluprojektit tulisi järjestää vanhentuneiden mallien ympärille, jotka liittyvät erillisiin alihankintoihin. Mutta vahvan konseptin toteuttaminen useilla eri suunnittelualoilla – maisemointi, grafiikka, sisätilojen suunnittelu, arkkitehtuuri – onnistuu todennäköisemmin kokonaisvaltaisemmalla projektinhallinnalla. Ja luulen, että se on todella se, mitä voimme tarjota asiakkaille, jotka ovat kiinnostuneita luomaan rohkeita kokemuksia.