Weekly
  • Sarjat
  • Weekly Studio

Weekly Studio: Aino Michelsen

  • Aino Michelsen
  • Design
  • designer
  • Huonekalusuunnittelu
  • Kööpenhamina
  • Milano
  • Muotoilija
  • Weekly Studio

Aino Michelsen kertoo hyvän tuolin houkutuksesta ja muotoiluteollisuuden eettisistä haasteista. Hän paljastaa myös toteemieläimensä.

Olet opiskellut Lahden muotoiluinstituutissa kalustesuunnittelua ja Tanskan kuninkaallisessa taideakatemiassa Kööpenhaminassa. Miksi päätit suorittaa maisterintutkinnon Tanskassa eikä Suomessa?

Minulla oli tarve nähdä ja kokea jotakin erilaista. Suomessa on aika tiivis muotoiluyhteisö, ja moni Lahden porukasta lähti Helsinkiin suorittamaan ylempää tutkintoa. Halusin johonkin muualle, ja Kööpenhaminassa oli tarjolla kalustesuunnittelun koulutusohjelma. Olin käynyt siellä aikaisemmin ja tykkäsin kovasti ilmapiiristä. Päätökseen vaikutti monta asiaa.

Huomasitko merkittäviä suunnittelukulttuurin eroavaisuuksia Helsingin ja Kööpenhaminan välillä?

Minusta Tanska oli opiskeluaikanani hyvinkin erilainen kuin Suomi. Siellä oli paljon optimistisempi ja tulevaisuuteen luotaavampi ilmapiiri. Sikäläistä tyyliä ja estetiikkaa oli aika helppo ymmärtää, koska perinteet ja historia muistuttavat Suomen vastaavia. Opetuskulttuurikin tuntui tutulta. Mutta se optimismi tuntui todella erilaiselta. Ulkopuolisena, kun ei hahmota koko kuvaa, on ehkä helpompaa nähdä asiat myönteisessä valossa. Se oli minulle tärkeä kokemus ja muutti ajatteluani koko alasta.

Mistä Tanskan muotoiluoptimismi mielestäsi kumpuaa?

Sain sellaisen käsityksen, että tanskalaiset kunnioittavat omaa kulttuuriaan, ovat ylpeitä siitä ja pitävät yllä kotimaisia markkinoita. Onhan Suomessa tietysti Artek ja muita pienempiä muotoiluyrityksiä, mutta jotenkin tuntui, että Tanskassa paikalliset itse rakastavat paikallista designia ja se on pitänyt markkinan vahvana. Kyllähän sielläkin on hyviä yrityksiä, valmistajia ja markkinointia, mikä auttaa brändäämään tanskalaista designia, mutta optimismi tulee ihmisistä itsestään. Minusta oli hienoa nähdä niin vahvaa paikallista tukea.

Missä vaiheessa aloit ajatella uraa kalustesuunnittelun parissa?

Kun olin 16 ja lukiossa, menin vaihto-oppilaaksi Milanoon, ja siellä aloin harkita muotoilua ammattina.

Mikä Milanossa erityisesti herätti kiinnostuksen?

Ensinnäkin minulla oli onni päästä perheeseen, joka halusi viedä minut huonekalumessuille. Itse tapahtuma ei niinkään kiinnostanut vaan eri koulujen näyttelyt ja se, että minua vain vähän vanhemmat opiskelijat olivat itse tehneet huonekaluja. Se oli tosi innostavaa.

Hait aikoinaan Lahden muotoiluinstituuttiin opiskelemaan kalustesuunnittelua.

Harkitsin silloin eri aloja, mutta pidin eniten kalustepuolen pääsykoetehtävistä. Ajattelin kai, että voisin myöhemmin vaihtaa linjaa, jos kalustesuunnittelu ei olisi minun juttuni.

Sitten jatkoit suorittamaan ylempää tutkintoa.

Pidin kahden vuoden tauon siinä välissä, koska en ollut varma, halusinko jatkaa kalustesuunnittelun parissa. Olin ehkä vähän liian nuori aloittaessani enkä ollut kunnolla miettinyt asiaa. Tavallaan aloitin opiskelut tietämättä, mitä niiden jälkeen tapahtuu. Joten opiskelun jälkeen päätin pitää taukoa ja miettiä, halusinko tosiaan edetä muotoilun saralla. Jonkin ajan päästä alkoi tuntua, että halusin takaisin alalle.

Mikä siinä arvelutti ensin?

En vain ollut varma, miksi ja miten tekisin työtäni. En tavannut alemman tutkinnon aikana ihmisiä, joiden kanssa olisin halunnut perustaa toimiston. Suomessa ei ollut mitään tiettyä yritystä, johon olisin halunnut töihin. Vaikka suunnitteluprosessi luonnoksineen ja malleineen oli kiva, en tiennyt, miten etenisin urallani. Asiaa ei auttanut se, että meille opiskelijoille jankutettiin koko ajan, kuinka epävarma ala tämä on.

Nyt sinulla on oma studio, mutta toimit myös muotoilijana yrityksessä. Miten liikut tehtävästä toiseen?

Pitää kokeilla erilaista työtapoja ryhmä- ja yksilöprojekteissa. Minua on aina auttanut se, että pidän itseäni aika sosiaalisena. Minua kiinnostaa tutkia eri paikkojen työkulttuureja ja yrittää sovittaa omia menetelmiäni ja työtapojani niihin. Olen edelleen oppimiskäyrällä, koska tuntuu, että joka kerta ja joka tilanteessa pitää opetella kaikki uudelleen.

Miten se tasapainottaa työtä Interfacella?

Minusta on kiva työskennellä muiden suunnittelijoiden kanssa, mutta Interfacella olen ollut siinä mielessä aika onnekas, että olen tällä hetkellä ainoa suunnittelija. On ollut aika helppoa olla oma itsensä ja keskittyä kehittämään omia taitoja ja menetelmiä. Minusta on ollut onni saada olla oma itseni, koska tämä on ensimmäinen kokemukseni in-house-muotoilijana. Yritys on hyvin kiinnostunut juuri minun muotoilunäkemyksestäni, joten briiffit ovat aika joustavia. Olisi toisaalta kiinnostavaa tehdä töitä yritykselle, jolla on tosi tiukat raamit ja tyyli, koska se olisi ihan erilainen kokemus ja haaste verrattuna siihen, mitä nyt teen. Vaikka olen aika vapaa, käytän paljon aikaa yrityksen DNA:n ja tyylihistorian tutkimiseen, koska en valmistele nyt omaa mallistoa. Tuntuu kuitenkin, että minulla on ollut aika vapaata.

Työtapasi vaikuttaa klassiselta; luonnostelet, teet pienoismalleja ja sitten 1:1-prototyyppejä.

Kyllä, niin minä yleensä toimin. Luonnostelua – pidän sekä piirustuksia että pienoismalleja piirustuksina – voidaan pitää hitaana työtapana, mutta se toimii aivojeni tahtiin.

Yleensä minulla on ensin idea, mutta mallin perusta syntyy vasta kun alan luonnostella ja tehdä pienoismalleja. Nämä prosessit tuottavat virheitä ja yllätyksiä, ja minusta on hyvä, että siihen menee vähän aikaa. Jos menen suoraan tietokoneelle, tuntuu kuin tärkeitä työvaiheita olisi jäänyt väliin. Pienoismallien teko on lempijuttuni prosessissa, joten en voi jättää sitä pois.

Selvitätkö kaikki ongelmat siinä vaiheessa vai vasta myöhemmin prototyypin yhteydessä?

Ensivaiheissa jätän paljon avoimeksi. Ensin pitää tarkistaa, että mittasuhteet toimivat. Jos en valmista esinettä itse, haluan jättää detaljit avoimiksi, koska 1:1-mallin yhteydessä tulee aina esiin jotain uutta tai odottamatonta. Tiedän, että moni suunnittelija työstää detaljeja heti alusta saakka, mutta itse tykkään aloittaa isosta kuvasta ja antaa detaljien kehittyä prosessin myötä.

Kun katsoo portfoliotasi, käy selväksi, että rakastat tuoleja.

Tajusin sen itsekin vähän aikaa sitten. Olen aina tykännyt kauniista tuoleista ja tein niitä monta opiskeluaikana. Siihen liittyy kai jotain kiehtovaa ongelmanratkaisua, kun suunnittelee tuolin, joka on paitsi kaunis myös mukava ja ergonominen. Minusta sellainen tuoli on ehkä kaikkein vaikeinta suunnitella. Olisi kiva suunnitella muutakin, koska ei minun ole ollut tarkoitus tehdä niin monta tuolia.

Yksi uusimpia mallejasi on Bug-tuoli Interfacelle. Voitko kertoa sen suunnitteluprosessista?

Siinä vaiheessa en ollut vielä in-house vaan freelancer. Briiffi oli selkeä: kevytrakenteinen nojatuoli tuoteperheeseen, jos mahdollista. He lähettivät tyylireferenssejä, ja keskustelimme materiaaleista, joista olisi helppoa valmistaa tuoli Suomessa, koska kaikki muutkin tuotteet valmistetaan täällä. Aloitin luonnostelemalla ja tekemällä pienoismalleja, ja meillä oli monta kokousta, joissa keskusteltiin varhaisista ideoista. Lopputulos on kolmen eri version yhdistelmä. Kun päätimme detaljit, tein 3D- ja työpiirustukset, jotka lähetettiin tehtaalle.

Ensin valmistettiin metallirunko, ja sitten työstimme tekstiiliosat rungon ympärille tehtaalla prototyyppiä varten. Heillä oli jo luonnoksiini perustuva raakaversio, joten testasimme erilaisia tyynyjä ja verhoiluja sekä kiinnitysmenetelmiä. Ensimmäiseen tuotemalliin yhdistettiin koko rakenne. Se oli oikein mukava työprosessi. Minusta ymmärsimme toisiamme hyvin alusta saakka, vaikka monia unettomia öitäkin siinä meni.

Oliko tämän projektin ansiota, että menit yritykseen muotoilijaksi?

Kyllä, ja Bug-tuoli on nyt tuotannossa. Markkinoille on toivottavasti pian tulossa kolme uutta sohvaa. Ne ovat ensimmäisessä prototyyppivaiheessa. Sen jälkeen on luultavasti tulossa vielä muutamia tuoleja. Se on hienoa, koska jokainen uusi projekti opettaa uutta.

Vaikka olet yrityksessä töissä, sinulla on oma studio etkä istu toimistolla.

Niin, muutin juuri uuteen tilaan, joka on tosi kiva. Opin opiskeluaikana itsestäni sen, että tarvitsen omaa tilaa, missä voin keskittyä, mutta myös ihmisiä ympärilleni kahvi- ja juttuseuraksi aina silloin tällöin. Studiossani on sekä yhteis- että yksityistilaa, mikä sopii minulle oikein hyvin.

Onko studiossasi toteemiesinettä?

On minulla itse asiassa vakavan näköinen mustavalkoinen koira, jolla on sinivihreä myssy. Löysin sen jostain maisterintutkintoa suorittaessani. En muista mistä, mutta nyt koira on aina pöydälläni. Siitä on tullut toteemieläimeni.

Jos palataan taas Milanoon, niin minusta huonekalumessut on aika masentava tilaisuus. Oletko käynyt siellä vaihto-oppilasajan jälkeen ammattilaisena, ja jos olet, mitä mieltä olit?

Se on masentavaa, kyllä, mutta samalla mielenkiintoista ja innostavaa. On järjetöntä, miten paljon kamaa sinne tuodaan vain yhtä viikkoa varten. Kaman määrä vaikuttaa vain kasvavan vuosi vuodelta. Joten siinä mielessä se on masentavaa. Pohdimme jatkuvasti kollegojen kanssa, miten Milanon voisi toteuttaa eri tavalla. Voiko huonekalumessut tehdä jotenkin eri tavalla? En ole vielä keksinyt, mikä se tapa voisi olla.

Toisaalta siellä on mielettömän hienoa käydä, koska näkee vähän kaikkea hyvin lyhyessä ajassa. Jotkut näyttelyt on kauniisti toteutettu ja ne on kiva nähdä. Sitten ovat koulujen materiaalitestien näyttelyt, ja minusta nuorten suunnittelijoiden kokeilut ovat kiehtovia. Milano on mielenkiintoinen ja hullu paikka. Tunteeni sitä kohtaan ovat ristiriitaiset, ja tiedän, että moni muukin ajattelee samoin.

Maailma muuttuu, ja ympäristökysymysten näkökulmasta Milanon tavara- ja kuljetusmäärä on kyseenalainen asia. Tänä vuonna tuntui, ettei oikein mikään ollut muuttunut. Osallistumalla sitä jotenkin tukee tapahtuman olemassaoloa, mikä on hankala asia. Haluan tietysti nähdä, mikä yrityksiä kiinnostaa ja tavata alan ihmisiä, mutta nykymuodossa tapahtuma tuntuu epämukavalta.

Suhtaudutko kuitenkin optimistisesti koko muotoiluteollisuuteen?

Vaikea sanoa. Minulle on ollut alusta saakka epäselvää, onko uusien tuotteiden valmistaminen enää eettisesti oikein. Tietyllä tavalla olen optimistinen. Ihmiset pohtivat, mistä löytää vaihtoehtoisia materiaaleja ja toteutustapoja. Toisaalta muutos on todella hidas ja vie liian kauan. Kai suunnittelijoiden täytyy olla optimistisia ja yrittää löytää uusia toimintatapoja ja vaihtoehtoja, joita tarjota kuluttajille. Olen vahvasti sitä mieltä, että nykytilanne ei ole OK ja että asioiden pitää muuttua. Joskus on vaikeaa olla muotoilija, koska työ ei aina tunnu eettiseltä.

Pitääkö muutoksen mielestäsi alkaa alan sisältä vai kuluttajien parista vai molemmista?

Minusta muutoksen pitää tulla kummastakin suunnasta. Alan pitäisi alkaa etsiä uusia toimintatapoja, mutta toisaalta kuluttajilla on paljon valtaa.

Suunnittelijoiden pitää reagoida ja toimia nopeasti siinä välissä, mutta myös ajattelua pitää reippaasti muuttaa eikä vain korostaa omaa egoa tai filosofiaa. Meidän pitäisi olla todella avoimia muutokselle ja valmiita seuraamaan kumpaakin puolta. Tällä hetkellä kysymys on vaikea, mutta toivon, että muutos on tulossa.

 

 

Tilaa Helsinki Design Weekly sähköpostiisi.

Helsinki Design Weekly -verkkojulkaisu esittelee muotoilukentän ajankohtaisia ilmiöitä eturivin kirjoittajien voimin ja herättää keskustelua alan tulevaisuudesta..