Weekly Abroad: Pietari Posti

Ilman Aku Ankkaa Pietari Postista ei olisi ehkä koskaan tullut palkittua kuvittajaa.

Ilman Aku Ankkaa Pietari Postista ei olisi ehkä koskaan tullut palkittua kuvittajaa.

Useimpien suomalaislasten tapaan Postille tuli pienenä Aku Ankka -lehti. Kaikkien lasten rakkaus ’Akkariin’ ei kuitenkaan kehity yleiseksi sarjakuvainnostukseksi niin kuin Postille kävi. Hän ihastui myös Marveliin ja ranskalaisiin scifi-sarjismaailmoihin, joita loi Moebius eli Jean Giraud. Myöhemmin hän alkoi piirtää omia versioitaan näistä sarjakuvista.

Siihen aikaan Suomessa ei ollut sarjakuvaan erikoistunutta koulutusta, joten lukion jälkeen Posti haki ja pääsi Lahden muotoiluinstituutin graafisen suunnittelun linjalle.

”Elin 80-luvulla siinä käsityksessä, ettei kuvittajan ammatista haaveilu ollut erityisen coolia”, Posti kertoo. ”Olisin voinut lähteä taiteen polulle, mutta minua kiinnosti kuvitusta ja graafista suunnittelua tasapainottava kaupallinen puoli.”

Posti keräsi opiskeluaikana kokemusta valokuvauksesta, tekstauksesta, typografiasta, väriopista, kuvittamisesta ja jopa elävän mallin piirtämisestä, ja nämä taidot näkyvät nyt hänen terävässä kuvitustyylissään. Teknisen kokemuksen lisäksi Posti oivalsi, että kuvittamisella oli potentiaalia työmarkkinoilla.

Weekly Abroad Pietari Posti

”Lahdessa oli erinomainen kirjasto,” Posti kertoo. ”Löysin sieltä ensimmäistä kertaa monta hyvää graafisen suunnittelun lehteä, kuten Eye, Idea ja Creative Review, ja lisäksi The Face -lehden, ja näin ensi kertaa todella modernien kuvitusten käyttöä tyylikkäissä aikakauslehdissä.”

Barcelonassa on aurinkoa ja merta

Valmistuttuaan vuonna 2005 Posti löysi itsensä silloisen tyttöystävänsä ansiosta Barcelonasta. Kaupungissa ei ollut kuvitusta kaipaavia asiakkaita, joten Posti lähetteli kymmeniä sähköposteja lehtien ja blogien toimittajille pyytäen toimeksiantoja tai promopostauksia. Strategia toimi. Posti sai ensimmäisen ison toimeksiantonsa kuvittaa Giro d’Italia -pyöräilykisasta kertova juttu American Airlinesin lehteen.

”Oli silloin vielä todella kokematon”, Posti päivittelee. ”En kysynyt edes, paljonko työstä maksetaan. Englannin taitoni ei ollut kovin hyvä siinä vaiheessa, ja kun tilaaja käski lähettämään ’invoicen’, en edes ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti.”

Nyt yli kymmenen vuoden kuluttua Posti asuu edelleen Barcelonassa, mutta hän on paljon kokeneempi ja omaa vaikuttavan asiakaslistan. Parin vuoden aikana hän on tehnyt töitä muun muassa seuraaville yrityksille: Nespresso, Starbucks, Canderel France, Orangina UK, Virago, Raffles Singapore ja One World Publications.

Barcelona on Katalonian itsenäistymispyrkimysten aiheuttamasta poliittisesta kaaoksesta huolimatta Postin nuorelle perheelle sopivan kokoinen luonnonkaunis kaupunki, joka sykkii kulttuurienergiaa ja on siksikin palkitseva asuinpaikka.

”Minusta Barcelona on pieni suuri kaupunki”, Posti pohtii. ”Design-yhteisö voi tuntua vähän hajanaiselta, kun ihmisiä tulee ja menee, mutta luovan työn kannalta kaupunki on innostava ja rentouttava puhumattakaan hyvästä säästä ja ruoasta. Kliseitä tai ei, ne tekevät tästä mukavan paikan elää.”

Weekly Abroad Pietari Posti

100-prosenttisesti digiä

Barcelonassa paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta 300 päivänä vuodessa. Ihme kyllä, Posti uskoo olevansa siellä tuottavampi kuin jos asuisi Suomessa.

Weekly Abroad Pietari Posti

”Suomessa sää on jatkuva puheenaihe, ja kun siellä paistaa aurinko, on pakko mennä ulos ja ottaa kaikki irti hyvästä ilmasta,” Posti kertoo. ”Täällä taas paistaa melkein aina, joten ulkoiluun ei ole mitään painetta ja saa tehtyä paljon töitä.”

Postin suurimpia toimeksiantoja viime vuonna oli Nespresson rajoitettua jääkahvierää mainostava globaali kampanja. Välimeren aurinkoisia kesälomafiiliksiä ilmentävissä kuvituksissa näkyy Postille tyypillinen graafinen tyyli.

Pietari Posti Nespresso

Toinen tuore projekti on kansikuvitus Lauren Berryn ’milleniaalin aikuistumistarinaan’ Living the Dream. Kannessa kuvataan romaanin sankaritar muutamalla selkeällä viivalla ja värillä.

”Vaikka lehtikuvituksissa saa olla muita kaupallisia töitä luovampi, aikakausi- ja sanomalehtiä heitetään surutta roskikseen. Kirjoja ei kuitenkaan heitetä roskikseen”, Posti sanoo. ”Kuvittajalle on tyydyttävää suunnitella 3D-objekteja, joita kirjat nimenomaan ovat.”

Vastoin viimeaikaisia käsin piirtämisen ja kollaasitekniikan trendejä Posti on siirtynyt täysin digitaaliseen työnkulkuun. Hän käyttää 21-tuumaista Wacom Cintic -tablettia ja Pentelin sivellinkynää niin omiin kuin tilaustöihin.

”Se on minusta hyvin luonnollinen ja tehokas työtapa”, Posti selittää. ”En usko, että siinä menettää ihmiskäden kosketuksen, ja oma tyyli näkyy kyllä, vaikka tekisi kaiken 100-prosenttisen digitaalisesti.”

Kaupallisten toimeksiantojen yhä kunnianhimoisemman skaalan perusteella vaikuttaa, että Postin siirtyminen digiin on kannattanut. Pitää tietysti muistaa, että kuvitusta käytetään entistä enemmän kaupallisena välineenä ja isot brändit tilaavat kampanjamateriaalia lähes yhtä mielellään kuvittajilta kuin valokuvaajiltakin.

”Kuvittaminen kiinnostaa selkeästi aiempaa enemmän”, Posti pohtii. ”Isot brändit eivät pelkää kuvituksia, ja Instagramin kautta nousee esiin monia nuoria kuvittajia. Ilmeisesti kuvittamista pidetään vihdoinkin coolina duunina.”

Weekly Abroad Pietari Posti