Weekly
  • Sarjat
  • Uutiset

Designmuseossa Kaj Franckin matkakuvia ja Vuoden Graafikon näyttely

  • Design Museum Helsinki
  • Designmuseo
  • Fontit
  • Kaj Frack

Designmuseon uudet näyttelyt avautuvat maanantaina 1. kesäkuuta. Kesän päänäyttely käsittelee suunnittelijoiden matkailua. Galleriatilassa on esillä vuoden graafikoksi valittu kirjainmuotoilustudio Schick Toikka. 

Kuuntele näyttelyn kuraattorin Anna Vihman haastattelu täältä:

Kun tätä pohjoismaista näyttelyä suunniteltiin, ei tiedetty, että näyttelyn avautuessa sekä rajat että museot olisivat poikkeusoloissa suljettuna ja matkustaminen olisi mahdotonta. Nyt Designmuseon tuore päänäyttely saadaan kuitenkin avattua yleisölle, myös virtuaalisesti.

Travel as a Tool – Pohjoismaiset muotoilijat tien päällä tarkastelee matkustamisen merkitystä suunnittelijan työssä aina 1940-luvulta lähtien tähän päivään asti. Näyttelyyn on koottu yli 40 muotoilijan ja arkkitehdin matkoja lähelle ja kauas sekä taustoitettu matkalle lähdön erilaisia syitä.

Kuva: Paavo Lehtonen

“Kaukaisesta Pohjolasta on matkustettu paitsi etsimään visuaalisia impulsseja ja inspiraatiota, myös oppimaan uusia työskentelymenetelmiä ja tutustumaan eri alueilla käytettyihin materiaaleihin. Matkat suuriin kaupunkeihin ja väljemmille vesille ovat auttaneet löytämään samanmielisiä kollegoita ja sijoittamaan itsensä kansainväliselle toimintakentälle”, sanoo näyttelyn kuraattori, Designmuseon amanuenssi Anna Vihma

Suunnittelijoiden matkoja tarkastellaan myös kriittisessä valossa. Ilmastokriisin aikakaudella muotoilijat ja arkkitehdit ovat osaltaan alkaneet kyseenalaistaa lentomatkailua, joka on ollut monille suorastaan ammatissa toimimisen edellytys. Matkustamista ei enää nähdä viattomana. Menneiden vuosikymmenten matkat voivat paljastaa hyvinvoivan ja sivistyneen Pohjolan matkailijoiden eksotisoivan tai kolonialistisen asenteen vieraisiin maihin.

Japani Kaj Franckin silmin

Japanilainen kulttuuri ja estetiikka oli muotoilija Kaj Franckille (1911-89) kuin toinen koti. Franck matkusti maahan ensimmäisen kerran vuonna 1956 Lunning-palkinnon turvin. Matka tallentui päiväkirjamerkintöihin ja runsaaseen määrään valokuvia, sekä kaitafilmiaineistoon, joka on Travel as a Tool -näyttelyssä ensimmäistä kertaa yleisön nähtävillä. Tämä taustamateriaali tarjoaa ainutlaatuisen näkymän ikonisen suunnittelijan mielenmaisemaan ja antaa mahdollisuuden tarkastella tuttuja matkakohteita muotoilijan silmin.

Kaj Franckin matkakuva Japanista vuodelta 1956 Designmuseon kuva-
arkistosta.

Suomen-ensiesityksensä näyttelyssä saa myös Kustaa Saksin (s. 1975) teos Archipelago. 26-metrinen tekstiiliteos toteutettiin tilaustyönä Suomen EU-puheenjohtajuuskauden kunniaksi Euroopan unionin tiloihin Brysseliin. Teos heijastelee suomalaisen, jo vuosia Hollannissa asuneen suunnittelijan globaalia identiteettiä: hollantilainen tekstiiliperinne ja käsityöosaaminen yhdistyvät kuva-aiheisiin Kustaa Saksin lapsuuden kesistä suomalaisessa saaristossa.

Kustaa Saksin 26-metrinen kuvakudos Archipelago on toteutettu tilaustyönä Euroopan Unionin tiloihin Suomen EU-puheenjohtajakauden kunniaksi vuonna 2019. Kuva: Yen An Chen

Galleriassa kirjainmuotoilijat

”Mikä yhdistää tämän hetken palkituimpia ja kiinnostavimpia graafisen suunnittelun töitä? Niissä on kaikissa käytetty Schick Toikan fontteja.” Tämän huomion teki Vuoden Graafikon valinnut työryhmä. Viestiin sopiva fontti on keskeinen tekijä esimerkiksi visuaalisen ilmeen suunnittelussa.

Kirjainmuotoilu on melko kapea, mutta omaleimainen ja kansainvälinen visuaalisen viestinnän suunnittelun osa-alue. Useimmat kirjainmuotoilijat tekevät töitä globaalisti ja Schick Toikankin asiakaslista on vaikuttava: Flow Festival, New York Times, Sennheiser, Nike ja Vogue. Merkittävien asiakkaiden lisäksi Schick Toikka on tehnyt yhteistyötä myös isojen nimien, kuten suunnittelija Mirko Borschen ja taiteilija Nora Turaton, kanssa.

Schick Toikka: Lyyra (2019) Studio on viimeisen vuosikymmenen aikana rakentanut yhdeksän kirjaintyypin fonttikirjaston, johon kuuluu 15 fonttiperhettä ja niiden sisällään pitämät 125 kirjainleikkausta.

Lauri Toikka ja Florian Schick tekevät tiivistä yhteistyötä, vaikka ovat harvoin samassa maassa. Toikka ja Schick tapasivat opiskellessaan Haagissa, Hollannissa. Aluksi kirjainmuotoilustudio perustettiin Berliiniin, mutta sittemmin Lauri Toikka on asettunut Helsinkiin ja Florian Schick asuu edelleen Berliinissä. Schick Toikka on harvoja toimistoja Suomessa, jotka työllistävät itsensä päätoimisesti fonttien suunnittelulla.

Schick Toikan Other Words -näyttely.

Vuoden Graafikko -työryhmän mukaan ”Schick Toikan suunnittelu on monipuolista – se on sekä ajassa kiinni olevaa että perinteistä. Kaikki tyylilajit onnistuvat.”

Visuaalisen viestinnän suunnittelijoiden järjestö Grafia myönsi tänä vuonna Schick Toikalle Vuoden Graafikko 2020 -palkinnon. Vuoden Graafikon valinneeseen toimikuntaan kuuluivat Lotta Nieminen (Vuoden Graafikko 2019), Annukka Alasko, Liisa Vääriskoski (”Munalissu”), Tuomas Jääskeläinen ja Tino Nyman.

Travel as a Tool on esillä 1.6.2020–7.3.2021. Schick Toikan Other Words -näyttely on esillä 1.6.–23.8.2020 Designmuseon Galleriassa.

Tilaa Helsinki Design Weekly sähköpostiisi.

Helsinki Design Weekly -verkkojulkaisu esittelee muotoilukentän ajankohtaisia ilmiöitä eturivin kirjoittajien voimin ja herättää keskustelua alan tulevaisuudesta..