Juhani Pallasmaa: Viisaus ja epäily

Helsinki Design Weekin vuositeema on Viisaus. On viisasta pyrkiä laajentamaan perspektiiviään ja kuunnella itseään viisaampia. Tämä on Weeklyn uusi sarja viisaudesta ja sen monista määritelmistä ja ilmenemismuodoista. 

Viisaus ei ole yhtä kuin älykkyys tai tieto. Viisaus on luovuuden ilmenemismuoto, joka edellyttää tarkastelua etäisyyden päästä, empaattisella lähestymistavalla. Tieto tähtää varmuuteen, mutta viisaus pohjaa epäilyyn – siihen, että hyväksymme epävarmuuden ja epäonnistumisen mahdollisuuden. Tietyn alan koulutus ei takaa viisautta. Kalastajalla, metsästäjällä, maanviljelijällä tai käsityöläisellä voi olla huomattavaa työhönsä liittyvää viisautta. Tieto ja taito ovat faktaa, mutta viisaus vaatii suhteellisuudentajua sekä selkeää inhimillistä, elämää tukevaa näkemystä. Lukemattomiin erityisaloihin jakautuneissa jälkiteollisissa kulttuureissa kaivataan erityisesti yhtenäistävää viisauden näkemystä. Viisaus on kuitenkin katoavainen ominaisuus nykyisessä kvasirationaalisessa suostuttelu-, vänkäys- ja manipulaatiokulttuurissamme.

Viisas ihminen pitäytyy toiminnan keskipisteen ulkopuolella, sillä viisautta on sisäistää ja ymmärtää yhtäaikaisesti suuria kokonaisuuksia sekä perifeeristen ja kohdennettujen havaintojen yhteisvaikutusta. Teknistyneet yhteiskunnat jakautuvat lukemattomiin osaamisalueisiin ja yksilöiltä odotetaan yleensä jonkin erityisalan tai toiminnon huippuosaamista. Alakohtainen asiantuntemus on kuitenkin hyvin kapea valmius, siinä missä viisaus on kohdentamatonta ja kattavaa ymmärrystä. Asiantuntemus pätee vain omalla rajatulla alueellaan, mutta viisaus on valmiutta ymmärtää osiltaan, vaatimuksiltaan tai mittasuhteiltaan monimutkaisia ja usein ristiriitaisiakin kokonaisuuksia. Poliittinen päätöksenteko, suunnittelu ja arkkitehtuuri ovat esimerkkejä yhteiskunnan keskeisistä tehtävistä, joista valtaosaan liittyy aina ristiriitaisia todellisuuksia, tarkoitusperiä ja intressejä. Kulttuurin ja yhteiskunnan toiminnassa yhdistyvät monet todellisuuden ulottuvuudet, eikä siihen liittyviä tilanteita siksi voi ratkaista älyllä, järjellä ja logiikalla. Kun Alvar Aalto vuonna 1955 nimitettiin Suomen Akatemian jäseneksi, hän otti nimityspuheessaan esiin suunnitteluun aina sisältyvän ristiriitaisuuden: ”Kaikissa tapauksissa on saavutettava vastakohtien yhtäaikainen ratkaisu. Lähes kaikkiin suunnittelutehtäviin liittyy kymmeniä, usein satoja, joskus tuhansiakin ristiriitaisia elementtejä, jotka saa pakotettua funktionaaliseen harmoniaan vain tahdonvoimalla. Tätä harmoniaa ei voi saavuttaa muulla tavoin kuin taiteen keinoin”1. Aallon lausunto voisi hyvin myös päättyä sanaan ’viisaudella’.

Nykymaailmassa arkkitehtuuri nähdään usein ongelmanratkaisuna ja projekteja kutsutaankin ”ratkaisuiksi”. Ilmaisu paljastaa, että arkkitehtuuri ymmärretään periaatteellisella tasolla väärin; arkkitehtuuri ei ratkaise ongelmia vaan toimii ennemminkin välittäjänä suhteessamme (liikkuminen, fyysiset ja aistinvaraiset olosuhteet sekä mielelliset kokemukset) maailmaan, niin luontoon kuin rakennettuunkin ympäristöön. Arkkitehtuuri on korvaamaton henkinen väylä meidän ja maailman välillä; ei ongelma, joka ratkaistaan älyllä ja ammatillisella asiantuntemuksella. Filosofi Maurice Merleau-Ponty sanoo näin: ”Emme tule katsomaan taideteosta, vaan maailmaa teoksen välityksellä”2. Väite ilmentää taiteellisten teosten, kuten arkkitehtuurin, välittävää ja dialogista olemusta.

Joseph Brodsky suhtautuu kriittisesti asiantuntijakulttuuriimme: ”Kirjoituspuuhissa ei kerrytetä asiantuntemusta vaan epävarmuutta”3. Runoilijan mielestä taitavimmillakin tekijöillä on enemmän epävarmuutta kuin asiantuntemusta. Viisaus tunnustaa evoluution, prosessin ja muutoksen samalla huomioiden asioiden ajalliset suhteet.

Tietoa ja taitoa voi opettaa, opiskella ja oppia, mutta viisaus kertyy ja kypsyy koetun myötä. Viisaus on kontekstuaalista; viisas yksilö havaitsee tarkastelemansa ilmiön koko kontekstissaan ja dynamiikassaan. Perinteisissä yhteiskunnissa viisaus perustui myyttiseen ja symboliseen tietoon ja magiaan, mutta meidän järjen aikakaudeksi nimittämässämme ajassa viisaus on poikkeuksellinen lahja. Se ei ole käsitteellistetty eikä rakenteellistettu, vaan luonnollinen kyky aistia asioiden olemusta ja vuorovaikutusta.

Useimmiten viisaus kasvaa iän myötä, koska vain runsaat ja aidot elämän ja kulttuurin kokemukset voivat valmistaa yksilön tai ihmisryhmän tarvittavaan epätarkkaan havainnointiin ja harkintaan. Yleisen näkemyksen mukaan vastuullisiin päätöksiin vaativissa tilanteissa tarvitaan älyä, mutta olennaisempaa on kuitenkin tunne- ja empatiakyky. Viisaat valinnat perustuvat yleensä tunteen, ei järjen, varmuuteen. Filosofi Mark Johnson sanoo näin: ”Tunteet eivät ole toisen luokan havaintoja; ne ovat ennemminkin tunnepitoisia malleja kohtaamisestamme maailmamme kanssa, minkä myötä ymmärrämme asioiden merkityksen alkukantaisella tasolla [… ] Tunteet ovat olennainen osa inhimillistä merkityksellisyyttä”. 4   Viisaudessa yhdistyvät tieto ja tunne, äly ja muisti, järki ja näkemys, varmuus ja epävarmuus. Viisaus vaatii myös mielikuvitusta, ja itse asiassa viisaus onkin pohjimmiltaan mielikuvituksen taitoa. Viisaudella on myös eettinen ulottuvuutensa, koska viisautta ei ole ilman eettistä arviointia ja vastuuta. Viisaus on eksistentiaalinen lahja – ja epäilemättä ihmisen ylevin ominaisuus.

Photo: Knut Thyberg

1      Alvar Aalto, ”Taide ja Tekniikka”, luento Suomen Akatemiassa 3.10.1955.

2      Maurice Merleau-Ponty, The Phenomenology of Perception, 1945.

3      Joseph Brodsky, ”Less Than One”, Less Than One, Farrar, Straus & Giroux, New York, 1998, 17. (”Ei oikein ihminenkään”, suomentaneet Kalevi Nyytäjä, Eva Siikarla. Keltainen kirjasto 213. Tammi, 1987.)

4      Mark Johnson, The Meaning of the Body, Aesthetics of Human Understanding, The University of Chicago Press, Chicago and London, 2007, 18, 66.

Juhani Pallasmaa on arkkitehti, emeritusprofessori ja kirjoittaja. Arkkitehtuuripraktiikka 1962-2021, Arkkitehtuurimuseon johtaja, professori ja Arkkitehtuurin osaston dekaani Helsingin Teknillisessä Korkeakoulussa, lukuisia professuureja Yhdysvalloissa vuodesta 1994 lähtien, työpajoja ja luentoja ympäri maailmaa, Pritzker Arkkitehtuuripalkinnon tuomariston jäsen 2008-2014. Pallasmaa on julkaissut 60 kirjaa ja 400 esseetä ja hänen kirjoituksiaan on käännetty yli 35 kielelle. SAFA:n, AIA:n ja RIBA:n kunniajäsen. Pallasmaalla on viisi kunniatohtorin arvonimeä ja hän on vastaanottanut useita kansallisia ja kansainvälisiä palkintoja.

Helsinki Design Week 9.–19.9.2021.