Weekly
  • Ilmiö
  • Uutiset

Made in Finland: Tarvas pitää jalat kotimaassa

  • Design
  • Finnish Design
  • shoe design

Weeklyn uusi Made in Finland -sarja esittelee suomalaisia muotoiluyrityksiä, jotka panostavat valmistukseen kotimaassa. Mitä se edellyttää, mitä se merkitsee ja mahdollistaa? Made in Finland nostaa esiin suomalaisen suunnittelun lisäksi suomalaista tuotantoa. 

Suomalainen kenkävalmistaja luottaa pehmeisiin arvoihin ja marssii maailmalle pandemian aikana Instagramin kautta.

Myötätunto ei ole yleisin arvo, josta trendikäs kenkävalmistaja puhuu, mutta Tarvas ei olekaan ihan tavallinen yritys. Myötätunnon lisäksi Tarvas-brändistä puhuttaessa pitää mainita ideologia, paikallisuuden kunnoittamista ja hands on -asennetta eli asioita, joita tuotteen valmistus Suomessa vaatii kengänvalmistajalta.

Tarvas

Vuonna 2017 perustettu kenkävalmistaja Tarvas on rakentanut asiakaskuntaa rauhallisesti ja omien arvojensa mukaisesti. Kaikki alkoi ajatuksesta Jukka Lehtisen, Pekka Keinäsen ja Harri Saarikosken ajatuksesta suunnitella kenkä, jonka design kestää Pohjolan haastavat olosuhteet, mutta kestää tyylijumalien tuomion.

Nelisen vuotta myöhemmin Tarvas on uuden Made in Finland -liikkeen malliesimerkki. Kengät suunnitellaan Helsingin Kruunuhaassa ja valmistetaan Pirkanmaalla Parkanossa. Viimeistely ja pakkaus hoidetaan jälleen Kruunuhaassa, josta kengät myös lähetetään maailmalle. 

Kotimainen tuotanto on Tarvas-triolle valintana on ideologinen ja käytännöllinen, kertoo perustajiin kuuluva Jukka Lehtinen. Kun tehdas on parin tunnin junamatkan päässä Helsingistä, edes globaali pandemia ei pääse rokottamaan toimitusketjua liikaa.  

Lehtinen kertoo toki, että erityisesti vuoden 2020 ensimmäinen puolisko oli haastava. Kun pandemia iski, kevään toimitukset eivät olleet lähteneet ja viime maaliskuussa monet liikkeet peruivat tilauksiaan. Ensijärkytyksen jälkeen myynti on kuitenkin lähtenyt uudelleen liikkeelle. Syksyllä esitelty mustapohjainen versio Tarvas Explorer -kengästä on ollut sisäänostajien mieleen. Lehtinen kertoo, että uusia kansainvälisiä aluevaltauksia myynnissä on tehty erityisesti Ruotsissa, Saksassa ja Ranskassa.

“Uusi malli lähti myymään todella hyvin. Meihin otti yhteyttä useita uusia jälleenmyyjiä”, hän kertoo. Kaupallisessa mielessä Tarvas askeltaa sujuvasti outdoorin ja urban coolin välissä. Erityisesti Ruotsissa Tarvas on päässyt myyntiin oikeisiin osoitteisiin: Tarvas on Tukholmassa myynnissä sekä NK-tavaratalossa että Nitty Gritty -liikkeessä. 

“Ruotsissa on paras imu ja juuri Nitty Gritty on keihäänkärki”, vahvistaa Lehtinen. 

Tarvas kiinnostaakin suomalaiseksi yritykseksi poikkeuksellisen paljon premium-luokan makutuomariliikkeitä maalmalla. Nitty Grittyn lisäksi tällaisiin on luettavissa Trunk Clothiers, jonka kanssa Tarvas myy kustomoitua kenkää Lontoossa ja Zürichissä. 

Mainituista maista Saksa on auennut isosti pandemian aikana: Manufactum-ketju otti Tarvas-tuotteet verkkokaupan lisäksi kivijalkaan jopa 15 myymälässä. Menestyksen taustalla on monta tekijää ajattomasta muotoilusta ajankohtaiseen muutokseen maailmassa. Tarvas-kengän design henkii arvoja, jotka ovat nousseet pinnalle pandemia-aikana laajemminkin. Patikointi tai edes siitä haaveileminen kaupungissa, aitous, Made in Finland eli meille suomalaisille paikallisuus ovat brändiin liitettäviä ominaisuuksia, joita arvostetaan nyt. 

Tarvas tunnetaan siitä, että perusasioihin panostetaan perusteellisesti. Merkillä oli pitkään vain yksi malli – matala Tarvas Explorer. Järisyttävä muutos oli, että viime keväänä Explorerista tehtiin nilkkapituinen malli. Seuraava askel oli, että vaalea pohja muuttui mustaksi. Viime syksyn mustapohjainen uutuus on saanut inspiraationsa Engineered Garments x Tarvas -kollaboraatiosta, jossa suomalaisyritys teki kengästään version kulttimainetta menswear-piireissä nauttivan japanilaissuunnittelijan kanssa. Daiki Suzukin ideoima musta pohja jäi vakiomallistoon. 

“Varmaan aika harvassa kollaboraatiossa käy niin. Daikin idea toi meille oikeasti pitkäkestoista lisäarvoa”, Jukka Lehtinen sanoo.

Tarvas

Valmistus Suomessa on ollut harvinaisuus vaateteollisuudessa, mutta Tarvas-perustajien eli Jukka Lehtisen, Pekka Keinäsen ja Harri Saarikosken valinta oli ideologinen. Kaikilla kolmella oli taustaa muotialalta ja erityisesti jalkineista ja sitä kautta löytyi yhteys tehtaalle Parkanoon. 

Lehtisen mukaan tuotanto Suomessa on osoittanut todelliseksi vahvuudeksi pandemian aikana. Kolmikolla on tapana vierailla itse tehtaalla ja auttaa tuotannossa. Sitä on pystynyt tekemään myös viimeisen vuoden aikana. Jos tuotanto olisi kaukana maailmalla, tilanne olisi toinen. 

“Ideologisesti katsottuna tuotanto Suomessa on tärkeää kahdesta lähtökohdasta”, kertoo Jukka Lehtinen. “Ensinnäkin tavoitteena oli tuottaa laatua lähellä. Toinen periaate ammentaa pehmeistä arvoista”. Palataan siis myötätuntoon. Tarvas haluaa varmistua, että tehtaan työolosuhteista ja työympäristöstä on selkeä kuva. Se onnistuu, jos voi itse laittaa työhaalarit päälle ja mennä tehtaalle itse töihin. 

Jukka Lehtisen mukaan jatkossa on mahdollista, että tuotannon kasvaessa sitä siirretään myös Suomen ulkopuolelle, mutta lähialueille. Tavoite on kuitenkin pitää osa tuotannosta aina Suomessa. Materiaali valitaan ekologisin perustein jo nyt EU:n alueelta. 

Vaikka tuotanto lisääntyneen kiinnostuksen myötä laajenisikin Suomen rajojen ulkopuolelle, Tarvas pysyy kenkämerkkinä, jota tehdään mallilla niin sanotusti hands on. 

“Teemme todella paljon itse. Se on pitkälti kulukysymys ja on välillä kuluttavaakin”, Lehtinen kertoo. Toisaalta itse tekemällä saa paljon aikaa pandemiassakin. Lehtinen kertoo onnistuneista sisäänmyynneistä, joita hän on tehnyt perinteisten etäpalavereiden lisäksi Instagramin kautta. Kun tunnettu vaikuttaja maailmalla poseeraa Tarvas-kengissä, siinäkin kontakti on syntynyt esimerkiksi Instagramin ja Jukka Lehtisen kautta. 

Moni uusi potentiaalinen kauppakontakti on Lehtisen mukaan juuri nyt varovainen ja viestittää, että pandemian takia ei ole valmis juuri nyt ottamaan uusia brändejä.  

Verkon kautta myynnissä kuitenkin auttaa se, että Tarvas-trio ehti kiertää maailmaa ennen pandemiaa. Jälleenmyyjät USA:n itä- ja länsirannikkoa myöten käytiin tapaamassa messumatkalla vuoden 2019 lopussa. Nyt kun tapaamiset ovat väliaikaisesti mahdottomia, niiden arvo on noussut. Menestyksen taustalla on kuitenkin se tärkein: hyvä tuote, jonka design lupaa paljon kuvissa ja lunastaa lupaukset luonnossa. 

 Kirjoittaja Jani Niipola on tietokirjailija ja toimittaja, joka on erikoistunut luovaan talouteen.  

Tilaa Helsinki Design Weekly sähköpostiisi.

Helsinki Design Weekly -verkkojulkaisu esittelee muotoilukentän ajankohtaisia ilmiöitä eturivin kirjoittajien voimin ja herättää keskustelua alan tulevaisuudesta..