Weekly
  • Festivaali

Whim liikutti festivaalivieraita

  • Promootio promotion

Whim on helsinkiläisen kasvuyrityksen MaaS Globalin luoma liikkumissovellus, joka on käynnistänyt kansainvälisen liikkumisen vallankumouksen. Palveluun, joka yhdistää kaikki kaupungissa liikkumisen muodot yhteen sovellukseen, voit tutustua paremmin täällä.

Helsinki Design Weekin aikaan Whimin ja festivaalin yhteistyö toteutui monessa eri muodossa. Kävijöille tarjottiin konkreettinen ratkaisu helpottamaan tapahtumien saavutettavuutta ja löytämistä. Yksi näyttävimmistä yhteistyön muodoista oli festivaalin 230 tapahtuman lisääminen sovellukseen, jonka myötä liikkuminen eri tapahtumien välillä oli mutkatonta. Sovellukseen tehtyjen muutosten avulla festivaalivieraiden käyttäjäkokemus parani entisestään.

Vuonna 2015 perustettu MaaS Global on maailman ensimmäinen MaaS (Mobility as a Service eli Liikkuminen Palveluna) –yritys, joka on alusta asti toiminut yhteistyössä innovatiivisten ja urbaanien ihmisten sekä tapahtumien kanssa. Monet näistä ovat muotoilun maailmassa.

”Meitä innostaa muotoilualassa jatkuva uteliaisuus löytää uusia ratkaisuja olemassa oleviin sekä tulevaisuuden haasteisiin”, kertoo Esa-Pekka Nykänen, markkinointi- ja myyntijohtaja. “Festarikävijöiden suora palaute inspiroi meitä. Konsepti herätti aitoa innostusta ja selvästi HDW:n ystävät ovat aktiivisesti jo miettimässä kestävämpiä ja fiksumpia tapoja liikkua.”

”Yhteistyö tuntui luontevalta myös siksi, että Helsinki Design Week pyrkii aina seuraamaan markkinoille lanseerattavia uusia tuoteideoita”, sanoo Helsinki Design Weekin perustaja ja johtaja Kari Korkman.

“Sovelluksen helppo käytettävyys ja muun muassa Design Marketissa ja Lasten viikonlopussa jaettu ilmainen matkaraha keräsi kiitosta festivaalikansan keskuudessa. Yhteistyössä on selkeästi nähtävissä pelkkien mainoslauseiden sijasta loppukäyttäjän kannalta hyödyttäviä tekoja ja sisältöä. Whim myös mahdollisti HDW:llä ensimmäistä kertaa käytetyt numerokyltit, joita on kiitelty niin yleisön kuin tapahtumajärjestäjien toimesta”, kertoo HDW:n markkinointikoordinaattori Aino-Maija Kupias.

”Whimin ja Helsinki Design Weekin yhteisprojektin teknisen puolen toimintaa leimasi alusta asti kokeiluhenkisyys. Koska palvelinosastomme oli kiireinen muissa hankkeissa, päätimme kokeilla Firebasen reaaliaikaista tietokantaa. Sen hyvä puoli on se, ettei se tarvitse ollenkaan palvelinpuolen työtä ja kehittäjät voivat ylläpitää sitä vaivattomasti. Kokosimme prototyypin ensin Android –alustaan. Tehtyämme tämän, oli selvää että tarvitsisimme lisätukea palvelinpuolelle, sillä halusimme festivaalin tapahtumat näkyviin kartalle. Sen mahdollistamiseksi tarvitsimme sijaintien koordinaatit, mutta API:n kautta oli mahdollista saada ainoastaan osoitetiedot. Siitä syystä meidän täytyi keksiä ratkaisu tuoda osoitteet ja koordinaattitiedot yhteen samaan kirjastoon. Helsinki Design Weekilla oli noin 200 tapahtumaa, joiden tiedot päivittyvät jatkuvasti. Mikäli joutuisimme noutamaan jokaisen haun kohdalla sekä koordinaattitiedot että osoitetiedot uudelleen, Google API ylikuormittuisi eikä tapahtumien haku olisi välttämättä mahdollista”, selittää Maninder Singhvanhempi ohjelmistokehittäjä.

Kahden muotoilualan yrityksen yhteistyö ja vuoropuhelu jatkuu. Helsinki Design Week toimii liikkumissovelluksen testialustana ja Whim jatkaa festivaalikokemuksen kehittämistä.

”Tämä on vasta alkua. Yhteistyömme näyttää suuntaa sinne, mihin tapahtumien kokemuksellisuus ja kestävän kehityksen periaatteiden mukainen toiminta voi mennä. Meillä on mahdollisuudet tehdä tästä kansainvälinen vertailukohde kokonaisvaltaisemman festivaalikokemuksen kehittämisessä”, intoilee Nykänen.

“Whimin edustama MaaS -filosofia ja HDW:n viidentoista vuoden aikana kartuttama kokemus suomalaisen sekä kansainvälisen muotoilun parissa toimii herkullisena lähtökohtana pohtiessamme tulevaisuuden yhteistyötä”, jatkaa Kupias.

Kaupungistumisen myötä tila kaupungissa vähenee ja esimerkiksi iikenneongelmien ratkaisuiksi on kehitettävä uusia, vaihtoehtoisia malleja. Whim vähentää yksityisautoilua ja sitä kautta liikenneruuhkia. Samalla vapautuu kaupunkitilaa parkkihalleista ja -paikoista johonkin tuottavampaan ja hyödyllisempään tai kiinnostavampaan käyttötarkoitukseen. Hyvänä esimerkkinä tästä hyödyntämisestä voidaan nähdä myös Marco Casagranden parkkiruudun kokoon suunnittelema TIKKU-installaatio, joka oli Keskuskadulla osana HDW HOP 2017 –installaatioiden sarjaa.

“Whim osoitti festarikävijöille, että HDW:n valitsemat yhteistyökumppanit laajentavat muotoiluosaamisen hyödyntämistä uusille palvelualoille”, sanoo Korkman.

Tilaa Helsinki Design Weekly sähköpostiisi.

Helsinki Design Weekly -verkkojulkaisu esittelee muotoilukentän ajankohtaisia ilmiöitä eturivin kirjoittajien voimin ja herättää keskustelua alan tulevaisuudesta..