Laura Väre on Vuoden nuori muotoilija 2019

Design Forum Finlandin myöntämä palkinto on suuruudeltaan 5000 euroa ja siihen kuuluu lisäksi Suomen Ranskan instituutin IF Studios -vierailuohjelma Pariisissa.

Vasta Aalto-yliopistosta valmistuneen Laura Väreen (synt. 1989) työ on monipuolista käsittäen useita sisustukseen liittyviä tuotteita, kuten perinteisiä kalusteita, naulakoita ja valaisimia. Tuotteissa on usein hienoja toiminnallisia oivalluksia ja uusia tekniikoita ja erilaisia materiaaleja on käytetty monipuolisesti sekä innovatiivisesti. Laura on työskennellyt opintojensa ohessa itsenäisenä suunnittelijana erilaisten muotoiluprojektien parissa jo usean vuoden ajan. Ennen Aaltoa Laura on valmistunut metalliartesaaniksi ja opiskellut kalustemuotoilua Lahden Muotoiluinstituutissa.

Nojaa-naulakko.

Palkintojuryn mukaan Laura  on hieno esimerkki määrätietoisesta ja luovasta nuoresta muotoilijasta, joka on onnistunut tuomaan perinteiseen kalustemuotoiluun uusia tuulia. Tekeminen on ollut määrätietoista ja eteenpäin pyrkivää sekä Suomessa että ulkomailla. Lauran tuotannossa on havaittavissa selkeä ja kiinnostava oma kädenjälki, joka ulottuu myös viestintään muodostaen ehyen ja uniikin brändin.

Ebba-sohva, Hide-lamppu sekä Po-peili.

Design Forum Finlandin Vuoden nuori muotoilija -palkinto on perustettu vuonna 2000 ja se jaetaan nyt 18. kerran. Rahapalkinnon lisäksi vuosina 2018–2020 siihen kuuluu Suomen Ranskan instituutin IF Studios -vierailuohjelma Pariisissa. IF Studios -vierailuohjelma tukee suomalaisten taiteilijoiden, kuraattoreiden ja muiden luovien alojen tekijöiden kansainvälistymistä Ranskassa. Institut finlandais’n vuosi 2020 käynnistyy Laura Väreen vierailulla IF Studioissa ja palkintonäyttelyllä Pariisissa.

Palkintojuryyn vuonna 2019 kuuluivat toimitusjohtaja Petteri Kolinen, Design Forum Finland, taiteen maisteri Mikko Paakkanen, muotoilija Saara Renvall, Creative Studio Renvall ja johtaja Johanna Råman, Institut finlandais.

Laura Väreen palkintonäyttely on osa Helsinki Design Weekin ohjelmaa. Se on avoinna Lokal + -galleriassa Helsingissä 4.–15.9. Laura Väreen työhön voi tutustua myös Habitaren The Block-osastolla.

Kuvat: Aleksi Tikkala