• Keskustelu

Design Diplomacy 2019: Ruotsi

Milloin
Syys 6, Pe 14:00-16:00
Missä
Helsingin keskusta
Tapahtuman tyyppi
Registered Only
Esteetön
Ei

Ruotsin residenssi sijaitsee Helsingin keskustassa ja on ollut käytössä jo 1920-luvulta lähtien. Vuonna 1921 Ruotsin valtio kunnosti rakennuksen Ruotsin suurlähetystöksi Helsinkiin. Muutokset tehtiin arkkitehti Torben Grutin suunnitelmien mukaan muistuttamaan Ruotsin kuninkaanlinnaa. Suurlähettilään residenssi on rikkaasti sisustettu antiikkitavaroilla ja eri aikakausia ja tyylejä edustavalla taiteella.

Ruotsin residenssin Design Diplomacy -keskusteluun osallistuvat tekstiilisuunnittelija Johanna Gullichsen ja yksi Ruotsin arvostetuimmista nykyaikaisista huonekalusuunnittelijoista, Emma Olbers.

Tekstiilisuunnittelija Johanna Gullichsen syntyi Somerolla Etelä-Suomessa. Ennen tekstiiliuraa hän opiskeli taidehistoriaa, kirjallisuutta ja kieliä Helsingin yliopistossa. Sen jälkeen hän opetteli kutomaan Porvoon käsityökoulussa. Kangaspuilla kutominen innostaa Gullichsenia kokeilemaan uusia tekniikoita ja kuoseja. Näin syntyy suuri osa hänen tuotteistaan. Hänen käsityötaitonsa elää koko ajan ja on aina mukana tekstiilien tarinassa. Gullichsen on erityisen kiinnostunut tekstiilien rakenteesta ja teknisesti haastavista malleista, jotka valmiina saattavat vaikuttaa hyvin yksinkertaisilta. Hänen valmistuotteitaan määrittävät juuri materiaali ja kuosi.

Emma Olbers on ruotsalainen muotoilija ja luova johtaja. Hänen missionsa on suunnitella kaikin tavoin, myös ympäristön kannalta, hyviä tuotteita. Hän uskoo, että meidän kaikkien pitää ja että voimme tehdä oman osamme. Muotoilijan näkökulmasta tämä tarkoittaa ennen kaikkea materiaalien ja tuotantomenetelmien huolellista valintaa.

Tapahtuma on täynnä.

Huomioithan, että ilmoittautuminen on sitova. Max 2 paikkavarausta Design Diplomacy -keskusteluihin per henkilö.

Voit tutustua Design Diplomacy -puhujien töihin Design Diplomacy näyttelyssä Erottaja 2:ssa. Katso lisätietoja Erottajan kokonaisuudesta täältä.

Tapahtuma on osa Helsinki Design Weekin Design Diplomacy -keskustelujen sarjaa, joka avaa ovet Helsingissä asuvien suurlähettiläiden residensseihin. Katso muiden Design Diplomacy -tapahtumien aikataulut ja kaikki mukana olevat suurlähetystystöt täältä.


Lisätietoja
Kotisivu

Kartta

Tilaa Helsinki Design Weekly sähköpostiisi.

Helsinki Design Weekly -verkkojulkaisu esittelee muotoilukentän ajankohtaisia ilmiöitä eturivin kirjoittajien voimin ja herättää keskustelua alan tulevaisuudesta..