Minuuttibaarissa

Matkustamisessa on kyse muustakin kuin pelkästä paikasta toiseen siirtymisestä. Hiljaa eteenpäin nytkähtävä juna on näyttämö tunteille haikeudesta ikävään, ja toisaalta jälleennäkemisen riemuun ja uuteen paikkaan saapumisen jännitykseen. Matkustamisen romantiikka on kiehtovaa, mutta kiehtovaa on myös juniin ja rautateihin liittyvä muotoilu.

Helsinki Design Weeklyn radio-ohjelman uusi vieraileva juontaja on muusikko Fedja Kamari, jota on lapsesta asti kiehtonut junamatkustaminen ja rautatiet.

Tällä viikolla Fedja ja Anni hyppäävät Helsingin Rautatieasemalta, Antti Nurmesniemen suunnittelemasta Minuuttibaarista mielikuvitusmatkalle. Tien päältä soitetaan VR:n kehityspäällikkö Petri Martolalle, jolta kysytään siitä, millaista on suunnitella tehokkaita työmatkoja ja toisaalta taas kiireettömiä yöjunakokemuksia. Voisimmeko tulevaisuudessa päästä taas diskovaunun kyytiin? Entä olisiko junavaunuihin mahdollista tehdä kattoikkuinoita, joista ihailla revontulia pohjoisessa?

Studiossa päästään haaveilemaan koronan jälkeisestä ajasta, jossa maata pitkin matkustaminen lisääntyy ja tarjoaa mahdollisuuksia rauhalliselle, ympäristöystävälliselle ajatusten kokoamiselle.

Helsinki Design Weekly torstaisin Radio Helsingillä klo 12 ja uusintana lauantaisin klo 9. Kuuntele haastattelu taajuudelta 89,7 MHz tai podcastina Radio Helsingin -sivuilta, podcast-appeista ja Spotifysta. Ohjelman mahdollistavat Designmuseo ja Kämp Galleria. Jaksoja voit kuunnella podcast-applikaatioiden kautta tai täällä.