Weekly Studio: Pekka Harni & Yuka Takahashi

Crystal Bennes     24.11.16

© Veera Konsti

Weekly Studio vierailee suomalais-japanilaisen Harni-Takahashin studiolla keskustelemassa kestävästä tuotannosta, uuden tekniikan yllättävistä yhteiskunnallisista vaikutuksista ja teollisen muotoilun teoriapohjan tarpeesta.​

Vuonna 2007 perustettu Pekka Harnin ja Yuka Takahashin studio toimii monialaisesti muotoilun ja arkkitehtuurin kentällä.

Crystal Bennes: Kertoisitteko aluksi vähän taustastanne?

Pekka: Aloitin opintoni Innsbruckin yliopistossa. Opiskelin siellä kolme vuotta ja suoritin siellä BSc-tutkinnon eli välitutkinnon arkkitehtuurista. Sen jälkeen tulin Suomeen opiskelemaan teollista muotoilua. Sitä kesti viisi vuotta. Valmistuin 1985 tai ehkä -86 ja palasin Itävaltaan Wienin teknilliseen korkeakouluun.

Oliko sinulla jokin aiempi kytkös Itävaltaan?

Pekka: Kyllä, sisareni opiskeli siellä arkkitehtuuria. Innsbruckin yliopisto oli hyvä, varsin uusi, mutta opintojen suhteen vaativa. Itävallassa oli moneen muuhun maahan verrattuna todella edullista opiskella.

Vuonna 1988 minulle tarjottiin opettajan paikkaa Aallossa, joten palasin Suomeen. Opetin teollisen suunnittelun peruskursseja ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoille.

Aloitin säännöllisen luennoinnin. Aiemmin luentoja oli aika harvoin, opetus oli enemmän pelkästään suunnitteluprojekteihin painottuvaa,

Olin ennen Suomeen paluutani opiskellut kolmessa eri yliopistossa, joten minulla oli jo aika paljon kokemusta luennoista. Aloin opettaa myös kokeellista muotoilua. Se oli aika kiinnostavaa, jopa yllättävää.

Yuka: Siinä vaiheessa taideteollisen puolen ja soveltavan taiteen opiskelijat kävivät yhdessä teollisen muotoilun luennoilla.

Pekka: Aalto-yliopiston lopputyöni käsitteli muotojen järjestysperiaatteita.

Oliko se alkusoittoa Object Categories -projektillesi?

Pekka: Muotojen järjestysperiaatteet voi nähdä pohjana esinekategorioille, mutta enemmän siinä oli kyse opettamisen ja luentojen sanelemasta tarpeesta. Tein tutkimusta, koska halusin selittää opiskelijoilleni morfologian idean. Sillä on niin suuri merkitys työtavoille.

Mielenkiintoista, koska juttelen monien suunnittelijoiden kanssa usein klassisista arkkityypeistä, pöydistä tai tuoleista, joita suunnittelijat eivät sitten kuitenkaan pelkistä abstraktimpaan tai geometrisempaan muotoon.

Pekka: Minulle oli järkytys siirtyessäni arkkitehtuurista teollisen muotoilun puolelle, kuinka vähän historiaa teollisesta muotoilusta on olemassa. Arkkitehtuurissa käsitellään 3 000 vuotta historiaa Vitruviuksesta tai jopa vanhemmista egyptiläisistä arkkitehdeistä lähtien. Esimerkkinä vaikkapa Palladio. Muotoilun puolella ei ole mitään vastaavaa.

© Veera Konsti
© Veera Konsti

Olet ilmeisesti lainannut järjestelyn periaatteet matematiikasta ja geometriasta?

Pekka: Kyllä, muunneltu geometria on todella kiinnostavaa. Myös rakenneperiaatteet kiinnostavat minua. Keskityn siihen – ja muotoon – opetuksessani. Ja tietysti arkkitehtuuriin, koska opiskelin sitä niin pitkään. Opiskelin lisää arkkitehtuuria Tampereella vuodesta 1988 vuoteen 2002, jolloin sain lopulta opintoni päätökseen. Kun opiskelin ensi kertaa arkkitehtuuria Itävallassa, Suomi ei vielä ollut osa EU:ta, joten  aiempia tutkintojani hyväksyttiin 1989 vain osin Tampereella. Jouduin opiskelemaan kaiken puoliksi uudelleen. Ainakin opin jotain. Tätä suomalaiset eivät aina ymmärrä. Täällä painotetaan paljon enemmän käytännön työtä kuin teoriaa.

Tarkoitatko, että Suomessa muotoilun opetusta hallitsee pragmatismi?

Pekka: Kyllä, mutta minusta pragmaattisen lähestymistavan taustalla on hyvä olla teoriapohja. Vaikka olen itsekin hyvin pragmaattinen, teorian tuntemus auttaa paljon käytännön työssäni. Juuri käytännöllisyyteni ansiosta olen soveltavan taiteen puolella. Minun ei ole helppoa omaksua vapaan taiteellista työtapaa. Tarvitsen rajoja – mitä enemmän niitä on, sitä paremmin teen.

Yuka: Tällä hetkellä työskentelemme suurimmaksi osaksi kestävän ja ekologisen muotoilun parissa. Kaikissa projekteissamme on kyse entistä ekologisemmista esineistä materiaalin ja energian käyttöä vähentämällä ja rakennetta tehostamalla.

Kuten esimerkiksi tämä pieni jakkara, jolla istun? Miten tämä liittyy ekologiseen muotoiluun?

Pekka: Siinä on tavallista ohuemmat jalat, mutta silti se kestää jopa 200 kilon painon. Sen rakenne on esijännitetty.

Oliko tarkoituksena käyttää jaloissa mahdollisimman vähän materiaalia?

Pekka: Oli kyllä, mutta itse asiassa lopullisessa tuotteessa käytetään aina hieman enemmän materiaalia kuin prototyypissä. Venytän rajoja suunnittelun alkupäässä ja siirryn pikku hiljaa kohti lopullista, realistista tuotetta.

Milloin yhteistyönne alkoi? Ja mistä se sai alkunsa?

Pekka: Tapasimme vuonna 2002.

Yuka: Opiskelin Japanissa teollisen muotoilun kandidaatiksi. Kuusi vuotta sen jälkeen työskentelin työkaluja valmistavan yrityksen pääsuunnittelijana. Päätin myöhemmin jatkaa maisterinopintojani, joista valmistuin Suomessa. Ja kun tapasin Pekan, kerroin olevani työkalumuotoilija. Hän työskenteli silloin Object Categories -kirjan parissa, mikä oli minusta todella kiinnostavaa, joten tarjouduin avuksi projektiin. Hän valmisteli silloin vuoden 2003 isoa näyttelyä Milanoon, ja minä ryhdyin auttamaan siinä.

Mikä käynnisti Object Categories -projektin?

Pekka: Tajusin, että teolliseen muotoiluun tai ”esinetieteisiin” ei ollut olemassa kunnon morfologista teoriaa. Esineiden jäsennystä ei ole oikeastaan tutkittu morfologiselta kannalta. Vaikka olin todella kiinnostunut aiheesta, en halunnut tehdä tästä niin sanotusti tieteellistä ja byrokraatista tutkimusta tämän todistamiseksi. Joku muu saa tehdä sen. Halusin vain tarkastella aihetta muotoiluteoreettiselta kannalta.

Yuka Takahashin suunnittelema ADB&B monitoiminen kaluste valittiin Habitaren EcoDesign 2016 näyttelyn parhaaksi työksi. Designkriitikko Alice Rawsthorn valitsi sen Habitare kiinnostavimmaksi tuotteeksi. © Yuka Takahashi
© Veera Konsti

Millaisen tasapainon olette löytäneet yhteistyöhönne? Teettekö omia vai yhteisiä projekteja vai vähän kumpaakin?

Pekka: Sanoisin, että puoliksi yhteisiä ja puoliksi omia.

Yuka: Teemme yleensä kumpikin omaa tuotesuunnittelua. Muut projektit ovat aika paljon yhteistyötä.

Yuka, onko teoriapohja yhtä tärkeä tekijä sinun ajattelussasi kuin Pekalla?

Yuka: En usko, ei välttämättä. Olen hyvä laatimaan konsepteja. Pekalla on paljon muodollisempi lähestymistapa, ja hän lähtee liikkeelle paljon selkeämmin. Minä toimin enemmän tarina- ja konseptipohjalta, ja siinä on aika erilaiset lähtökohdat. Prosessin aikana löydämme kuitenkin yhtymäkohtia. Haastamme ja kritisoimme toisiamme, mikä vahvistaa lopputuotteita.

Pekka: Kahdet aivot toimivat paremmin kuin yhdet!

Puhutaan vielä vähän Object Categories -hankkeesta. Minkälaisen prosessin kautta päädyit lopullisiin kategorioihin?

Pekka: Prosessi alkoi poistamalla kodista kaikki esineet, joita ei ole kiinnitetty. Esineet kasataan yhteen kasaan, ja sitten mietitään jokaisen osalta erikseen, mikä se on ja onko sillä morfologisesti jotakin yhteisiä piirteitä jonkin muun esineen kanssa.

Sitä kautta havaitsin esimerkiksi, että kaikissa säilytysastioissa on tasainen pohja. Käsityökalun ensisijainen ominaisuus on se, että se on käsityökalu, sillä on varsi-teräjäsennys. Jokaisella säännöllä on poikkeus, joita on kuitenkin vähän. Se on kiinnostavaa, koska sitten pitää miettiä, mitä yhteistä on joillakin epätyypillisillä esineillä, jotka eivät kuulu mihinkään aiempaan kategoriaan, tai kuuluvat useampaan samanaikaisesti.

Huonekalut ja vaatteet ovat kaksi eri kategoriaa, jotka on jo hyvin määritelty, joten niitä ei tarvitse luokitella uudelleen. Luokittelu auttaa opiskelijoita ymmärtämään esineiden jäsennystä, niiden perusominaisuuksia.

Olenkin utelias kuulemaan, miten luokittelu toimii opetuksessa.

Pekka: No, jos haluaa alkaa tutkia jotakin esinettä, on hankalaa aloittaaa tutkimusta, ellei ensin ymmärrä, mihin kategoriaan esine kuuluu. Onko kyseessä käsityökalu, säilytysastia vai kehoesine? Esineen voi selkeästi luokitella analyysin avulla.

Object Categories -kirjassa on kaavio polkupyörän muodon evoluutiosta. Minusta on hienoa, että käytät ilmaisua ”tyypillinen muoto” etkä lopullinen tai täydellinen muoto. Yleensä nämä kaaviot ovat lineaarisia ja niistä saa väärän kuvan esineen lopullisesta muodosta eikä niinkään vau-elämystä siitä, kuinka monia erilaisia ilmaisutapoja yhteen muotoon on käytettävissä.

Pekka: Minusta tätä voi verrata biologiaan ja muotojen kehittymiseen mutaatioiden kautta. Kyseessä ovat polkupyörän mutaatiot. Kaikissa uusissa innovaatioissa on ennen kaikkea kyse olemassa olevan muodon uusista variaatioista ja mutaatioista, kuten luonnossa olevien lajienkin kehittymisessä. Samalla tavalla evoluutio merkitsee yhden variaation valitsemista polkupyörän vakiomuodoksi. Kestää kauan, ennen kuin uuden innovaation muoto vakiintuu. Esimerkkinä vaikkapa matkapuhelin. Lopullisen, tyypillisen muodon löytäminen on pitkä prosessi.

Liittyykö evoluutioajattelu myös kestävään, vähemmän energiaa ja materiaalia käyttävään muotoiluun?

Pekka: Kyllä, ne on helppo yhdistää. Olen opiskelijoideni kanssa tehnyt ekologisen ja kestävän muotoilun projekteja, joissa yritimme kierrättää roskista hyödyllisiä tuotteita. Se on hyvin vaikeaa. Ei ole kovin hauskaa yrittää väkisin keksiä käyttöä jätteille, mutta esineiden jäsennykseen perustuva analyysi auttaa löytämään uuden käyttötarkoituksen monille esineille tai niiden osille.

Lunnontieteiden lajijärjestelmän mukaisesti voidaan eri esinekategorioille määritellä omat alaluokat ja niin edelleen. Sovellamme samaa ajattelua esineiden luokitteluun.

Jos ajatellaan siis lajien erillaistumista genotyyppien ja niitä erillaistavien piirteiden kautta, tässä sovelletaan samaa menetelmää  esineisiin.

Idea on siis tavallaan sama, määrittää, miten esineen perusosat voi purkaa osiin ja koota uudelleen erilaisiksi muunnoksiksi?

Pekka: Kyllä, juuri niin. Sitten on vielä ”esine-cocktaileja”, joita syntyy, kun yhdistellään ”vääriä” osia toisiinsa. Sitä nykypäivän muotoilijat harrastavat halutessaan herättää huomiota. Esimerkkinä Philippe Starckin sitruunanpuristin, jossa on yhdistetty työkaluosa ja kohtuuttoman iso jalkaosa toisiinsa.

© Veera Konsti

Yuka, sinun tämän vuoden Habitare-messuilla palkittu ADB&B-vuodesohvapenkkisi edustaa hieman erilaista lähestymistapaa. Siinä ei taida olla kyse osien yhdistelystä vaan käytettävyyden laajentamisesta?

Yuka: Silti se on samalla tulosta erilaisten ominaisuuksien yhdistämisestä. Ekologisella muotoilulla pyrimme vähentämään materiaalia mutta samalla antamaan yhdelle esineelle enemmän kuin yhden käyttötarkoituksen.

Pekka: Pyrimme tekemään esineestä monitoimisen.

Yuka: Toki siinä on raja vastassa, koska jos esineellä on liian monta käyttötarkoitusta, siitä tulee lähes käyttökelvoton. Juuri siksi on tärkeää tutkia tarkasti esineiden kategorioita, rajoja ja päällekkäisyyttä.

Liittyykö uuden esineen muotoiluun esimäärittelyä?

Yuka: Kyllä. Olemme työskennelleet samaan tapaan jo niin pitkään, että se on melkein automaattista. Mietimme tietysti ensin mitä haluamme tehdä ja miksi. Puuttuuko markkinoilta tai kodista jotakin tarpeellista? Sitten alamme analysoida ja kehittää tuotetta prosessin mukaan. Halusin uusimmasta tuotteesta kokoon taitettavan huonekalun, jossa voi istua ja nukkua.

Suunnittelin uudenlaisen tavan avata ja sulkea kaluste, ja on hyvin vaikeaa tehdä mekanismista mahdollisimman yksinkertainen. Silti ihmiset ovat olleet hämmästyneitä, ettei tätä tapaa ole käytetty aikaisemmin. Markkinoilla on paljon taitettavia vuodesohvia, mutta niiden taittosuunnat ja mekanismit ovat ihan erilaisia. Minun versioni on paljon yksinkertaisempi.

Pekka, luin toimittamaanne Design for All (INDIA May 2016 VOL 11 NO 5) julkaisuun kirjoittamasi pääkirjoituksen, jossa vähättelet kontekstualisaation merkitystä. Miten yhdistät nämä kaksi asiaa esineluokittelututkimuksesi valossa, siis geneerisemmän lähestymistavan ja tiettyyn kulttuuriseen kontekstiin muotoillut esineet?

Pekka: Innovaatioiden kanssa pitää olla todella varovainen, koska kukaan ei voi etukäteen ennustaa niiden yhteiskunnallista vaikutusta. Ajatellaan nyt vaikkapa kännyköitä ja tekstiviestejä. Joku keksi joskus aikoinaan, että olisipa kätevää lähettää viesti käytävän toisella puolella istuvalle tyypille, mutta tuskin hän osasi ajatella, miten tekstiviestit mullistivat elämämme. Tai ajatellaan Fordia. Hän ei varmaan koskaan miettinyt, millaisia ympäristö- ja liikenneongelmia auton keksimisestä koituisi.

Projekti, josta haluaisin lisäksi keskustella, on Oxacan käsityöläisten kanssa pitämänne keramiikkapajat.

Yuka: Kiva, että otit sen puheeksi, koska se on hieno esimerkki muotoilun evoluutiosta. Käsityöläiset, joiden kanssa menimme työskentelemään Meksikoon, tekevät vuosittain tuhansia esineitä myyntiin. Kaiken käsin. Vahinko vain, että monet näistä koteihin tarkoitetuista esineistä ovat nykyisin muodoltaan vanhanaikaisia. Varsinkin, kun suurin asiakasryhmä ovat amerikkalaiset turistit. Nyt kun halpoja kiinalaisia tuotteita saa joka paikasta, perinteisillä käsityöläisillä on vaikeaa.

Meidät kutsuttiin Meksikoon pitämään useita muotoilutyöpajoja. Meille oli erittäin tärkeää, ettei perinteitä rikota. Yritimme siis kehittää olemassa olevia tuotteita keksimättä kokonaan uusia. Siinä oli pitkälti kyse esineluokittelusta, muotoilun evoluutiosta ja pienistä muutoksista.

Työpajoissa oli mukana muutamia muotoilun opiskelijoita mutta enimmäkseen käsityöammattilaisia. Halusimme hyödyntää hyvin yksinkertaista lähestymistapaa, koska nämä ihmiset eivät yritä opiskella muotoilua.

Pyysimme ihan ensimmäiseksi heitä tuomaan kotoa heidän oman suosikkiastiansa. Sitten pyysimme yhdistämään kaksi eri lempiastiaa uudeksi esineeksi.

Lähestymistapamme oli siis morfologinen. Toisella viikolla pyysimme tuomaan perinteisen esineen. Sitten pyysimme purkamaan esineen komponentteihin ja liioittelemaan tai typistämään joitakin osia. Se oli heille teknisesti hyvin helppoa, koska he ovat taitavia käsityöläisiä, mutta muotoilun ajattelutapa oli heille vieras. Kolmannella viikolla pyysimme tuomaan heidän parhaiten myyneen esineensä ja tekemään sen ympärille tuoteperheen.

Olivatko he aikaisemmin tehneet tuoteperheitä?

Yuka: Eivät lainkaan. Heillä ei ollut aavistustakaan tuoteperheiden tyyppisistä asioista.

Veitte siis samalla heille modernia ajattelua myyntimenetelmistä?

Kyllä, totta kai. Heidän ei tarvinnut muuttaa työtapaansa vaan tehdä vain pieniä muutoksia ajattelutapaansa. Siinä onnistuttiin oikein hyvin. Pidimme ensimmäiset työpajat vuonna 2008. Kuusi vuotta myöhemmin meidät kutsuttiin paikalle uudelleen, koska tekijöiden mukaan työpajat olivat niin hyödyllisiä. Kun menimme Meksikoon toisen kerran, oli kiinnostavaa nähdä, miten muotoiluajattelua oli hyödynnetty. He olivat kehittäneet monia uusia malleja ja tuoteperheitä.

© Veera Konsti
© Veera Konsti

Mitä teillä on juuri nyt työn alla?

Pekka: Meillä on aina työn alla useita omia muotoiluprojekteja. Enimmäkseen yritämme kehittää tuotteita itse ja löytää niille tuottajan vasta, kun tuote on jo lähes valmis.

Yuka: Teemme suurimman osan tuotteista itse. Se on taloudellisesti aika vaikeaa, mutta kai me olemme sen verran taiteilijoita kuitenkin.

Käännätte siis tyypillisen design-liiketoiminnan päinvastaiseen, taiteellisempaan suuntaan, teette omaan tahtiin ja katsotte, löytyisikö kiinnostusta, kun tuote on valmis?

Yuka: Kyllä, mutta minusta on kiva tehdä tavalliseenkin tapaan. Olemme aika joustavia. Olemme tehneet tuotteita esimerkiksi Arabialle ja Marimekolle.

Tiedätkö, mitä eroa on keksijällä ja innovaattorilla? Vertailimme hiljattain niiden määritelmiä, ja ilmeisesti keksijä on henkilö, joka sijoittaa kaikki rahansa uusien innovaatioiden kehittämiseen, ja innovaattori on henkilö, joka tekee rahaa uusien innovaatioiden avulla.

Kumpia haluatte olla?

Pekka: Uskon evoluutioon, en innovaatioon. Se on minulle koko jutun juju. Evoluutiossa on kyse parhaan vaihtoehdon luomisesta. Ihmisten kannattaisi hidastaa vähän kehitystä. Maailma olisi paljon onnellisempi paikka, jos me kaikki hidastaisimme vauhtia emmekä ympäröisi itseämme niin monilla esineillä.

© Veera Konsti
Aiheet
Weekly Studio
Crystal Bennes

Crystal Bennes on taiteilija, kirjoittaja ja kuraattori. Hän on kuratoinut näyttelyitä muun muassa Gwangjun designbiennaalile ja Venetsian arkkitehtuuribiennaalille. Hän kirjoittaa säännöllisesti brittiläiseen Icon Magazineen ja toimittaa Pages of Magazine –lehteä. Crystal on yksi London Research Kitchen -yhteisön perustajista.