Weekly Tips: Lokakuun vinkit

Lokakuuhun voi hakea inspiraatiota upeista musiikkiesityksistä, kirjojen parista ja ruoan ääreltä. Weekly Tips -sarja jakaa joka kuukausi menovinkit designin ystäville.

 

Kuvataideakatemian kandinäyttely

Taideyliopiston Kuvataideakatemian vuotuinen kandinäyttely esittelee uusia teoksia kuvataiteen kandidaateiksi valmistuvilta opiskelijoilta Kuvataideakatemian kaikilta opetusalueilta. Kandeilla on takanaan yleensä noin kolmen vuoden kuvataiteen opinnot. Monelle heistä kandinäyttely on ensimmäinen julkinen esiintyminen, ja yleisölle ainutlaatuinen tilaisuus nähdä tulevaisuuden taiteilijoiden teoksia.

22.9.-15.10.
Exhibition Laboratory
Merimiehenkatu 36

Cirque du Soleil: Varekai

Cirque du Soleil -tuotanto Varekai saapuu lokakuussa esiintymään Hartwall Arenalle. Varekai-show vie yleisön matkalle mielikuvitukselliseen maailmaan metsän keskelle, tulivuoren laelle – paikkaan nimeltä Varekai. Show’ssa päästään sukeltamaan taikametsän varjoihin ja kaleidoskooppisen maailman mielikuvituksellisten hahmojen joukkoon. Sana Varekai tarkoittaa romanikielellä ”minne tahansa”. Dominic Champagnen ohjaama tuotanto on kunnianosoitus kiertäville sieluille, sirkustradition hengelle ja taiteelle, ja niille, jotka etsivät intohimoisesti omaa polkuaan Varekaihin.

5.-8.10.
Hartwall Arena
Lue lisää

 

Helsingin Kirjamessut, Viini ja Ruoka 2017

Helsingin kirjamessut järjestetään samanaikaisesti Viini ja Ruoka -messujen kanssa Messukeskuksessa. Kirjamessujen teemamaana on Suomi, jolloin messuilla tuodaan esille suomalaisia kirjailijoita, suomalaisuutta ja Suomen historiaa Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Katse on historian lisäksi tulevaisuudessa. Suunnitteilla on mm. tulevaisuussymposium, jossa kirjailijat, tulevaisuuden tutkijat ja poliitikot rakentavat Suomelle tulevaisuuden tiekarttaa.

26.-29.10.
Messukeskus
Lue lisää

 

The Superwood Festival by Ivana Helsinki

Ensimmäistä kertaa järjestettävällä Superwood-festivaalilla tehdään irtiotto lokakuun harmaudesta, kun merenrannalla sijaitseva Hotelli Rantapuisto muuttuu viikonlopun yli kestäväksi festivaalialueeksi. Ivana Helsingin järjestämä, aikuisille suunnattu tapahtuma tuo ajankohtaisen musiikin, puheen, kuvataiteen ja kasvisruoan Itä-Helsingin Vuosaaren rauhoittaviin maisemiin.

20.-22.10.
Hotelli Rantapuisto
Lue lisää

 

Home Revisited

Askon Säätiön 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetty Home Revisited -suunnittelukilpailu pureutuu tulevaisuuden kotiin ja sen muuttuviin tarpeisiin. Tämän kansainvälisen ja monialaisen kilpailun kymmenen finalistityötä esitellään prototyyppien ja miniatyyrien avulla Iittala & Arabia Design Centressä.

7.9.-22.10.
Iittala & Arabia Design Centre
Lue lisää

 

La La Land in Concert

Alkuperäinen musikaalielokuva esitetään ensimmäistä kertaa konserttina aidon sinfoniaorkesterin säestyksellä lokakuussa Hartwall Areenalla. Yleisöllä on mahdollisuus kokea musiikistaan Oscar -palkitun La La Land -elokuvan unohtumaton magia teräväpiirtona 15-metriseltä valkokankaalta ja massiivisen sinfoniaorkesterin säestämänä.

18:00
26.10.
Hartwall Arena
Lue lisää

 

Stadin silakkamarkkinat 2017

Perinteikkäät Stadin Silakkamarkkinat vietetään jälleen Kauppatorilla merellisissä tunnelmissa. Helsingin vanhinta perinnetapahtumaa on järjestetty tiettävästi jo vuodesta 1743. Veden kielelle nostattavat sekä suolasilakat että herkullinen valikoima erilaisia silakkamarinadeja pihlajanmarjoista punapippuriin, maukasta toriruokaa unohtamatta. Merellisten herkkujen lisäksi markkinoilta saa myös aina maistuvaa mustaa saaristolaisleipää sekä saarilampaiden villasta tehtyjä vaatteita ja muita käsitöitä.

1.-7.10.
Kauppatori
Lue lisää