Uusi valokuvahaaste haluaa mullistaa autokuvat – mentorina Jere Hietala

Cheekiä ja villieläimiä kuvannnut valokuvaaja Jere Hietala luotsaa uutta Lexuksen valokuvahaastetta, joka pyrkii mullistamaan autovalokuvauksen. Näyttely nähdään Helsinki Design Weekillä.

Cheekiä ja villieläimiä kuvannnut valokuvaaja Jere Hietala luotsaa uutta Lexuksen valokuvahaastetta, joka haluaa mullistaa autovalokuvauksen. Näyttely nähdään Helsinki Design Weekillä.

Valokuvaaja Jere Hietala on mukana automerkki Lexuksen uudessa Lexus Young Creatives -valokuvahaasteessa. Se haastaa nuoret kuvaajat uudistamaan autokuvauksen visuaalista maailmaa suomalaisissa maisemissa.

Mukaan voivat hakea alle 30-vuotiaat kuvaajat 19. kesäkuuta asti. Ohjeet löytyvät täältä.

Muun muassa Emma-palkinnolla palkittu Hietala on haasteen mentori, joka valitsee hakijoista mukaan viisi kuvaajaa. Hän viettää jokaisen kanssa kuvauspäivän ja työn tuloksista kootaan näyttely Helsinki Design Weekin yhteyteen. Lexus Finland on Helsinki Design Weekin pääyhteistyökumppani.

Hietala lähti projektiin mukaan, koska haluaa auttaa nuoria kuvaajia.

”On hienoa päästä kannustamaan muita kohti uraa, jota on itse jo saanut tehdä”, hän sanoo.

Hietala on yli kymmenvuotisen uransa aikana tehnyt mainoskuvauksia maailman isoimmille mainostoimistoille, kuten McCann ja TBWA, sekä kuvannut suurille kansainvälisille asiakkaille, kuten L’Oréalille, Warner Musicille, Nokialle, Kämp Groupille sekä MTV3:lle. Vuoden mainosvalokuvaajan palkinnon hän voitti jo 25-vuotiaana, tämän jälkeen hänet on palkittu useasti mainosvalokuvistaan.

”Sanon kaikelle kyllä”

Hietala uskoo päässeensä itse pitkälle, koska heittäytyy mielellään asioihin, joita ei vielä osaa. Yksi esimerkki on Cheekin Timantit on ikuisia -musiikkivideo, josta hän pokkasi Emma-palkinnon.

”Sekin oli hyppy tuntemattomaan ja tosi hieno kokemus.”

Lisäksi Hietala on valokuvannut mielenkiintoisia julkisuuden henkilöitä, kuten 50 Centiä, Conan O’Brienia, Kimi Räikköstä ja Martti Ahtisaarta. Hiljattain hän teki salametsästystä vastustaneen näyttelyn.

”Sanon lähes kaikelle kyllä, koska ikinä ei tiedä, mikä ratkaisu tulee vaikuttamaan elämän suuntaan dramaattisesti”, hän summaa asennettaan.

Samoin hän kehoittaa toimimaan myös nuoria kuvaajia, jotka miettivät, lähtisivätkö mukaan.

”Tämä voi olla se ovi, joka avaa jotain ihan uutta. Uudet kokemukset luovat tarinoita ja vain siten voi erottua”, assistenttina oman uransa aloittanut Hietala kertoo.

Itse hän hakee inspiraatiota laajalta, kuten Micheangelon töistä ja Aleksanteri Suuren elämäkerrasta. Muista valokuvaajista hän listaa esikuvikseen Thomas Herbrichin, Erwin Olafin ja Markku Lähdesmäen.

Yksi pääsee Japaniin

Helsinki Design Weekillä nähtävään näyttelyyn valitaan jokaiselta kuvaajalta parhaimmat kuvat. Kuvista maksetaan korvaus.

Lisäksi viidestä kuvaajasta arvotaan yksi, joka pääsee kuvausmatkalle Japaniin ja vierailemaan Lexuksen lippulaivamyymälässä Tokiossa. Konseptin on luonut Dagmar Stories. Haasteen etenemistä voi seurata Facebookissa ja Instagramissa.

Aiemmin Lexus on tukenut nuoria muun muassa muotoilun ja lyhytelokuvan parissa.

www.lexus.fi/youngcreatives

www.lexus.fi/amazing-in-motion