PechaKucha Night 11.4.2018

Helsingin Yliopisto ja Helsinki Design Week järjestävät jälleen suositun PechaKucha Night –tapahtuman Yliopiston Juhlasalissa keskiviikkona 11.4.

Alunperin tokiolaisen Klein Dytham -arkkitehtitoimiston ideasta lähtenyt puhekonsepti on levinnyt jo 1000 kaupunkiin ympäri maailman. Puhujat saavat vapaasti kertoa inspiraation aiheistaan ja kiinnostuksen kohteistaan, mutta aikaa on vain 20 sekuntia per kuva. Kun kuvia on 20 kappaletta, eikä vaihtumisen nopeuteen tai rytmiin voi vaikuttaa, on lopputuloksena kuuden minuutin ja neljänkymmenen sekunnin yllätyksellinen esitys.

Helsinki Design Week ja Helsingin Yliopisto kutsuvat yhteensä kymmenen puhujaa luovalta alalta sekä tiedemaailmasta. Mukana ovat Onar –vaatemerkin perustaja Irene Kostas, digitaalisten aineistojen tutkimuksen professori Timo Honkela, Mer –toimiston arkkitehdit Julia Hertell, Jenni Hölttä ja Paula Leiwo, ravintolavisiönääri ja taiteilija Antto Melasniemi, teollisuusmatematiikan professori Samuli Siltanen, luova johtaja Hannu Oksa Reaktorilta, infektiosairauksien professori Anu Kantele, HEI Schoolsin toimitusjohtaja Milla Kokko ja perustaja, kansanedustaja Pilvi Torsti, akatemiatutkija Hanna Wass sekä taiteilija Sophia Ehrnrooth.

Puhujat:

Irene Kostas

Irene Kostas on kansainvälisesti menestynyt suunnittelija ja vaatemerkki ONARin perustaja. ONAR on Vogue Talents –kilpailun finalisti (2016) ja sen kokoelmia on esitelty useissa muotinäyttelyissä. Irenellä on myös viikottainen ohjelma Radio Helsingissä.

Hanna Wass

Hanna Wass on Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan tutkija ja luennoitsija. Hän johtaa työpaketteja hankkeissa “Tackling the Biases in Bubbles in Participation (BIBU)” sekä “Elections Go! (EGO)”. Hän on johtokunnan jäsen Finnish National Election Study, and the co-convener of the ECPR standing group “Public Opinion and Voting Behavior”.

Hannu Oksa

Hannu työskentelee luovana johtajana Reaktorilla. Hän uskoo ihmisarvolähtöiseen suunnitteluun, tarinankerrontaan ja epäonnistumisiin.

Sophia Ehrnrooth

Sophia Ehrnrooth on helsinkiläinen taiteilija. Valmistuttuaan Kuvataideakatemiasta 1990 Ehrnrooth on työskennellyt monipuolisesti kuvataiteen sekä elokuvan kentällä. Ehrnroothin ensiohjaus Unelma mestaruudesta sai kriitikon kunniamaininnan tämän vuoden DocPoint-elokuvafestivaaleilla. Hänen jalkapalloaiheiset työnsä ovat olleet esillä Roomassa, Sarajevossa sekä Helsingissä ja laaja näyttelykokonaisuus avautuu toukokuussa Porvoon Taidehalliin.

Julia Hertell, Jenni Hölttä ja Paula Leiwo eli Mer Arkkitehdit

Vuonna 2015 perustettu Mer Arkkitehdit suunnittelee taloja ja tiloja joilla on sielu. He perustavat työnsä laatuun, yksilöllisyyteen ja asiakaslähtöisyyteen. Käytännön suunnittelutyön lisäksi he kehittävät arkkitehtuuria opettamisen, kirjoittamisen ja osallistamisen kautta. Mer järjestää DO Mer –työpajoja, TALA Mer –keskusteluiltoja ja LUE Mer –lukupiiriä, jolla pyritään parantamaan lähiympäristöä ja vaikuttamaan yhteiskuntaan.

Timo Honkela

Digitaalisten aineistojen tutkimuksen professori Timo Honkelaa on luonnehdittu renessanssi-ihmiseksi. Hän on ihmisläheisen tietojenkäsittelyn osaaja, joka haluaa selvittää kielen, mielen ja yhteiskunnan peruskysymyksiä. Filosofinen pohdiskelija, joka haluaa tekoälyn humanismin palvelukseen. Reflektoiva tutkija, jonka sydän sykkii taiteelle.

Samuli Siltanen

Teollisuusmatematiikan professori Samuli Siltanen on esiintyvä tieteilijä ja tubettaja, intohimona käänteiset ongelmat ja matematiikan kätkettyjen olomuotojen paljastaminen.

Anu Kantele

Infektiosairauksien professori  Anu Kantele tekee kansainvälisesti merkittävää tutkimustyötä. Samalla hän onnistuu tuomaan tutkimuskysymykset lähelle kansalaisia ja heidän arkeaan. Kanteletta vievät eteenpäin erityisesti globaalisti tärkeät infektiokysymykset, kuten antibioottiresistenssi, ripulitaudit ja rokotteet. Hän tutkii mm. ETEC-bakteerilta suojaavan rokotteen tehoa suomalaisturisteihin Beninissä.’

Milla Kokko ja Pilvi Torsti

HEI Schoolsin toimitusjohtaja Milla Kokko on brändi- ja markkinointispesialisti, joka työskentelee sekä Suomessa että maailmalla.

HEI Schoolsin perustaja, kansanedustaja Pilvi Torsti on myös yksi kolmesta United World College in Mostarin perustajasta. Tämä koulu on tarjonnut vuosien 2006-2018 välillä kansainvälisen koulutuksen yli 800 opiskelijalle. Dosentti ja OKM-valtiosihteeri 2013-2015.

Antto Melasniemi

Ravintoloitsija, ruokavisionääri ja konseptisuunnittelija. Antto Melasniemi yhdistää kiinnostuksensa muotoilua, musiikkia, taidetta ja modernia suomalaista ruokaa kohtaan erilaisissa kokeellisissa hankkeissa: tapahtumissa, pop up –ravintoloissa ynnä muissa projekteissa.

11.4.2018 19:30-22 (Showtime klo 20:20)
Helsingin yliopiston juhlasali
Liput 20€/10€, sisältää virvokkeen

Liput: Tiketin verkkokauppa

Lippuja saa myös ovelta!

Tapahtuma Facebookissa

Lämpimästi tervetuloa!