Uuden design- ja arkkitehtuurimuseokokonaisuuden toteuttamista Helsinkiin selvitetään

Designmuseon säätiö, Suomen arkkitehtuurimuseo- ja tiedotuskeskussäätiö sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Helsingin kaupunki selvittävät uuden design- ja arkkitehtuurimuseokokonaisuuden toteuttamismahdollisuuksia.

Selvityksen tavoitteena on luoda suuntaviivat Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon toiminnan uudistamiselle. Lähtökohtana on museoiden roolin vahvistaminen ja tavoitteena paikallisen, valtakunnallisen ja kansainvälisen vaikuttavuuden ja vetovoimaisuuden lisääminen.  Selvityshankkeessa tunnistetaan museoiden tarpeet, vahvuudet ja synergiamahdollisuudet.

Designmuseon johtaja Jukka Savolainen pitää avausta merkittävänä. ”Suomalaisen muotoilun ja arkkitehtuurin merkitys on kansainvälisesti tunnustettua. Kiinnostus on valtaisaa ja olisi hienoa, jos nyt suunnitellulla uudella kokonaisuudella pystyisimme vastaamaan kysyntään ja edesauttaa suomalaisosaamisen esilletuomista.”

Tavoitteena on sellaisen museotoiminnan ja matkailukohteen toteuttaminen, joka palvelee monipuolisesti erilaisia yleisöjä ja yhteistyöverkostoja.  Hankkeen voimavarana ovat museoiden kansainvälisesti merkittävät suomalaisen designin ja arkkitehtuurin kokoelmat ja tietovarannot, pitkä kokemus museotoiminnasta sekä museoiden asiantuntijuus ja yhteistyöverkostot.

Opetus- ja kulttuuriministeriö, Helsingin Kaupunki sekä molemmat museot näkevät, että yksi olennainen osa ratkaisua on mahdollinen yhteinen museorakennus. Tämä uusi rakennus ei kuitenkaan riitä yksin ratkaisemaan museoiden toiminnan kehittämistä eikä kansainvälisesti ja sisällöllisesti korkeatasoisen kohteen syntymistä kävijöille.

”Selvityshanke on myös merkittävä askel kohti Design- ja arkkitehtuurimuseoiden toiminnan kehittämistä ja kansainvälistä huipputasoa olevan museokokonaisuuden luontia osana vahvaa sekä kehittyvää Helsingin ja Suomen kulttuuritarjontaa”, Savolainen toteaa.

Selvitystyö aloitetaan 20.3.2018 ja hankeryhmä luovuttaa lopullisen raportin selvitykseksi 15.6.2018 mennessä.