Weekly
  • Uncategorized @fi

Helsingin ensimmäiseksi muotoilujohtajaksi on valittu Anne Stenros

  • CDO
  • Helsinki
  • Muotoilu

Tohtori, arkkitehti SAFA Anne Stenros aloittaa Helsingin ensimmäisenä muotoilujohtajana syyskuussa. Paikkaa tavoitteli yli 50 hakijaa.

Helsingin ensimmäiseksi muotoilujohtajaksi on valittu tekniikan tohtori, arkkitehti SAFA Anne Stenros.  Hän aloittaa tehtävässään syyskuun alussa.

Stenros siirtyy työhön Aalto-yliopiston Professor of Practice, IDBM -ohjelmajohtajan paikalta, jota ennen hän toimi Kone Oyj:n muotoilujohtajana vuosina 2005–2015.

Kyseessä on harvinaislaatuinen tehtävä koko maailman mittakaavassa, sillä vastaavia Chief Design Officerin (CDO) tehtäviä on perustettu vasta muutamia. Uuden tehtävän tarkoitus on hyödyntää muotoiluajattelua ja vahvistaa kokeilukulttuuria.

”Minun näkemykseni on, että muotoilulla on merkitystä niin pienessä kuin suuressakin mittakaavassa. Keskiössä mielestäni on kuitenkin Alvar Aallon hienosti kiteyttämä ”pieni ihminen” – eli inhimillinen kaupunkikokemus niin palveluista kuin ympäristöstä ja sitä tukeva käyttäjälähtöisyys”, Stenros sanoo.

Stenros vastaa käynnistyvästä kolmevuotisesta Helsinki Lab –hankkeesta, joka on vahvistaa käyttäjälähtöisyyttä ja kokeilukulttuuria kaupungissa. Helsinki Lab tuo muotoiluosaamisen, digitaalisuuden ja vuorovaikutuksen entistä tiiviimmin mukaan kaupungin kehittämiseen.

Yli 50 hakijaa

Chief Design Officerin tehtävä kiinnosti yli 50 hakijaa ja herätti laajalti myös kansainvälistä kiinnostusta. Tehtävä on määräaikainen vuoden 2018 loppuun saakka.

”Anne Stenrosin pitkä kokemus muotoilu- ja muutosjohtamisesta tukee Helsingin käynnissä olevaa johtamisjärjestelmän uudistamista sekä Helsingin uuden kaupunkibrändin käyttöönottoa. Koneen pitkäaikaisena muotoilujohtajana hän ymmärtää muotoilun strategisen roolin ja mahdollisuudet ison organisaation kehittämisessä ja tulevaisuuden hahmottamisessa”, sanoo elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva.

Lue täältä Helsinki Design Weeklyn laaja artikkeli muotoilujohtajan hausta!

Tilaa Helsinki Design Weekly sähköpostiisi.

Helsinki Design Weekly -verkkojulkaisu esittelee muotoilukentän ajankohtaisia ilmiöitä eturivin kirjoittajien voimin ja herättää keskustelua alan tulevaisuudesta..