Weekly
  • Sarjat
  • Weekly Studio

Weekly Studio: Reeta Ek

title

Tässä kuussa Weekly Studion haastateltavana on tekstiili- ja pintasuunnittelija Reeta Ek. Kysyimme, millaista oli voittaa Vuoden nuori muotoilija -palkinto ja miksi suunnittelijoiden on tärkeää raottaa luovan prosessin kulkua. Weekly Studio esittelee mielenkiintoisia työtiloja ja niiden omistajia.

 

Kertoisitko omin sanoin hieman taustastasi?

Taustallani on taideopintoja. Opiskelin maalausta ja valmistuttuani maalasin muutaman vuoden. Kiinnostuin kovasti tapettien maalaamisesti ja tutkin kuvioiden toistumista. Jostakin syystä minuun vetosivat toistuvat elementit. Mitä koristeellisempia, sen parempi. Lopulta aloin ajatella, että pääsisin ehkä eteenpäin tekstiilien avulla.

Vanhat tapetit ja toistuvat elementit kuulostavat täydelliseltä projektilta taitelijalle! Mikä sai sinut hakemaan innoitusta muualta?

Olin aika yksinäinen, mikä on kai yleistä taiteilijoiden piirissä. Kaipasin jotakin, enkä saanut työstäni tyydytyksen tunnetta. On vaikeaa päättää yksin, mikä on hyvää. Minussa taitaa olla kaksi puolta: taiteellinen, ja sitten toinen puoli, joka haluaa organisoida. Tekstiilisuunnittelussa kiinnosti mahdollisuus yhdistää kumpikin puoli. Yritin varsinkin gradussani yhdistää taidetaustani tekstiilisuunnitteluun.

 

Sepä kiinnostavaa. Työskentelytapasi vaikuttaa nimittäin pohjaavan taideperinteeseen. Siis että ensimmäinen jälki pitää tehdä käsin, minkä jälkeen sitä käsitellään tietokoneella ja digitaalisesti.

Tunnen nyt olevani siinä pisteessä, että haluaisin alkaa taas maalata. Haluaisin, että lopputulokseen vaikuttaisi muukin kuin digitaalinen prosessi. Vaikka teen kaiken ensin käsin, ja sitten skannaan ja väritän tietokoneella, haluaisin taas maalata.

 

Kuvataiteilijana vai tekstiilisuunnittelijana?

En osaa sanoa. En haluaisi lokeroida itseäni tyyliin ”nyt olen taiteilija, ja nyt tekstiilisuunnittelija”. Kiinnostavinta on olla soljuva. En halua juuttua lokeroon.

 

Toimit yhteistiloissa muiden kanssa, eikö niin?

Kyllä. Meitä on neljä naista samassa työhuoneessa täällä Lauttasaaressa, missä myös asun. Teen joskus töitä kotona, mutta tilanteen mukaan. Täällä on töissä kaksi toimittajaa, yksi graafinen suunnittelija ja minä. Meillä on kaikilla saman ikäisiä lapsia, ja tutustuimme juuri lasten ansiosta. Kävi vähän niin kuin koiran omistajille…

 

Valmistelet tällä hetkellä Vuoden nuori muotoilija -näyttelyä. Näyttelyn järjestäminen on hyvin erilaista kuin suunnittelu, joten millaista hyötyä siitä mahtaa olla?

No, ensinnäkin suunnittelen enimmäkseen kuvioita enkä niinkään käsittele materiaaleja. Tulevaisuudessa haluaisin käyttää entistä useampia tekstiilimateriaaleja ei-perinteisellä tavalla. Toistaiseksi olen suunnitellut enimmäkseen pintoja.

The sketchbook projectissa oli mielenkiintoista paljastaa ihmisille tuotteiden taustalla vaikuttava prosessi, koska en suunnittele käyttövalmiita tuotteita. Teen töitä yrityksille, jotka valmistavat lopulliset näkyvät tuotteet. Näyttelyjen avulla pystyn esittelemään työvaiheitani, erityisesti luonnosteluprosessia, joka on tärkein osa työtäni. Ihmiset ovat yllättävän kiinnostuneita siitä prosessista, vaikka aihe on hyvin yksinkertainen. Nämä ovat jokaisen luovan ihmisen pohtimia perusasioita, siis miten luova prosessi toimii ja mitkä ovat sen vaiheet, mutta yritin selittää kaiken omin sanoin.

 

Gradusi on saanut paljon myönteistä huomiota. Miksi arvelet ihmisten reagoineen niin myönteisesti?

En suoraan sanoen tiedä, ja olen miettinyt asiaa paljon. Huomaan kysyväni: Olenko missannut jotakin? Miksi ihmisiä kiinnostaa niin paljon? Ovatko he ymmärtäneet asian oikein? Ehkä työtäni on helppo katsoa, koska sitä ei ole vaikea ymmärtää. Se on aika looginen prosessi. Tai ehkä se johtuu väreistä. Ihmiset vaikuttavat pitävän väreistäni.

 

Mietin yhtymäkohtaa taikatemppuihin. Ihmiset ilahtuvat tempusta, ja on vielä hienompaa, kun tajuaa, miten se toimii. Monet luovat taiteilijat ovat aika salamyhkäisiä, joten mahdollisuus tarkastella työmenetelmiäsi, kuten kupin pohjan tai pahvinpalan raapaisua, on kiehtovaa.

Niin se varmaan on. Jotkut kokkausohjelmatkin ovat kiehtovia ja rentouttavia. Valmistetaan ateria, ja samalla pääsee näkemään tarkalleen, miten lopputulos saadaan aikaan. Suunnitteluun liittyy usein mystiikkaa, vaikka sen vaatima työ ei ole ollenkaan mystistä.

Gradussasi kerrot paljon halustasi luoda tyyli tai menetelmä, jota hyödyntää tulevalla uralla. Löysitkö etsimäsi, vai rakensitko vahingossa itsellesi liian tiukat raamit?

Hyvä kysymys. Minusta tuntuu, että prosessia pitää kehittää, ennen kuin jää paikoilleen, mutta olen ehdottomasti löytänyt jotakin. Siitä on ehkä tullut tyyli, mutta toivoisin, että se olisi enemmänkin prosessi. Kehittämisen ongelma on, että se vaatii enemmän aikaa. Luonnosteluun gradua varten meni noin neljä kuukautta, ja nyt vastaavaa aikaa on vaikea löytää.

 

Liittyykö kuviointiprosessiisi sääntöjä?

Ei ole sääntöjä. Yritän pitää prosessin mahdollisimman avoimena. Minulle on tärkeintä, ettei työ ole liian vakavaa. Luonnostelun pitää olla hauskaa. Eihän se aina ole, koska monesti olen turhautunut tai kauhuissani koko prosessista ja kyselen itseltäni, saanko ikinä enää aikaan mitään hyvää.

Tutkiessani luovaa prosessia tajusin vähän paremmin, että voin luottaa siihen. Vaikka olisi kamala olo, niin kun antaa itselleen aikaa sisäistää ideat, tuloksena on jotakin hyvää. Mutta yritän olla ottamatta suunnittelua liian vakavasti. En halua jäädä menestymisen tai täydellisyyden tarpeen vangiksi. Teen kovasti töitä ja minulla on luja työmoraali, joten minun täytyy muistuttaa itseäni ottamaan välillä rennosti.

 

Luin, että toinen vanhempasi oli arkkitehti ja että kasvoit kodissa, jossa ei ollut koristeita eikä kirkkaita värejä. Onko se vaikuttanut esteettiseen näkemykseesi?

Uskon niin. Ehkä. En osaa sanoa. En tiedä, miten tämän muotoilisi, mutta vuosien jälkeen olen vihdoinkin ymmärtänyt, että tietyt ajatukseni ja näkemykseni tulevat äidiltäni tai niihin on vaikuttanut se, että kotona oli aina jotakin. Äiti teki töitä kotona omassa yrityksensä, ja se on vaikuttanut minuun voimakkaasti. Siis tapa, jolla näin hänen ottavan vastuuta työssä. Isäni on insinööri. Hän rakensi talomme ja tekee edelleen koko ajan rakennus- tai muuta projektia. Huomaan nyt, kuinka tärkeää minulle on tehdä jotakin konkreettista, ja uskon, että suuri osa siitä tulee vanhemmiltani.

Lisäksi luin Nanson Noora Niinikosken kommentin, että epätäydellisyys tekee työstäsi kiinnostavaa. Mitä hän sillä mahtaa tarkoittaa?

Mietin tätä juuri jokin aika sitten. Minulle asia on selvä, mutta viimeistellyn lopputuotteen näkeville ihmisille ehkä ei. Noora näkee luonnosteluprosessini, ja hän varmaan tarkoittaa, että luonnokseni eivät ole täydellisen organisoituja ja harmonisia. Hän varmaan tarkoittaa, että työssäni on ”särmää” tai ainakin usein pyrin siihen. Yritän säilyttää rennon otteen.

 

Siis työn aikana matkalla lopulliseen kuosiin?

Kyllä, työn aikana. Rentoutta on vaikeaa nähdä valmiissa tuotteessa, mutta Noora taitaakin viitata sitä edeltävään prosessiin.

Entä tulevat projektit? Voisitko kertoa jotakin tulevasta näyttelystä?

Se pidetään Pohjoisesplanadilla jokseenkin haastavassa tilassa. Ikkunoita on joka puolella, ja tila on pieni. Aluksi ajattelin näytettävää olevan niin paljon, ettei ongelmia tulisi. Kun aloin koostaa näyttelyä, tajusin, ettei kaikkea voi asettaa samaan aikaan näytteille, koska väreistä ja kuvioista olisi muodostunut sekasotku. Valitsin siis tärkeimmät työni ja painatin niistä digivedokset. Koska suurin osa töistäni on käytetty vaatteisiin, meidän piti tuottaa kankaat uudelleen.

Näytän samalla luovan prosessin, luonnosteluprosessin, jotta ihmiset oivaltaisivat, miten kuvio syntyy. Sain palkinnon pääasiassa oman tyylini ansiosta, joten on tärkeää näyttää vaatteiden ja kuosisuunnitteluprosessin yhteys.

 

Haluatko salata tai suojata työsi? Huolestuttaako sinua paljastaa prosessi julkisesti?

Joskus minua mietityttää, kannattaako työtapoja näyttää… Kävin jokin aika sitten tanskalaisen tekstiilisuunnittelija Margrethe Odgaardin näyttelyssä Design Museossa. Se oli huippuinspiroiva, ja hän esitteli avoimesti monia prosessejaan. Seinällä luki: ”Tee prosessista yhtä tärkeä kuin lopputulos. Jaa epäröimättä tietosi, ideasi ja taitosi. Vapauta itsesi cooliuden rajoituksista.” Tällaisen läpinäkyvyyden minäkin haluan allekirjoittaa. Kaikilla on oma tyyli ja omat ideat, mutta käyttämäni työmenetelmä on itse asiassa hyvin yleinen kuosisuunnittelussa.

 

Paljon mukavampi ajattelutapa kuin pelätä koko ajan, että joku varastaa ideasi.

Luultavasti olen myös tavallista pehmompi ja simppelimpi suunnittelija.

Mainitsit, että haluat jonakin päivänä työskennellä tekstiilien parissa. Millä muilla tavoin haluaisit laajentaa toimintaasi?

Yleisesti ottaen haluaisin tehdä yhteistyötä muiden suunnittelijoiden kanssa, kuten tein Sallan ja Wesleyn kanssa. Mahdollisuuksia on monia, ja teemme varmasti jotakin yhdessä lähiaikoina. Nautin yhteistyöstä, koska enimmäkseen teen töitä yksin. Muiden kanssa voi jakaa sekä ideoita että vastuun lopputuloksesta. En vielä tiedä, mitä unelmia minulla on. Toivon voivani tehdä tekstiili- ja pintasuunnittelua sekä haastaa itseni työskentelemään ulkomailla.

 

Tähän sarjaan haastatellut inhoavat seuraavaa kysymystä, mutta kysyn kuitenkin: näetkö työsi osana suomalaista design-perinnettä tai estetiikkaa?

Työssäni on varmasti jotakin suomalaista. Oma silmä on tottunut siihen, mutta sen tunnistaa, kun näkee vertailukohdan. Esimerkiksi Italiassa tunnen itseni todella skandinaaviseksi! Minulla on kuosien suunnitteluun yksinkertainen ja käytännöllinen lähestymistapa ja hyvin suomalainen työmoraali, mikä ehkä heijastaa suomalaista suunnitteluperinnettä.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tilaa Helsinki Design Weekly sähköpostiisi.

Helsinki Design Weekly -verkkojulkaisu esittelee muotoilukentän ajankohtaisia ilmiöitä eturivin kirjoittajien voimin ja herättää keskustelua alan tulevaisuudesta..