Weekly Studio: Janne Saario - Helsinki Design Week

Weekly Studiossa tapaamme skeittaajasta maisemarkkitehdiksi sukeutuneen Janne Saarion hänen studiollaan Niemenmäessä. Keskustelemme nuorisokulttuuriin panostamisesta, luonnon roolista skeittipuistosuunnittelussa ja Helsingin omaleimaisuudesta pääkaupunkien joukossa. Lopuksi vierailemme Saarion suunnittelemassa skeittipuistossa Olarissa.

Miten ryhdyit suunnittelemaan skeittipuistoja?

Rakastuin skeittaamiseen kuusivuotiaana, ja siitä lähtien minulla on aina ollut lauta mukana. Lapsuuden kotikulmillani Pohjois-Helsingissä ei ollut skeittipuistoja, joten skeittasimme missä vain pystyimme. Skeittaukseen suunniteltuja tiloja ei ollut, joten muokkasimme tekniikkaamme, käytimme mielikuvitusta ja rakensimme omia ramppeja. Vähän vanhempina menimme Helsingin keskustaan skeittaamaan kaduilla ja kuvaamaan skeittivideoita.

Näkyvä skeittihahmo Helsingissä [ja yksi Control Skateboardsin perustajista] Samuli ”Hessu” Heino huomasi minut ja järkkäsi minulle skeittikaupan sponsoriksi. Muutaman vuoden kuluttua Hessu meni Element Europelle töihin. Hän pyysi lähettämään sinne videon, ja niin sain Elementin sponsorikseni. Minulle alkoi tulla lautoja, kenkiä ja lentolippuja.

Kuinka vanha olit silloin?

18. Asuin vielä vanhempieni luona, ja DHL toi lähetyksen joka kuukausi. Tuntui niin kuin koko ajan olisi ollut joulu. Se oli aika kreisiä aikaa. Matkustelin ympäri maailmaa, tein tiimin kanssa skeittivideoita ja tutustuin erimaalaisiin skeittareihin.

Millaisissa ympäristöissä liikuitte? Kuvasitteko enimmäkseen skeittipuistoissa vai kaupunkien keskustoissa?

Skeittipuistot eivät tulleet kysymykseenkään. Niitä pidettiin tylsinä ratoina, joiden avulla viranomaiset yrittivät siivota ”skeittiongelman” kaduilta. Mielestämme kadut olivat oikeita skeittipaikkoja, joten halusimme skeitata kaduilla.

Kyse oli siis ideologisesta omistajuudesta. Kadut piti lunastaa skeittaajien käyttöön.

Emme tainneet keskustella aiheesta silloin, mutta nyt kun muistelee niitä aikoja, niin kyllä, juuri siitä periaatteessa oli kysymys. Ainakin se kuuluu skeittauksen historiaan. Skeittaus syntyi ja kehittyi kaupunkiympäristössä.

Olen pohtinut vapauden, omavaltaisuuden ja kaupunkiskeittauksen yhteyttä ja skeittipuistojen suunnittelun haasteellisuutta. Miten saat säilytettyä skeittauksen jännityksen ja hauskuuden puistoympäristössä? Millaisia kompromisseja se vaatii?

Emme koskaan suoranaisesti ajatelleet, että skeittipuistot olivat tylsiä, vaan että kaduilla oli vain paljon jännempää. Emme arvostelleet puistoja, mutta kadut olivat paljon kiinnostavampia. Kun skeittaa keskustassa, löytää paikkoja, joita muut eivät ole vielä löytäneet. Siinä se juju.

Miten saat tuotua löytämisen ilon puistosuunnitteluun?

Tein ensimmäisen projektini silloin, kun skeittipuistot olivat vielä aika tylsiä. Kyseessä on Micropolis [Helsingin] Eläintarhan urheilukentän vieressä. Se on tehty kaupunkiympäristöä muistuttavista materiaaleista. Siellä on paljon graniittia ja betonikiviä…

Onko kyseessä se paikka, missä on ruohokäytävät citykaneille?

Kyllä on. Ajattelin silloin, että paikan pitää olla jotakin muuta kuin skeittipuisto. Arvelin, ettei kukaan haluaisi skeitata puistossa, joten suunnittelin enemmänkin ympäristötaidetta.

Pohdin ensin paikan maisema-arkkitehtuuria ja sitten vasta skeittausominaisuuksia. Ideana oli luova julkinen tila, johon yhdistetään skeittaus. Siellä on hieman katumainen fiilis. Kaikkia rakenteita ei ole suunniteltu skeittaukseen.

Olitko silloin vielä opiskelija?

Aloitin opintoni samana vuonna, jolloin puisto rakennettiin. Samaan aikaan olin töissä Samin [Rintala] ja Marcon [Casagrande] toimistossa.

Heillä on omalaatuinen lähestymistapa sekä maisema- että arkkitehtisuunnitteluun. Vaikuttiko työskentely heidän kanssaan käsitykseesi maisemasta ja suunnittelusta?

Varmasti vaikutti. Opin heiltä konseptiajattelun, jossa luodaan suunnittelun taustalle konsepti ja filosofia.

Sen sijaan, että olisit omaksunut muotoajattelun?

Juuri niin. Micropoliksen muodot ovat kokoelma maailmalta. Olen ottanut vaikutteita Lausannen Olympiapuistosta ja Sveitsistä ja yksityiskohtia Barcelonasta. Puisto on vähän kuin omakohtainen matkapäiväkirja.

Miten luot tasapainon kohteen vaatimusten ja aiempien skeittauspaikkojesi muistelun välille? Tekeekö mieli hyödyntää jokaista ideaa jokaisessa projektissa?

Nykyisin skeittarit tietävät tosi paljon skeittipuistoista. He ovat odottaneet omaa puistoa vuosikausia ja katsoneet videoita, ja he tietävät, mitä haluavat. Kun tapaamme projektin aluksi työpajan merkeissä, he tietävät jo, mitä olen tehnyt ja millaisia elementtejä he haluavat.

Eli kuten jokainen kaupunki haluaa Bilbaon Guggenheimin, niin jokainen skeittariryhmä haluaa Micropoliksen?

Se vaihtelee alueen mukaan. Jotkut haluavat isoja ramppeja ja jotkut eivät. Riippuu siitä, millaista skeittausta he harrastavat. Kun tiedän, mitä halutaan, alan miettiä, miten elementit istutetaan maisemaan. Sitten pitää ottaa huomioon paikallisten viranomaisten palaute. Kyseessä on aina yhdistelmä eri osapuolten tarpeita.

Skeittipaikat ovat julkisia ja kaikkien nähtävillä. Kuinka paljon pohdit muiden kuin skeittaajien kokemusta?

Olimme eilen Järvenpäässä. Puiston keskellä on puutarha, josta kasvaa jossakin vaiheessa omenatarha, ja muut ihmiset, esimerkiksi tyttöystävät tai kuka vaan, hengailevat siellä.

Skeittiparkit ovat nuorten ja teinien tärkeimpiä julkisia paikkoja, koska muita heille suunniteltuja paikkoja ei oikeastaan ole. Muistan, että ennen juotiin kaljaa leikkipuistossa, koska muita paikkoja ei ollut. Nyt ihmisille on makeita oleskelupaikkoja.

Keskustassa tilat ovat kaupallisia ja etupäässä aikuisille suunnattuja. Suunnittelemissani skeittipuistoissa on kivoja penkkiryhmiä, roskiksia ja hyvät näköalat. Skeittipuisto voi olla eloisa ja vapaamuotoinen. Skeittaus ei ole urheilua. Se on vapaa-ajan viettoa. Juuri tämän yritän saada vangittua skeittipuistoon.

Ketkä ovat tärkeimpiä asiakkaitasi?

Suurin osa, eli 95 % asiakkaistani, on kuntia.

Nautit siis vahvaa julkisen sektorin tukea?

Kyllä, tätä tehdään veronmaksajien rahoilla.

Aika hienoa. Tiedän monia paikkoja, joissa skeittipuistoja ei pidettäisi sopivana julkisten varojen sijoituskohteena.

Puisto on itse asiassa oikein hyvä sijoitus kunnalle. Yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle suunnilleen saman kuin yksi skeittipuisto.

Jos palataan kontekstiin ja tapaasi lähestyä kohdetta ja materiaaleja, haluaisin kovasti jutella Ruotsin Steelpark-projektista. Se on hieno esimerkki uusiokäytöstä – ei ainoastaan topografisesta näkökulmasta vaan kirjaimellisesti sellaisten materiaalien hyödyntämisestä, joita muutoin pidettäisiin roskana.

Steelpark [Luulajassa Pohjois-Ruotsissa] oli kolmas iso skeitipuistoprojektini. Toisessa projektissani [Kauniaisten Granissa] hyödynsimme monia olemassa olevia materiaaleja, joten ajatus oli minulle tuttu. Luulajan puisto on ehkä henkilökohtaisesti arvokkain projektini.

Kaupunki antoi suunnitteluvastuun paikalliselle skeittikerholle. Yhden kerholaisen isä soitti minulle ja sanoi: ”Poikani ovat selanneet nettiä, ja heidän mielestään Micropolis on paras, joten he haluaisivat sinut suunnittelemaan skeittipuistomme.”

Kävin kohteessa ja huomasin, että terästuotannolla oli alueella näkyvä rooli. Päädyimme tutkimusmatkalle terästehtaan romuvarastoon. Heti kun näin valtavan kuupan, jossa terästä ja muita aineksia, kuten pieleen menneitä valuja, on sulatettu ja sekoitettu, halusin käyttää sen osia puistossa. Oli helpompi suunnitella, kun käytettävissä oli jotakin valmista eikä vain tyhjä paperi.

Puhutaan seuraavaksi vastaanotosta. Kiehtovatko työsi enimmäkseen skeittariyhteisöä vai kiinnostavatko ne myös arkkitehtuuripiirejä? Välitätkö siitä, millaisen aseman työsi saa?

Totta kai. Välitän kovastikin.

Mitä enemmän suunnittelen skeittipuistoja, sitä arvokkaammalta työni tuntuu. Nuorten palveleminen on arvokasta. Minusta nuoret ovat kaikkein urbaaneimpia ihmisiä. Osittain siksi, että heillä on vapaa-aikaa. Useimmat aikuiset vain käyvät töissä ja kaupassa ja tekevät ruokaa. Heillä on hyvin vähän aikaa hengailla kaupungilla. Teen arkkitehtuuria fanaatikoille, jotka käyttävät kaiken vapaa-aikansa nauttien urbaanista tilasta. Tunnen palvelevani parhaita käyttäjiä.

Miten ideoihisi ja suunnitteluusi on vaikuttanut se, että olet kasvanut Helsingissä, ja yleisemmin suomalainen design? Luonto on oleellinen osa suomalaista psyykettä, mutta moni ei kai yhdistä luontoa skeittipuistoihin…

Ensinnäkin pitää ajatella kaupungin mittakaavaa. Meidän ei kannata yrittää olla pieni New York. Vaikka yritämme olla hyvin urbaaneja, olemme silti vain pieni ja surkea versio New Yorkista. Voimme kuitenkin olla maailman paras Helsinki.

Sama pätee skeittipuistoihin.

Meillä ei tarvita maailman suurinta betonipuistoa. Meidän kannattaa ennemmin keskittyä kehittämään kaikkein tunnelmallisimpia ja aidoimpia puistoja upeisiin maisemiin. Olipa kyseessä metsä tai peruskallio, siinä yhteydessä voimme onnistua parhaiten maailmassa.

Suunnitteluuni kuuluu aina yritys istuttaa rakenteet luontoon. Saan yleensä skeittareilta hyvää palautetta puistoistani, joten ehkemme me olekaan vielä niin kamalan urbaaneja täällä Suomessa.

Käännös englannista suomeksi Virve Juhola.