Weekly Mix: Mikko Pykäri

Muusikko Mikko Pykäri rauhoittuu meren äärellä ja toimittaa Suomen suosituinta podcastia. Hän koosti Weekly Mix -soittolistan kappaleista, jotka liittyvät pakahtumisen tunteeseen.

Muusikko Mikko Pykäri rauhoittuu meren äärellä ja toimittaa Suomen suosituinta podcastia. Hän koosti Weekly Mix -soittolistan kappaleista, jotka liittyvät pakahtumisen tunteeseen.

Moi Mikko, mitä kuuluu?

Oikein hyvää kiitos!

Mikä on varhaisin musiikkimuistosi?

Varhaisimmat muistot itsessään ei ole kauhean kiinnostavia. Enemmän kiinnostaa se, miten musiikki on tallentunut omiin muistoihin aina kyseisen ajankohdan musiikillisen tietämyksen tason mukaisesti. Esimerkiksi jotkut 20 vuotta sitten tallentuneet musiikkimuistot ovat aika erikoisia kun vertaan niitä siihen, miltä ne kuulostavat kun niitä kuuntelee nykyään.

Mitä musiikki merkitsee sinulle?

Kaikkea. Ensisijaisesti se on tunteiden käsittelyssä ja mielialan säätelyssä tärkeä asia, mutta myös kiinnostava kaikilla muillakin tasoilla. Ajattelen ja kuuntelen musiikkia koko ajan. Musiikissa tällä hetkellä kiinnostaa riittämättömyyden tunne, niin sen tekijänä kuin kokijana. Tekijänä riittämättömyys on minulle sitä, etten usko omiin valintoihini ja yritän varmistaa, että tarkoittamani viesti menee kuulijalle perille. Kokijana minua kiinnostaa se, miltä muiden musiikintekijöiden riittämättömyyden tunne voisi kuulostaa heidän musiikissaan. Kauan sitten luulin, että tämä tunne on yksinoikeuteni, mutta sitten tajusin sen olevan universaalia.

Mikko Pykäri
© Helen Korpak

Paljasta salainen voimabiisisi.

Minulla ei ole salaisuuksia. Tällä hetkellä voimistun teini-angstista, esimerkiksi Paramoren That’s What You Get -kappaleesta.

Teit viime kesänä yhteisiä keikkoja Ahjo Ensemblen kanssa, joka esittää pääsääntöisesti modernia klassista musiikkia. Kuinka laaja on oma musiikkimakusi?

Melkein kaikki kokevat musiikkimakunsa laajaksi, koska sen reunat määrittävät sen leveyden, mutta silti omasta mielestä musiikkimakuni on aika laaja. Rakastan kuoroa instrumenttina niin paljon, että on melkein yhdentekevää mitä se esittää.

Millaista musiikkia Pykäriltä on tulossa seuraavaksi?

Samaa kuin ennenkin, toivottavasti kuitenkin vähän parempaa. Musiikintekijänä ainoastaan kehittyminen on mielekästä. Musiikkini pohjaa persoonaani, ajatuksiini ja näkemyksiini – haaste on siinä, miten pystyn parhaiten jalostamaan nämä siihen muotoon, että ne ovat muille ymmärrettäviä.

Teet Kasper Strömmanin kanssa Suomen suosituin podcast -nimistä podcastia. Kuinka oikein päädyitte tekemään tällaista projektia?

Kasperia oli ilmeisesti pyydetty tekemään podcast. Hänen puolisonsa Maija Louekari oli ehdottanut minua mukaan. Olemme vanhoja naapureita, mutta lähinnä olemme silloin tällöin tavanneet pihalla – eli olemme podcastin tekemisen aikana tutustuneet samalla toisiimme. Olemme päättäneet jatkaa podcastia kuolemaamme saakka, joka ikinen viikko, mutta heti jos alkaa kyllästyttää, lopetamme saman tien. Jokainen jakso voi olla viimeinen.

Kuinka tarkasti mietitte etukäteen, mitä keskustelette, vai annatteko tilanteen viedä mennessään?

Lähtiessäni tähän projektiin minulla ei ollut podcastin tekemisestä mitään kokemusta. Teemme podcastia tosissamme, ja kirjoitamme viikon aikana ylös aiheita, joista haluamme puhua. Tilanteet ovat kuitenkin ihan aitoja. Olennaisinta minulle on päästä sellaiseen mielialaan, jossa keskustelu on mukavan kevyttä – jos on esimerkiksi huono päivä, sen kuulevat kyllä kaikki muutkin. Virkeänä pystyy kuuntelemaan ja reagoimaan nopeammin, väsyneenä toisen sanomat kiinnostavat jutut voivat mennä ohi korvien.

Mikko Pykäri
© Helen Korpak

Mikä on lempiesineesi kodissasi?

Itse pikkupoikana tekemäni lakattu mäntyinen kukkateline, jossa on salaluukku.

Onko sinulla suosikkipaikkaa Helsingissä – mikä ja miksi?

Merenranta oikeastaan missä vaan, esimerkiksi Kallahdenniemi. Veden katsominen rauhoittaa, sillä vesi tarjoaa juuri oikean määrän ärsykkeitä – koko ajan tapahtuu vähän, muttei liikaa. Meri myös helpottaa pakenemista, se muistuttaa, että voi päästä kauas pois.

Millaisen soittolistan saamme kuulla ja miksi?

Pakahtuminen tunteena on kiinnostanut minua jonkin aikaa, ja olen miettinyt mitä se tarkoittaa musiikissa. Oikeastaan soittolistan nimi voisi myös olla vaikka Röyhelö, jonka itse jotenkin assosioin siihen. Halusin koota listan listan pakahtumisesta tai siitä unelmoimisesta.