Weekly
  • Sarjat
  • Weekly Bubbling

Weekly Bubbling: Man Yau

Weekly Bubbling -sarjassa tutustutaan muotoilumaailman lupauksiin. He kertovat, keitä itse ihailevat ja näin juttusarja jatkuu ketjuna. Man Yau (s. 1991) on Helsingissä syntynyt kuvanveistäjä, joka palkittiin vuoden 2017 Muoto-gaalassa vuoden uutena lupauksena. Hänen käsissään posliini muuttuu skeittilaudoiksi ja puu alkaa näyttää muovilta.

Mitä kuuluu?

Hyvää. Odotan innolla tulevia projekteja. Lähden kuuden muun suunnittelijan kanssa Aalto-yliopiston ja Aalto EE:n yhteistyöprojektissa maaliskuussa Kiinaan, Jingdezheniin, joka tunnetaan myös posliinipääkaupunkina: posliini on keksitty siellä, ja koko kaupunki pyörii posliiniteollisuuden ympärillä. Työskentelemme kuukauden siellä paikallisten kanssa. Sen jälkeen on ryhmänäyttely Vapaan Taiteen Tilassa, ja syyskuussa Helsinki Design Weekin installaatio Stockmannilla. Odotan, että pääsen työstämään teoksia. Alkuvuosi on aina suunnittelua, sillä osa pajoista on ulkostudioita. Kun on tosi kylmä, en vain pysty vielä veistämään esimerkiksi marmoria. Aloitan yleensä vasta huhti-toukokuussa, jolloin ei tarvitse pukea niin montaa suojakerrosta.

Millaisen teoksen tulemme näkemään Helsinki Design Weekillä?

Olen suunnitellut kahdesta veistoksesta koostuvaa installaatiota. Stockmann tukee työtä, ja haluaisin tehdä jotain niin isoa, johon en normaalisti yksinäni pysty. Nyt pitäisi tehdä päätöksiä. Tavallisesti teos muokkautuu vielä työstövaiheessa, ja siinä on aina intuitio mukana. Nyt, kun joudun muun muassa tilaamaan tehtaalta osia, minun pitää tietää tarkalleen mitä olen tekemässä. Helsinki Design Weekin teema on luottamus, ja haluan tehdä kaksi veistosta, jotka keskustelevat keskenään. En tiedä, ovatko ne rakastavaiset vai ystävät. Kuten aikaisemmissakin töissä, näissä yhdistyvät eri materiaalit. Tulen käyttämään ainakin marmoria, metallia ja posliinia.

Man Yau

Man Yau © Paavo Lehtonen

Mikä käyttämistäsi materiaaleista on haastavin ja mikä suosikkisi?

Olen valmistunut keramiikka- ja lasitaiteen koulutusohjelmasta, joten keramiikka on tietenkin luontevin. Kun keramiikkaa on tehnyt kauan, sitä osaa jo soveltaa. Uskallan esimerkiksi kokeilla muotoja, jotka eivät ole niin ominaisia tälle materiaalille. Eniten innostun marmorista, jota olen työstänyt vasta joitakin vuosia. Olen käyttänyt messinkiä ja kultaa, mutta en pronssivalua. Se on kuvanveiston yksi perinteisiä tapoja, jota haluaisin vielä kokeilla. Ehkä käytän tässä hyödyksi Stockmannin projektin ja teen teokseen osion pronssivalusta.

Kuinka sinusta tuli kuvanveistäjä?

Vahingossa. (naurua) Kun aloin opiskella silloisessa Taideteollisessa korkeakoulussa, tavoittelin skandidesignin ihanteita: mitä yksinkertaisempi muoto ja mitä vähemmällä pärjää, sen parempi. Ensimmäisen tai toisen vuoden aikana huomasin, ettei se olekaan yhtään minun juttuni. Kaikki lähti siitä, kun kokeilin erästä posliinivärjäystekniikkaa. Testatessani värejä syntyi samalla skeittidekin muoto. Skeittilaudan kulma, concave, helposti lässähtää. Se oli sellaista materiaalitutkimusta, josta taas syntyi video Porcelain Decks. Lähdin seuraamaan sitä, mikä minua kiinnostaa, ja nyt olen tässä.

A broken skate deck

Kuva Porcelain Decks -lyhytelokuvan kuvauksista, kuvaaja Tuukka Kaila

Exhibition space

Näyttely Delfu, 2017, Galleria Huuto © Emma Sarpaniemi

Sun by Man Yau

Sun näyttelystä Delfu, 2017, Galleria Huuto © Emma Sarpaniemi

Esimerkiksi Delfu-näyttelysi tekeminen kesti vuoden. Mistä löydät kärsivällisyyden näin pitkiin projekteihin?

Minulle käsin veistäminen on itseisarvo. Nautin siitä, että se on haasteellista. Jos se olisi tosi helppoa ja töiden valmistuminen veisi vain muutaman päivän, en usko, että tekisin niitä. Jos jossain minulla menee hermot, niin kirjoittamisessa. Ja siinä, kuinka paljon aikaa menee kaikkeen muuhun, kuten erilaisiin hakemuksiin, nettisivuihin tai sosiaalisen median päivittämiseen.

Mikä teoksistasi on oma suosikkisi?

Porcelain Decks tai Bukowskisille tehdyn Semipreciousin luksusvesipiiput ovat olleet tärkeitä projekteja, jotka liittyvät aikaan, jona aloin siirtyä kuvataiteen suuntaan. Jossain vaiheessa minulla oli vähän vääristynytkin suhde teoksiini. Jos joku halusi ostaa teoksen, en olisi halunnut myydä. Kun töitä tekee vuoden, niistä tulee vähän kuin omia pikku lapsia. Nyt ajattelen, että toivon mukaan niitä tulee lisää ja tuotanto jatkuu. Inhokkeja kyllä on. Ne liittyvät aikaan, jolloin halusin olla skandimutoilija. Ne työt ovat ihan kauheita!

Sanotaan, että edustat hyvin oman sukupolvesi muotoilua. Millainen on ikäpolvesi estetiikka ja muotokieli?

Ainoa yleistys, jonka voi sanoa, on että se voi olla mitä vain. Tämä liittyy varmaan myöskin siihen, millainen yhteiskuntamme on. Meidän ei tarvitse luoda mitään kansallisidentiteettiä. Päinvastoin, se on melkein kirosana. Ei ole yhtä estetiikkaa, jota palvotaan. Internet-aika ja instagramit – kaikki on kaikkialla saatavilla. Näköaistin hegemonia näkyy muotoilussa: kaikki tuntuu välillä perustuvan estetiikkaan, on enemmän ja enemmän kreisejä juttuja eikä suoria linjoja ole. Uskon, että Muoto-gaalassa saamani Nuori lupaus -palkinnon perusteluissa ajateltiin tietynlaista kansainvälisyyttä ja eri alojen välillä liikkumista.

Keneltä tai keiltä olet oppinut eniten työssäsi?

Teknisesti koulun harjoitusmestareilta. Olen ollut onnekas, että olen tehnyt tätä juttuani juuri Aalto-yliopistossa. Kukaan ole koskaan sanonut, että et sä voi tota tehdä. Olen tullut sinne piirustuksen kanssa, jossa on ollut suunnilleen jokin möykky, ja olemme istuneet pajahenkilökunnan kanssa kahvipöydän ääressä ja miettineet, miten sen voisi toteuttaa. Keramiikkastudiolla Tomi Pelkonen on auttanut minua 19-vuotiaasta asti, oli projekti mikä tahansa. Kiveä olen oppinut kivenveistäjiltä. Halusin oppia kiven työstämistä ja etsin taideveistämön Tattarisuolta. Kävelin sinne sisään tyyliin korkkarit jalassa. Veistäjät totesivat, että käy vaihtamassa vaatteet ja aloitetaan. Ajatus on kehittynyt kaikista ihmisistä, joita olen tavannut. New Yorkissa opin paljon siitä, miten en halua tehdä töitä. Siellä töitä tehdään ihan hulluna, niin että työstä tulee koko elämä. Tajusin, että ei näin. Että miten voin tehdä töitä elämästä, jos koko elämäni on työtä?

Man Yau working on her exhibition

Yau valmistamassa teosta Delfu-näyttelyä varten. © Emma Sarpaniemi

Mitä haluaisit vielä tehdä, jos on vain taivas rajana?

Nykyisin juoksen usein kolmen pajan väliä. Unelmani on, että minulla olisi iso talo, jossa olisi yksi huone kivelle, yksi puulle, yksi keramiikalle ja yksi metallille, ja voisin vain harhailla siellä. Olisi ihana työhenkilökunta, jonka varastaisin Aalto-yliopiston studioilta. Sitten pystyisin varmaankin tekemään mitä vain. Inspiroiduin taidemaalari ja elokuvaohjaaja Julian Schnabelin Pink Studiosta Manhattanilla. Se oli yksi kokonainen jättimäinen rakennus, jonka alimmassa kerroksessa oli valtava uima-allas. Suuret seinät täynnä maalauksia, filmistudio… Aika vaikuttava kokemus.

Ketä ihailet ja miksi?

Graafista suunnittelijaa Jaakko Suomalaista. Olen tehnyt Jaakon kanssa töitä monesti, ja hänellä on ihmeellinen taito ymmärtää täysin, mitä ajattelen. Viimeksi Delfu-näyttelyyn Jaakko teki fontin ja visuaalisen ilmeen. Hän pystyi lukemaan heti, mistä olen saanut inspiraationi. Vaikka Jaakon työt ovat usein muotoilua, ne eivät näytä mainstreamilta. Jonkun toisen tekemästä fontista voi nähdä, että siinä on haettu sen hetken ilmiömäisyyttä. Jaakko saa fonttiin ajan ilmeen ajattomasti. Hän venyy mihin tahansa, eikä tee kaikkea rahan takia. Kun tutustuin Jaakkoon, olin tekemässä Semiprecious-näyttelyä. Olin tosi nuori, eikä minulla tietenkään ollut mitään budjettia, vain paljon ideoita, kuten kirja. Tiesin Jaakon, ja kun näin hänet metrossa, menin sanomaan, että moi, mä olen tekemässä tällaista veistosprojektia, haluaisitko olla siinä mukana – eikä mulla muuten ole yhtään rahaa. Jaakko sanoi että totta kai, nähdään ensi viikolla.

Mitä haluaisit kysyä häneltä?

Kerro ajatuksesi Helvetica-fontista suhteessa omiin fontteihisi ja missä Helvetica on nykypäivänä?

Pääkuva: Maria Korkeila

Tilaa Helsinki Design Weekly sähköpostiisi.

Helsinki Design Weekly -verkkojulkaisu esittelee muotoilukentän ajankohtaisia ilmiöitä eturivin kirjoittajien voimin ja herättää keskustelua alan tulevaisuudesta..