Weekly
  • Sarjat
  • Weekly Abroad

Weekly Abroad: Lotta Nieminen

title

Kuvittaja ja graafinen suunnittelija Lotta Nieminen on oppinut kantapään kautta elämään New Yorkissa. Hän kertoo meille uusista projekteistaan ja Yhdysvaltain politiikan aiheuttamasta järkytyksestä Brooklynin studioltaan, joka on myös hänen kotinsa.

Lotta Nieminen seuraa aina intuitiotaan. Hänen piti alun perin alkaa opiskella elokuvan tekoa, mutta taideyliopiston avointen ovien päivänä hän osuikin sattumalta juttusille graafisen suunnittelun opiskelijan kanssa.

Tämä sattuma muutti ammattiuran suunnan, sillä hän päättikin hakea opiskelemaan graafista suunnittelua.

Kun Nieminen oli vuonna 2007 Rhode Island School of Designissa vaihto-opiskelussa, hän kävi myös New Yorkissa ja rakastui suurkaupungin energiaan sekä luovuuteen. Muutamaa vuotta myöhemmin hänet esiteltiin Print-lehdessä uutena visuaalisena artistina, joten hän matkusti New Yorkiin palkintoseremoniaa varten.

Nieminen ajatteli, ettei mitään hävittävää ollut, haki paria työpaikkaa ja pääsi harjoittelijaksi Pentagramiin. Hänen esimiehensä oli Paula Scher, yksi hänen design-idoleistaan.

Kun Nieminen palasi Helsinkiin, hän irtisanoutui työstään ja tyhjensi asuntonsa. Muutamaa kuukautta myöhemmin hän muutti New Yorkiin.

Uhkarohkealta kuulostava elämänsuunnittelu on aina toiminut hyvin Niemisen kohdalla. Pentagramissa ja RoAndCo Studiolla vietettyjen harjoittelujaksojen jälkeen hän ryhtyi freelanceriksi vuonna 2012. Nykyinen portfolio todistaa, että silloinen päätös kannatti. Se sisältää töitä monille tunnetuille asiakkaille, kuten Hermès, Google, New York Times ja Phaidon.

Posture-lehden ilmeen uudistus on Lotta Niemisen käsialaa.

Niemisen koti ja studio sijaitsevat Brooklynissä.

Posture ja pride

Niemisen maine kuvittajana perustuu paljon yksityiskohtia sisältäviin geometrisiin kaupunkikuviin. Ne ovat omalaatuisia ja erikoisia mutta silti sovellettavissa moneen yhteyteen Le Monden kartoista Googlen kalenteritaustoihin. Jossakin vaiheessa samanlaisina toistuvat kuvitustoimeksiannot eivät enää innostaneet, joten Nieminen on viimeaikoina keskittynyt enemmän graafiseen suunnitteluun.

Päätöksestä seurasi yllättäen se, että Nieminen pääsi viime vuonna suunnittelemaan Posture-lehden ilmeen uusiksi. Lehti käsittelee esimerkiksi identiteettiä, sukupuolta, seksuaalisuutta, feminismiä ja rasismia muodin ja taiteen kautta ja ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.

”Yllätyin, kun minulle tarjottiin Posturen suunnittelua”, Nieminen kertoo.

”Muotiin ja kauneuteen keskittyvä portfolioni ei varsinaisesti vastannut lehtimaailman tarpeita. Minua huolestutti visualisoida yhteisöä, jossa en itse ollut mukana, mutta he arvostivat ulkopuolista näkökulmaa.”

Ennen Niemisen roolia Posture-lehteä oli julkaistu kaksi numeroa, mutta julkaisija kaipasi entistä sujuvampaa järjestelmää lehden tuotantoon. Koska lehti tilaa paljon erilaisia kuvia monilta eri yhteistyökumppaneilta, Niemisen haasteena oli luoda koko lehden kattava visuaalinen ilme, jossa erityyppiset ja -sävyiset valokuvat pääsisivät oikeuksiinsa.

Keskusteltuaan perusteellisesti toimitustiimin kanssa Nieminen lähti visualisoimaan Posturen tunnuslausetta ”creative exploration of identity” fonttien ja värien avulla.

Hän valitsi kaksi vastakkaista fonttia: kapean ja korkean päätteellisen fontin sekä lihavoidun ja leveän päätteettömän fontin. Ne täydentävät artikkelien uniikkeja väripaletteja ja yhdistävät erinäköisten juttujen aiheet ja ilmeet. Niemisen runsas värienkäyttö on tehnyt Posture-lehdestä sateenkaarimaisen objektin, joka ilmentää hienosti seksuaalivähemmistöjä jo vuodesta 1976 kuvannutta symboliikkaa.

”Lehden värit eivät ole sateenkaaren sävyjen järjestyksessä”, Nieminen selittää, ”mutta sateenkaaren voi nähdä kun selaa lehteä nopeasti.”

Posture-lehti käsittelee esimerkiksi seksuaalisuutta, feminismiä ja rasismia muodin ja taiteen kautta.

New York ennen ja jälkeen Trumpin

Niemisen elämän tahti on muuttunut kuuden New Yorkissa vietetyn vuoden aikana. Suurkaupungin intensiivinen kulttuuri merkitsi alkuaikoina jopa valvomista läpi yön. Nieminen perusti oman studion hallitakseen paremmin työaikaansa, mutta vastasi myöntävästi kaikkiin kiinnostaviin työtarjouksiin ja huomasi tekevänsä yhä enemmän töitä.

”Siinä vaiheessa päätin keskittyä skandinaaviseen elämänlaatuun ja lopettaa työn asettamisen kaiken muun edelle”, Nieminen kertoo. ”Minulle työ ja muu elämä kuuluvat yhteen, mutta luova työ edellyttää kokemuksia sen ulkopuolelta. Jos istuu joka päivä tietokoneen ääressä, ei inspiroidu ja ideoista tulee yksipuolisia.”

Tasapainoisen elämän saavuttamista energisessä suurkaupungissa varjostaa Donald Trump. Nieminen kertoo, että vaikka tilanne huolestuttaa, kaupunkiin on sen myötä syntynyt uusi kulttuuri: aiemmin politiikasta vieraantuneet ihmiset ovat aktivoituneet.

”Olen menneen vuoden aikana ollut ihmiskuntaan pettyneempi kuin koskaan ja toisaalta olen todella toiveikas sen suhteen, mihin vastoinkäymiset voivat johtaa. Karmeista tapahtumista huolimatta useimmat ihmiset ovat heränneet puolustamaan toisiaan.”

Niemisen runsas värienkäyttö on tehnyt Posture-lehdestä sateenkaarimaisen.

Tilaa Helsinki Design Weekly sähköpostiisi.

Helsinki Design Weekly -verkkojulkaisu esittelee muotoilukentän ajankohtaisia ilmiöitä eturivin kirjoittajien voimin ja herättää keskustelua alan tulevaisuudesta..